Suomen rannikkoalueella on ainutlaatuinen saaristo. Se on kaunis, mutta hyvin karikkoinen. Aikoinaan Kustaa Vaasa antoi tehtäväksi luodata saaristomme vesialueet laivojen kulun turvallisuuden parantamiseksi. Muutama vuosi sitten kuulin eräältä merivartijalta, että ei taida olla tehtävä vieläkään ihan suoritettu.
Saaristoa on asutettu jo varhain, koska meri on antanut elämän mahdollisuuden tarjoten kalaa ja hylkeitä, keväisin vesilintuja ja niiden munia. Saariston asukkaat ovat muodostaneet kiinteitä yhteisöjä, jotka ovat olleet varsinaisia turvaverkkoja. Aina on annettu apua, kun sitä on tarvittu. Jos joku on joutunut merihätään, apuun on riennetty. Saaristolaiset ovat eläneet meren ja kelien armoilla.
Maisema Suvisaaristossa. Kuva: Bruno Tallgren, noin 1910. Espoon kaupunginmuseo.
Espoon edustan saariin on aikoinaan viety lampaita laitumelle. Saaren saatettiin lampaat jättää ilman paimenta, koska ne pysyivät siellä tallessa. Espoon pappilan tilan lampaat kuljetettiin Isoon Lehtisaareen, jonka vesialueella kirkkoherrat mielellään kalastelivat 1700-luvulla.
Saariston kalastajien tehtävänä oli merimerkkien kunnossapito vielä 1800-luvulla. He tunsivat vesialueet hyvin ja heidän taitoihinsa luotettiin niin, että he saivat sitä tehtävää vasten jopa verohelpotuksia. Aivan kaikkia hyviä kulkuväyliä ei kuitenkaan merkitty. Siitä meille kertoo se, että kieltolain aikaan pirtun salakuljettajat osasivat käyttää sellaisia veneilyreittejä, joita edes viranomaiset eivät tienneet.
Viljelysmaata ei Espoon saaristossa juuri ollut, joten leipävilja piti ostaa mantereelta. Vaihtokauppana viljaan kävi silakka, jota nousi erityisen paljon tavinuottaa vedettäessä. Kalaa käytiin myös myymässä Helsingin toreilla. Tosi tuoretta kalaa torille kuljetettiin sumppuveneillä. Veneen pohjalla oli puinen, rei’itetty puulaatikko, joka oli veden peitossa. Sieltä sitten asiakas saattoi ostaa vielä elävän kalan.
Kaislanlatvatyyny
Myös saariston lapset osallistuivat leivän hankkimiseen. Syksyisin he keräsivät kaislanlatvoja (Järviruoko) ja myivät niitä sitten tyynyjen pehmikkeiksi. Kaislanlatvoilla täytettiin pellavaiset tyynyliinat ja siten saatiin tyynyistä pehmeimpiä, kuin jos ne olisi täytetty hevosen jouhilla tai oljilla.
Ennen Uudenmaan asuttamista, vielä 1300-luvulla virolaiset käyttivät Espoon rannikkoa kalastus- ja hylkeenpyynti alueenaan. Siitä meillä on Espoon nimistössä muistona Eestinmalmi ja Eestinkallio.
Tarja Rae