Niin hyvä asia kuin luonnonsuojelu asia onkin, se on aika ristiriitainen asia, kun seuraa tiedoitusvälineiden hössötyksiä eikä se ole aina rehellinenkään, kun kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan suojelijoita. Nuuksion suojelu taitaa tällä hetkellä olla maailman päällisin ja rupeaa tuntumaan uskonasialta ja jonkin verran ihmisvihalla maustetulta.

Tein syksyllä 10 km:n sieniretken Nuuksion maisemissa ja tapasin ehkä 400 ihmistä tällä matkalla. – Kyllä siinä erämaan tuntu karisi pois, liian lähellä asutuskeskuksia sijaitsee Nuuksio ollakseen se koskematon eräalue, josta suojelijat uneksivat.

Kuuluvathan luonto ja ihminen yhteen. En kyllä ole samaa mieltä äsken lukemani kirjoituksen kanssa, kun mies totesi suojelualueesta, että olen onnellinen kun tiedän, että semmoinen alue on olemassa vaikka en siellä koskaan käykään. Kuvittelen, että kun sama mies meni naimisiin niin hän sanoi: Olen onnellinen, kun tiedän, että vaimollani on seksivehkeet vaikka en niitä koskaan käyttäisikään.

Itse en osaa palvoa mätiä ja sairaita puita, koska tiedän, että ihminen ja luonto uusiuutuu samaan tahtiin, enkä ymmärä, että luonnonsuojelija näkee heti punaista, kun tapaa vaikka kaadetun mädän puunkannon metsässä.

Minua kiehtoo enemmän. kun näen terveen, lihavan puuntaimen, koska tiedän, että jos sille annetaan elintilaa niin se on tulevien polvien ilo ja hyöty. Kokemuksesta tiedän, että ainakin kuusipuu kasvaa 50 vuoteen saakka reilusti ja sen jälkeen kasvu tyrehtyy ja 100 vuoden vanhana se on melko varmasti mätä.

Kaksi vuotta sitten kaatoi naapuri hehtaarin suuruiselta alueelta oikein korpikuusen näköisiä puita. Kysyin nuorelta metsurilta hänen arvionsa metsän iästä. Poika tuumi, että täytyy olla 200 – 300 vuoden ikäisiä. Kun sitten yhdessä laskettiin ikä vuosirenkaiden perustella, niin ei löytynyt yhtään yli 60 vuoden ikäistä puuta.

Monen ikipuun löytymisteoria Nuuksiossa taitaa olla puppua. Katselin eräänä iltana TV-stä mielenkintoista kanadalaista metsäohjelmaa, jossa tehtiin aukeaksihakkuu jättiläispuiden alueilla. Siinä todettiin, että hakkuun jälkeen istutetut puut ovat taas 70 – 100 vuoden päästä valmiit uuteen hyödyntämisen. Maailmassa puu kasvaa entiseen tapaan niin Suomessakin, sillä olen moneen varviin kuullut ammattimiehen suulla, että Suomen metsät kasvavat ennemmän kun niitä hyödynnetään.

Selontekoni metsästä johtuu siitä, että katselin TV:stä luontototietokilpailua ja kilpailun asiantuntijan mukaan Nuuksion liito-oravan häviäminen johtui yksinomaan siitä, että Nuuksiossa parturoidaan liikaa metsää.Tuskin se ihminen on Nuuksiossa käynyt eikä varmaan ole luonnossa nähnyt liito-oravaa. Omasta kokemuksestani tiedän, että tälle eläimelle kelpaa mikä puu tahansa pesäpaikaksi.

Noin 70 vuotta sitten, kun minullakin oli poikatemput jäljellä ja liito-oravia vielä oli runsaasti, me lennätimme poikasakilla niitä eläimiä pesistään kiipeämällä niiden pesien luo. Koska ne ovat yöeläimiä, niin ne lähtivät vastahakoisesti liikkelle tavallisesti ihan oikean näköisestä oravanpesästä. Pakettipeltojen: lepän, koivun ja haavan vesoista on niillä ruokaa enemmän kun ennen ja pesäpuita ihan riittämiin.

Liito-oravan pääpyöveli on kylläkin näätä, joka vierailee näillämain joka viides vuosi ja syö kaikki oravat. Liito-oravat ovat tässä kahakassa varmoja häviäjiä, koska ne ovat yöeläimiä molemmat. Takavuosina oravapari teki pesänsäpihakoivun lintupönttöön ja poikasia oli aina runsaasti. Kolme vuotta sitten se viimeksi pesi ja seurasin sen poikasia (8 kpl), kun ne ehkä kolmen viikon vanhoina rupesivat leikkimään lähipuissa. Poikue pysyttelee yleensä pari kuukautta kotimaastossaan, mutta jo kahden viikon päästä oli vain neljä jäljellä. Kuukauden kuluttua olivat ne kaikki haukkojen ja näätien mestaamina. Liito-oravien poikaset ovat varmaan helppoja makupaloja pöllöjen ja näätien suissa.

Noin kolme vuotta sitten tuli TV:stä Nuuksion Orajärvestä ohjelma, jossa nuori mies aivan kuin hautausta toimittaen levitteli käsiään ja julisti kuolleeksi koko järven. Muuten hyvän ohjelman uusinnan jälkeen kävimme kaverin kanssa sienessä Orajärven rantamilla ja näimme rantavesissä ainakin 200 virkeätä kahden sentin pituista ahvenen poikasta. Haudastako neolivat nousseet tai sitten TV:n poika valehteli. Nafti sata metriä valuma-alueesta tuo se sen tään jonkun verran happea järveen sekä sateet, lumet ja aallokko sen lisäksi. Se ei näytä sen kuolleemmalta kun se oli 70 vuotta sitten, kun ensimmäisiä kertoja kävin siellä isäni kanssa ongella. Saasteet tietysti pahentavat, mutta olen varma että Orajärveä tunteva ihminen löytää sieltä vielä hyvän saaliin.

Kirjoituksellani olen tainnut talloa pahasti monen ihmisen varpaille, mutta jos ei minua tästä artikkelista hirtetä, niin tulen teille hyvät nuuksiolaiset tarkasti selittämään miksi ajattelen tällä tavalla. Koska ikäni puolesta vertaan itseäni vanhan mädän puun veroiseksi, voi olla että minut paketoidaan ja heitetään polttouuniin ennen sitä.

– Piruuksissani sanon vielä etten mätiä kantoja itke, jäähän kannon ja oksien myötä puolet puusta vielä hyönteisille ja madoille popsittavaksi.

Helge Fagerholm
Nuuksio-lehti 1/93