Olen syntynyt vuonna 1946. Kansakoulun aloitin 7-vuotiaana Petaksen kansakoulussa vuonna 1953. Koulu toimi tuolloin Petaksen kartanon sivurakennuksessa. Rakennuksessa ei ollut erillisiä liikuntatiloja eikä esim. sisävessaa. Ulkovessat sijaitsivat koulun pohjois-puolella. Koulurakennus purettiin kun Tammikummun vanhainkoti rakennettiin sen paikalle. Muistan vieläkin kuinka minua suretti kauniin rakennuksen purku.
Koulumatkani oli kovin lyhyt kun asuin Lippajärventien tien länsipuolella lähellä koulua. Koulutovereita asui kuitenkin lähitaloissa ja kotiin ei aina tultu suorinta tietä. Pääosin oppilaat tulivat koulun kävellen lähiseudulta.
Ensimmäisen ja toisen luokan opettajana toimi Aino Hämeri, joka oli äidillinen ja rauhallinen opettaja. Luokkamme oli talon kakkoskerroksessa. Luokkahuoneen kaunis kaari-ikkuna osoitti Turuntielle.
Kolmannella ja neljännellä luokalla opettajana oli Maija Jalava (nykyisin Hämeri). Hän oli vaativa hyvä opettaja. Hän opetti jossain vaiheessa kahta luokkaa, koska alakerrassa ollut luokkahuone taisi olla talon tilavin. Oppiaineista oli mieluisin matematiikka ja siihen sainkin hyvän pohjan Maija Jalavan erinomaisella opastuksella. Käsityötunneilta on mieluisana muistona se, että opettaja luki meille usein mielenkiintoista kirjaa. Kaunokirjoitusta varten oli mustepullo ja puinen kirjoitusvarsi, johon liitettiin terä. Nykyisiä täytekyniä tai kuulakärkikyniä ei vielä kansakoulussa ollut. Muita aineita oli ainakin äidinkieli, uskonto, maantiede, piirustus ja historia jos oikein muistan.
Liikuntatiloja ei koululla ollut, joten liikunta talvella oli hiihtämistä Lippajärven jäällä ja syksyllä sekä keväällä pihaleikkejä. Hiihtokilpailut pidettiin joka talvi. Tallessa on edelleen palkintoina saamani lusikka ja pieni hopeoitu lautanen.
Kouluruoka oli keittoa, puuroa tai velliä, joten ruokailuvälineiksi riitti lusikka ja syvä lautanen. Maito ja leipä tuli tuoda kotoa, jos sellaista halusi. Ruoka tuotiin koululle suuressa maitotonkassa ja ruokailu tapahtui luokassa. Opettaja jakoi ruuan. Ruokaa ei silloin moitittu vaan kaikki syötiin mitä lautaselle oli annettu. Rakennuksessa asui koulun vahtimestari perheineen. Hänen keittiössä vahtimestarin rouva pesi lautaset ja ruokailuvälineet. Muistan, että kolmannen ja neljännen luokan järjestäjät saivat olla kuivaamassa astiat, siinä kului mukavasti ruokailua seuraavasta oppitunnista osa. Järjestäjien tehtäviin kuului myös mm. liitutaulun pyyhkiminen enne välitunnille menoa.
Lääkärintarkastus ja rokotukset hoidettiin alaluokilla kai kerran vuodessa. Kouluhammaslääkäri Kirsti Hölsällä oli vastaanotto kotinsa yhteydessä Viherlaaksossa. Sinne kävelimme, isommat pienempiä saattaen.
Tärkeitä tapahtumia olivat koulun joulu- ja kevätjuhlat, joihin kukin luokka valmisteli ohjelmaa. Muistan olleeni ainakin jouluenkelinä. Rooliin ei kai ollut muita avuja kuin vaaleat kiharat kutrit. Vuorosanoja ei ollut. Piti vain muistaa seistä hiljaa taustalla. Muistiin on myös jäänyt, että teimme retken Helsinkiin kansallismuseoon Maija Jalavan oppilaana ollessani. Siihen aikaan yksikin retki jonnekin oli suuri asia.
Koulun yhteydessä toimi myös pieni koulukirjasto, josta saimme lainata kirjoja. Opettajat taisivat hoitaa sitä oman toimensa ohella. Sillä oli tuohon aikaan myös tärkeä merkitys, koska useimmilla ei kotona paljon kirjoja ollut. Viherlaakson yhteiskouluun siirryin syksyllä 1957. Siirtyminen pienestä turvallisesta kyläkoulusta oli aikamoinen muutos. Viherlaaksossa rinnakkaisluokkia oli keskikoulussa kolme ja lukiossa kaksi (kieli- ja matematiikkalinja). Luokat olivat suuria 30 -40 oppilasta. Oppikoulussa meillä ei ollut vain yhtä omaa opettajaa eikä vakituista luokkaa, vaan eri aineiden opettajilla oli oma luokka ja oppilaat kiersivät tilasta toiseen. Koulun ala-aulassa oli naulakko- ja kaappirivistö, jossa kullakin oppilaalla oli oma kaappi kirjojen ym. tavaroiden säilytykseen. Ensimmäinen vuosi oli aikamoista navigointia tilasta ja joskus rakennuksesta toiseen, mutta siihenkin tottui vuosien mittaan. Koulumatka piteni pariin kilometriin, mutta sekin taittui pyörällä ja talvella kävellen tai joskus suksilla.
Petaksen kansakoulun tilat ja opetusvälineet olivat aivan toista tasoa kuin tänä päivänä. Opettajat muistan kuitenkin työlleen omistautuvina ja kannustavina. Opettajia myös kunnioitettiin eikä tunnilla häiriköinti olisi tullut kysymykseen. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt kuinka hyvän pohjan pieni kyläkoulumme ja sen opettajat meille antoivat. Ehkä tätä kautta myöhäinen kiitos välittyy vielä ainakin Maija Hämerille.
Irmelin Lundström