Matti Lappalaisen koulumuistoja

Kuritettavana kansakoulussa, arvostettuna työelämässä

Aloitin koulunkäyntini Espoon kunnan Matinkylän piirin kansakoulussa v.1949. Lain velvoittamana menin kouluun kuluttamaan aikaa, en menestymään. Kouluasioita en opetellut etukäteen, vaikka moni oli niin tehnyt. Siksi opetus ei alkanutkaan aivan alusta ja oppimiseeni jäi iso aukko. Aukkoa en saannut kurottua umpeen kansakouluaikana. Yritystäkin oli, mutta ei auttanut.

3. luokalla jouduin opettajan epäsuosioon, kun koulun sijasta muut asiat kiinnostivat. Alkoi kuritus. Tuli jälki-istuntoja, luokasta poistamisia ja joskus pistettiin nurkkaan ”häpeämään”.

4. luokalla laskento takkusi pahasti. Olisin tarvinnut hiukan tukiopetusta. Siihen ei opettajan aika riittänyt. Hänellä oli täysi työ perusopetuksessa. Oppilaita oli yli 40. Lisäksi hän valmensi oppikouluun aikovia. Kotiväkikään ei pystynyt auttamaan. ”Putosin kelkasta” ja sain ehdot 4. luokalla laskennossa.

Neljänneltä luokalta osa meni oppikouluun. 5. luokalle jäivät lähinnä työläisperheiden lapset, joista koitettiin tehdä ”duunareita”.

6. luokalla kuria kovennettiin. Kuri oli epäoikeudenmukaista. Samasta rikkeestä jaettiin erilaisia rangaistuksia riippuen siitä, oliko oppilas opettajan suosiossa vai ei. Opettaja jakoi huolellisuusnumeroita pitämänsä ”mustan listan” mukaan. Pienestäkin rikkeestä tuli aina merkintä. Huolellisuusnumeroni putosi kolmeen. Kun nelosta pienempää numeroa ei todistukseen voi antaa, niin opettaja pudotti käytösnumeroni yhdeksään,ja antoi huolellisuudessa viitosen. Yhden pykälän käytösnumeron alennuksella hän nosti huolellisuusnumeroa 2 pykälää.

7. luokalla aloitettiin koulussa metallilinja. Se oli aivan uutta kansakoulussa ja tuntui mielenkiintoisemmalta kun puutyöt. Päästiin sorvaamaan, hitsaamaan, takomaan, viilaamaan ja muihin metallitöihin. Opiskeltiin konepiirustusta, aineoppia, jopa sähköoppiakin. Metallipuolen opettajana oli vankan kokemuksen omaava entinen metallimies, joka oli opiskellut opettajaksi. Hän osasi opettaa asiat selkeästi ja käsitellä poikia taitavasti. Erimielisyyksiä ei tullut.

Keväällä V.1956 koulun päättymisen jälkeen hain metallilinjalle Helsingin kaupungin valmistavaan poikien ammattikouluun ja yllättäen pääsin sisään. Kouluruokailu ei kuulunut espoolaisille. Olin kotoa saatujen eväiden varassa. Pullo maitoa ja muutama voileipä ei riitänyt päivän pääateriaksi kasvavalle pojalle. Menin huonoon kuntoon. En jaksanut ponnistella enkä keskittyä kouluasioihin. Itseluottamuskin oli viety kasakoulussa. Suoritin kuitenkin koulun loppuun ja sain päästötodistuksen v. 1958.

Töihin mentyäni VTT:lle sain vähitellen itseluottamusta. Ajattelin, että en ole niin huono mitä koulussa sanottiin.

Suuri muutos elämässäni sattui v. 1960 VTT:n metallipajalla, kun juoduin erään työtehtävän yhteydessä laskemaan murtoluvuin piirustuksessa esitettyjä tuumamittoja yhteen ja onnistuin. Koulussa en osannut murtolukulaskuja. Se onnistui, koska oli pakko selviytyä työtehtävästä. Iloisena oivalluksesta kävin läpi ammattikoulun laskukirjan periaatteet parissa viikossa ja omaksuin nopeasti sen matematiikan mitä kansa- ja ammattikoulussa oli opetettu. Oli unelmien täyttymys oppia laskemaan. Tie jatko-opintoihin oli auki ainakin laskennon osalta. Parhaat kouluaineeni tämän jälkeen ovat olleet matematiikka ja fysiikka.

Suoritin keskikoulun yksityisesti v.1965, sitten teknikon tutkinnon v. 1971. Tietotekniikan voimakas tuleminen työelämään 90- luvun vaihteessa pakotti päivittämään koulutietoni, niin että suoritin samalla insinöörin tutkinnon työn ohessa opiskellen v.1993. Vaikka kansakoulun neljännellä luokalla sain ehdot laskennossa niin insinöörikoulutuksen matematiikka sujui melko vaivattomasti ja loppui juuri kun päästiin vauhtiin. Halusin opiskella lisää. Sainkin mahdollisuuden kun minut hyväksyttiin Teknilliseen Korkeakouluun Diplomi-insinöörin koulutusohjelmaan. Luovuin kuitenkin opiskelupaikasta, kun työelämässä oli edessä uudet mielenkiintoiset haasteet.

Teknikon tutkinnon suoritettuani aloitin työt konesuunnittelijana. Toimin mm. Outokumpu oy:ssä kupari- ja nikkelisulattoihin liittyvissä laite-, laitos- ja putkistosuunnittelu tehtävissä, sekä piirustusten tarkastajana laitesuunnittelujaoksessa. Tämän jälkeen toimin Nokia Cable Machinery Oy:ssä automatisoitujen kaapelinvalmistuskoneiden suunnittelijana käsittäen mm. optisten kuitujen eli valokaapeleiden-, sekä voimakaapeleiden valmistuslaitteet.

Okmetic Oy:n tulin suunnittelemaan ja valvomaan Espoon Sinimäessä sijainneen piikiekkotehtaan toisen vaiheen laajennuksen toteutusta v. 1989. Tehtaan tuotanto nelinkertaistettiin. Tehdasta laajennettiin tämän jälkeen vielä moneen otteeseen. Tuotantolinjoja lisättiin ja tuotteen- ja toiminan laatua parannettiin voimakkaasti. Henkilökuntaa lisättiin, luotiin uusia työpaikkoja. Harjoiteltiin sekä tehtaan rakentamista, että piikiekon valmistusta. Piikiekkoja tarvitaan mikropiirien valmistuksessa. Espoon tehdas oli pilottihanke, jonka olivat perustaneet Outokumpu Oy ja Nokia Oy yhdessä v. 1985. Tavoitteena ison tehtaan rakentaminen lähitulevaisuudessa.

Laaja-projektin nimellä aloitettiinkin hanke v.1995. Tehtaan paikaksi valiittiin Vantaan Koivuhaka. Pilottihankkeessa olin hankkinut vankan kokemuksen piikiekkotehtaan rakentamisesta. Lisäksi minulla oli suunnittelijan tausta. Tunsin suunnittelumenetelmät, joista oli suuri apu tuotantolaitosten rakentamisessa. Laaja projektissa vastuualueekseni tuli kiteenkasvatusosaston- sekä joidenkin tehtaan hyödykejärjestelmien suunnittelun koordinointi suunnittelijoiden välillä ja toteutuksen valvonta. Hanke toteutettiin 90- luvun laman jälkipuristuksessa ja oli ainutlaatuinen, koska siinä luotiin satoja uusia työpaikkoja lama- aikana. Asia huomioitiin valtakunnan tasollakin, niin että Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaari kävi vihkimässä uuden tehtaan v. 1998.

Laaja-projekti on yksi työurani kohokohdista. Ura alkoi kansakoulun metallilinjalta, eteni konesuunnittekutehtäviin ja edelleen projekti-insinööriksi tuotantolaitosten investointiprojekteihin.

Vaikka kansakouluni meni huonosti eikä osaamistani katsottu juuri minkään arvoiseksi, niin pärjäsin työelämässä loistavasti. Konesuunnittelijana ja projekti-insinöörinä olen tehnyt elämäntyöni, hankkinut toimeentuloni ja pitänyt itseni sekä perheeni leivän syrjässä kiinni.