Nallevaari nukkui sikeästi talviunta Karhusuolla omassa pesässään, kun Espoon keskustan tienoilla sattui kummia jouluna vuonna 1781. Gumbölen Stårgordsin tilan tallissa tuoksuivat oljet ja katossa paloi tallilyhty. Lyhdyn valo sai lampaat määkimään karsinassaan. Lampaat hermostuttivat lehmäneiti Laddea niin, että tämä ryhtyi ammumaan: ”Jouluna ei sovi määkiä tuolla tavoin, meillä kaikilla navetan eläimillä on oikeus lepoon kerran vuodessa, ja se on silloin, kun ihmiset viettävät joulua.” ”Totta on”, hirnahti tilan vanhin hevonen Polle pilttuustaan. ”Nyt on aika nauttia levosta, sillä meitä ei tarvita tuntikausiin.” Hiljaisuus laskeutui navettaan. Porsaat ja lampaat köllivät karsinoissaan, kanat nuokkuivat orrellaan ja hevoset torkkuivat pilttuissaan.

Sitten, kesken joulurauhan kuului pihalta hurja huuto: TULI ON IRTI, TULI ON IRTI! Ihmiset juoksentelivat pihalla ämpärit käsissään kantaen vettä palavaan taloon. Koko tupa oli liekeissä. Lattialle levitetyt jouluoljet olivat syttyneet palamaan kipinän lennettyä takasta lattialle. Pian tuli valtasi koko rakennuksen ja sankka savu levisi lähitienoolle.

Polle tunsi sieraimissaan savun hajun. Se tiesi heti, että nyt jossain lähellä paloi ja että sen oli aika toimia. Se avasi hampaillaan nopeasti pilttuunsa oven. Sitten se kävi avaamassa kaikki muutkin pilttuut ja komensi kaikki hevoset ulos tallista. Seuraavaksi Polle avasi porsaiden ja lampaiden karsinat, sekä puri lehmien kiinnitysriimut irti. Pian koko navetan väki seisoi ihmeissään jouluyönä ulkosalla. Polle vartioi, että kukaan ei yrittänyt karkuun. Se komensi kukon vartioimaan kanojaan ja härän pitämään lehmät kurissa.

Talon väki ei saaneet talon paloa sammutetuksi vaan koko talo paloi maan tasalle. Onneksi tuli ei levinnyt navettaan, eikä pihan aittoihin. Ihmiset olivat kovin hämmästyneitä huomatessaan, että kaikki tallin asukkaat seisoivat pihalla katsellen päärakennuksen paloa. Isäntä ja rengit ryhtyivät kiireesti siirtämään eläimiä takaisin navettaan. Isäntä pohti mielessään, että miten ihmeessä ne olivat päässeet ulos navetasta, kunnes sitten huomasi Pollen pilttuun rikki purrun salvan. Silloin hän arvasi, että Pollehan se oli ollut, aina luotettava työhevonen Polle.

Sinä iltana Polle sai isännältä ylimääräisen annoksen kauroja. Ihmisten koti oli palanut, mutta kaikki olivat pelastuneet. Seuraavana jouluna tilalla oli uusi päärakennus ja Pollella upouusi pilttuu.

© Espoon perinneyhdistys Aurora ry ja Tarja Rae