Eino Grönlundin koulumuistoja Nuuksiosta

Kävin kouluni Nuuksion koulussa vuosina 1948-1955. Viimeisen vuoteni eli kahdeksannen luokan vv. 1955-1956 kävin Viherlaaksossa. Olin siis ensimmäisiä ns. kansalaiskoulun kävijöitä. Kansalaiskoulu toimi Viherlaakson yhteiskoulun vanhassa rakennuksessa. Siellä teimme puutöitä sekä metallitöitä ja opettelimme jopa hitsaamaan ja juottamaan. Näin jälkeenpäin ajatellen välineet olivat tosi monipuoliset ja opettajat ammattitaitoisia. Yllättävänä yksityiskohtana täytyy heti mainita, että sisustufirma Boknäsilla oli parisen vuotta sitten myynnissä samanlainen “kirjahylly”, jonka hitsasin langasta kokoon Viherlaaksossa. Hyllylaudat tehtiin koivusta puutyötunnilla. Hylly on minulla vielä käytössä seinälläni, kun omat lapset (3) luopuivat siitä koulut käytyään.

Tietysti koulussa oli muitakin aineita: historiat, uskonnonhistoriat, matematiikat, äidinkielet ym. Erään äidinkielen aineen aiheen muistan. Siinä kirjoitin siitä mitä minusta tulee ja mihin pyrin. Sen aikaisen ammatinvalinnan kirjan ohjauksen painotus oli kyllä maatalousammateissa, mutta minua kiehtoi se, että tällä koulupohjalla voisi hakeutua vaikkapa laborantiksi. Ja niinhän siinä kävi, että yli 50 vuotta tuli oltua, ensin pari vuotta juoksupoikana ja sitten laboranttina, saman työnantajan palveluksessa.

Nuuksiossa kouluni aloitin ns. Histan vanhassa koulussa. Ensimmäinen opettajani oli Irja Korhonen. Hänen miehensä oli myös opettaja. He olivat ilmeisesti Nuuksiossa hyvin vähän aikaa, sillä Eila ja Eero Korkeamäki tulivat koululle jo ennen uuden koulun valmistumista. Koulu valmistui varmaan vuonna 1952. Ruotsinkielisille rakennettiin samaan aikaan Nupuriin Turuntien viereen samanlainen koulu. Kävimme muuten siellä pelaamassa ruotsinkielisiä vastaan pesäpalloa.

Koulukuvassa on Eila Korkeamäki, jota en kyllä muista opettajanani. Sen sijaan jo edesmenneen Eero Korkeamäen muistan oikein hyvin. Hän oli opettaja, joka opetti esimerkillään! Eero oli hyvin liikunnallinen. Hänen johdollaan rakensimme mm. hyppyrin Korpiniittyyn. Siinä pystyi hyppäämään noin 20-25 metrin hyppyjä. Eero antoi meille myös ohjeet hyppyjen arvostelemiseksi. Hypystä arvosteltiin sen eri vaiheet: alkuvauhti, ponnistus, ilmalento, alastulo ja loppuliuku (minulla oli pitkään tallessa arvostelukansio, joka nyt jo on kadonnut). Toinen hyppyri rakennettiin sitten Honkamajan lähelle ns. käärmekallion toiselle puolelle. Siinä mäessä hypyt eivät olleet niin pitkiä kuin Korpiniityn mäessä, tosin nekin hypyt arvosteltiin. Honkamajalla kävin muistaakseni neljännen luokan ennen kuin uusi koulu valmistui.

Eeron liikunnallisuudesta vielä se, että liikuntatunnilla kierrettiin talvisin latua, jossa ensimmäinen kierros hiihdettiin sauvoitta. Eero oli myös hyvä luistelemaan. Muistan hyvin miten hän Sahajärven jäällä veti kovaa vauhtia tiukkaa rinkiä. Eero veti myös talvisin Nuuksion Nuorisoseuran hiihtokisat Honkamajalla. Hän hoiti “kortistosysteemillään” ajanoton. Ladun tekemisessä avusti useasti Kalle Aarnio (Sahajärven rannalta) ja tietysti me nuoremmat hiihdimme perässä. Honkamajalla järjestettiin seuran kisat myös kesäisin. Päälajina oli kolmiottelu: pituus/korkeus, 100 metriä ja kuulantyöntö. Sitten oli vielä pitempi noin kahden kilometrin juoksu.

Opettaja Eero Korkeamäen “kiinnostusta” liikuntaan kuvaa hyvin myös hänen rangaistuksensa, joka seurasi siitä, jos esim. tunnilla oli häiriköinyt tai myöhästynyt koulusta. Koulusta myöhästyneen piti Honkamajalla esimerkiksi käydä läheisen Käärmekallion laella kirjoittamassa nimensä myöhäreiden tauluun. Muita rangaistuksia olivat juokseminen Honkamajan vanhan männyn ympäri rikkeestä riippuen useampaan kertaan tai Histan, Honkamajan lähellä olevan, peltosaarekkeen ympäritarpominen syvässä lumessa. Nuuksion uudella koululla sitten rangaistuksena saattoi olla voimistelusalissa salin ympäri kiertämistä ja penkkien yli tarpomista. Tunnilla häiriköimisestä muistan saaneeni rangaistukseksi pihalla peltitynnyrin takomista kepillä, mutta rangaistus päättyi lyhyeen, kun musiikin opettajamme Inga Siukosen oppitunti häiriintyi melusta.

Eero oli esimerkillinen opettaja myös siten, että hän kantoi luokkaan oman radionsa havaintovälineeksi. Hän rakensi myös itse episkoopin, jolla jo silloin heijastettiin piirroksia seinälle. Nyt jo melkein historiaa olevat ns. yliolanheittimet (piirtoheitin) tarvitsevat toimiakseen läpinäkyvän kalvon. Episkoopissa oli huonona puolena se, että se kuumeni nopeasti. Tuon laitteen äärellä taisin tehdä elämäni ensimmäisen ja viimeisen esitelmäni, joka sekin jollain tavalla oli enteellinen, sillä siinä kuvailin kemiallisia sidoksia tosin tuskin ymmärtämättä mitään mistä puhuin. Eero oli itsekin kiinnostunut kemiasta. Niin otaksun ja hän “salaa” ohjasi ajatuksiani. Eeron harrastuksiin kuului myös mehiläisten sekä puutarhan hoito. Muistan eräänkin syksyn, jolloin pellolla Siikajärvelle vievän tien vieressä oli valtava keräkaalikasa!

Silloin 50-luvun alussa koulun lähellä tien toisella puolella tehtiin metsän hakkuu. Eero keräsi valtavat määrät mahlaa koivun kannoista, joista hän teki sitten simaa tarjottavaksi koulun juhlaan. Ajan kulun kuvana voisi mainita, että nyt muutama vuosi sitten tuo äsken mainittu metsälohko on taas kaadettu eli aikaa on kulunut 50-60 vuotta edellisestä päätehakkuusta.

Muistan, että opettaja Eero Korkeamäki sanoi, että hän tietää mitä meistä kustakin tulee. Harmittaa vaan, että ei tullut koskaan, Eeron vielä eläessä, kysyttyä miten hänen ennustuksensa piti paikkansa.

Eeron aikana keräsimme syksyisin koululle lähimetsästä Soopakan puolelta myös puolukat, jotka perattiin koulun takana isoon saaviin ja survottiin kokoon valtavalla nuijalla. Myöskin sieniä keräsimme. Sienistä erityisesti lampaankäävät ovat jääneet mieleeni.

Koululla toimi myös pyhäkoulu, jossa itse en kyllä käynyt. Sen sijaan seurakunnan koululla pitämässä poikakerhossa kylläkin kävin. Kerho järjesti myös retken Helsinkiin Yrjönkadun uimahalliin, joka siihen aikaan tietysti oli elämys. Eihän siellä muuten olisi tullut käytyäkään.

Vanhan koulun aikaan koulun vieressä oli varmaan saunarakennus, jossa toimi koulun keittiö. Siihen aikaan keittäjänä oli Anni Malmström. Uudessa koulussa Eeron aikaan keittäjänä oli Lea Grönlund, sittemmin Vikström. Me oppilaat olimme useasti keittiössä ns. perunateatterissa, vaikkakin useammin taisikin olla ruokana kaura- tai makaronivelliä. Vaikka koulusta saimmekin ruuan, kuului jokaisen tuoda kotoa maitopullo ja eväsleivät.

Eero-opettajan hankkeista täytyy myös mainita ne monet kerrat, jolloin hän järjesti elokuvien ulkoilmanäytöksiä koulun edessä. Elokuvista muistan mieleeni jääneen venäläisten sotilaiden marssit.

Vielä muistui mieleeni Eeron kiinnostus suunnistukseen. Hänen opastuksellaan väsäsimme ns. lankakompassin narusta ja pahvinpalasesta. Kyllä meillä oli vielä kävelykilpailujakin.

Ruotsinkielinen koulu toimi puurakennuksessa lähellä työväentaloa ja Malmströmin Annin mökkiä ennen kuin uusi koulu valmistui. Tuossa rakennuksessa 50-luvun alkuvuosina asui kylän poliisi Toivo Koskinen puolisoineen siihen asti kunnes hän rakensi oman talonsa Arkiniittyyn lähelle Honkamajaa. Muistaisin, että tuossa koulurakennuksessa, joka purettiin joskus 1980-1990, olisi toiminut 1940-luvulla myös neuvola.