1920- ja 30-lukujen jälkeen on tainnut tapahtua parikin sukupolven vaihdosta. Myös tavoissa, harrastuksissa ja työssä ovat vaihtelut olleet mahtavia – niin ettei todeksi tahdo uskoa. Varsinkin pirtun ollessa vapaa, se varmaan mullisti ihmisten elämää rajuin ottein. Ilot ja aggressiot pulpahtivat pintaan uskomattoman nopeasti juuri pirtun ansiosta. Puukkotappelu oli puoliksi hyväksytty urheilulaji, josta ei poliisille hiiskuttu, ellei ihan henki sattunut menemään toiselta osapuolelta.

Kerran Högbackan nurkkatansseissa Pohjois-Nuuksiossa silputtiin eräs mies puukolla henkihieveriin. Mies vietiin paikattavaksi tohtori Hjeltin luo, joka vietti lomaa kesähuvilallaan. Tohtori teki minkä voi ja toimitti miehen Espoon sairaalaan luullen, että mies ei selviä hengissä. Kuukauden päästä mies oli remontoitu entiselleen. Utelin myöhemmin silloiselta Nuuksion poliisilta Riku Grönholmilta, kuinka tämä, puoleksi murhajuttu oli selvinnyt. Riku vastasi, että sellaisesta jutusta ei heille ole koskaan mitään ilmoitettukaan. Parempi onkin, että roistot pitävät huolen omistaan, niin meidän työmme hieman helpottuu.

Nuuksion vähän pirtun kostuttamilla mannuilla eleli kaksi rivakkaa Aarne-nimistä nuorta miestä, jotka aina juhla- ja tappelutuulella ollessaan sohivat toinen toisiaan puukolla vallattomuuksissaan. Olin kerran saunassa toisen Aarnen kanssa ja ihmettelin, kun hänellä oli nahka täynnä puukon arpia ja tuumasin: ”Oletpa ollut monessa selkkauksessa mukana!” Aarne vastasi, että eivät ne kovin kummallisia ole olleet – henkilökohtaisia asioita vaan on selvitetty, ja on sillä toisella Aarnellakin yhtä monta puukonriipaisua kropassaan.

Tarvetta tappamiseen tuskin kummallakaan sen paremmin oli, he ehkä pyrkivät vain vähän rajumpaan urheilumuotoon. Herkästi se pirtu usein otatti puukon esille. Olin läsnä, kun nämä Aarnet taas kerran tapasivat Nuuksion työväentalon iltamissa. Toinen Aarne sattui olemaan vesiselvä ja toinen aikalailla humalassa. Hän kysyi selvältä Aarnelta, onko tämä vielä kukkopillitehtaalla (Kera) töissä. Selvän Aarnen myöntäessä, että asia oli näin, känni-Aarne kyykistyi ja käänsi takapuolensa päin selvää kaveriaan sanoen: ”Puhalla sitten tuonne!” Silloin tuumasi selvä Aarne, että piru vieköön, jos olisi ollut pari kolme huikkaa nenässä, niin tuolla perkeleellä olisi ollut pari kolme reikää lisää persuksissaan.

1930-luvulla ilmestyivät iltamapaikoille niin kutsutut lentävät poliisit. Nämä koostuivat kuulemma Pohjanmaan isäntämiehistä. Heitä oli porukassa 5-6 miestä. Tullessaan he tekivät juoksurynnäkön tanssisaliin ja komensivat naiset oikealleja miehet vasemmalle puolelle salia. Sitten he tekivät kovakouraisen ruumiintarkastuksen joka iikalle. Siinä putoili hissun kissun lattialle puukkoja ja taskumatteja, joille ei löytynyt omistajaa. Kerran poliisit korjasivat lattialta taskuaseenkin, sekin ilman omistajaa. Tuntui näillä isäntä-poliiseilla olevan erinomaisesti ruista hihassaan, sillä kepeä oli ilmalento maijaan ja sitä kautta putkaan, jos huomasivat, että oli joku ryyppy liikaa hatun alla.

Mulkkusyyniksi ne pojat näitä toimituksia kutsuivat. Veti joskus hymyä huuleen, kun vihainen poliisi yritti jonkun vanhanpiian rintaliivien takaa turhaan kaivaa esille puukkoa tai taskuasetta. Vihapäissään nämä poliisit tekivät työnsä, vaikka aina nuorena kuvittelin, että se olisi ollut
aivan himohommaa, kun naisia sai taputella koko Skaalan verran ja oli vielä laki takana.

Rehellinen, työteliäs ihminen viihtyi ja tuli toimeen Nuuksiossa siihen aikaan; mitään syrjintää ei ollut havaittavissa, ei ainakaan poliittista. Samoja naamoja oli aina Stenhallassa kuin työväentalolla, Histan pirtillä ja myöhemmin Honkamajalla, kun se valmistui. Yhteenkuuluvaisuuus oli varmaan jonkinlainen haaste vai tahtoivatko pitää Nuuksion rodun puhtaana, tiedä häntä? Uskomattoman toimeliasta nuoriso oli siihen aikaan. Harrastuksia oli monenlaisia, joita nuoriso keksi omasta takaa. Talvisin olivat hiihtoretket yleisiä, kesällä kokoonnuttiin kyläkeinulle, joita kylällä oli monta. Oli myös
kansantanhu- ja kuoroharjoitukset. Mielenkiintoisimmat ja hauskimmat olivat kai nurkkatanssit, joista kai joskus pitää tehdä eri epistola.

Helge Fagerholm
Nuuksio-lehti 3/92