Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta

Espoon perinneseura toivottaa jäsenilleen, ystävilleen ja yhteistyökumppaneilleen hyvää joulua ja antoisaa uutta vuotta 2025!

Kuluvana vuonna perinneseuran toiminnan teemana on ollut Espoon tie sivistyskaupungiksi. Teemasivustolla Espoon tie sivistyskaupungiksi on julkaistu kiinnostavia sivistysalan vaikuttajien haastatteluja, pohdittu sivistyksen merkitystä ja tarkasteltu koulutuksen, taiteen ja muun kulttuuritoiminnan kehitystä Espoossa. Vuoden aikana järjestettiin kaksi teemaan liittyvää yleisötilaisuutta.
Espoon tie sivistyskaupungiksi

Espoon kirjastoauto Laajalahden kirjaston pihalla 10.9.1970. Kuva: Artturi Kaltokari.

Uusimpana sisältönä teemasivuilla ovat Laajalahti ry:ssä toimivan Raili Lindbergin tuottamat artikkelit Laajalahden kirjastosta ja Laajalahden kirjakaupasta. Laajalahden kirjasto aloitti toimintansa vuonna 1953 ja toimi kymmenisen vuotta Espoon pääkirjastona ennen Leppävaaran kirjaston valmistumista vuonna 1972.

Laajalahden kirjasto – Historiallinen pääkirjasto
Laajalahden kirjakauppa – Espoon ensimmäinen kirjakauppa

Kommentti on suljettu.