Linja-autoliikenteen kehittymistä Espoossa käsittelevän sarjan neljännessä osassa kerrotaan liikennöinnin siirtymisestä perheyrityksistä suuriin yhtiöihin. Pitäjästä kauppalaksi ja kaupungiksi … Jatka lukemista
- -
Espoon perinneseura julkaisee nyt viidennen kuulokuvavideon. Videot on tehty yhteistyössä Postipuun ja Päivänkehrän opettajien ja oppilaiden kanssa. Tämänkertaisen 1.20 minuuttia kestävän kuulokuvan nimi on Nälkäiset lehmät. Se kertoo, kuinka lapset auttoivat kurjana talvena, kun lehmille ei oikein riittänyt ruokaa. Pikku … Jatka lukemista
Espoon perinneseuran toimesta on kerätty espoolaista ruokaperinnettä. Espoo, monen muun uusmaalaisen kunnan ohella on ollut kovin muuttovoittoinen kunta 1950-luvulta lähtien. Espoolaiseen ruokaperinteeseen on sekoittunut paljon muiden maakuntien perinnettä. Ruoka-aineiden saatavuus Espoossa ja Uudellamaalla ovat olleet kuitenkin muovanneet alueen ruokaperinnettä. Kalaa … Jatka lukemista
Perinneseuran julkaisuja on nyt mahdollista tilata luettavaksi e-kirjana. Tarjolla on kirjoja, joiden painos on loppunut tai loppumassa. Tilauksesta sähköpostiin tulee linkki, josta voi ladata kirjan pdf- ja epub-muodossa. E-kirjoja ei voi tulostaa eikä jakaa. Sähköpostiviesti sisältää myös laskun kirjasta. Aluksi … Jatka lukemista
Espoon perinneseura julkaisee nyt neljännen kuulokuvavideon. Videot on tehty yhteistyössä Postipuun ja Päivänkehrän opettajien ja oppilaiden kanssa. 1.45 minuuttia kestävän kuulokuvan nimi on Kaivomestari. Se kertoo Espoon kirkon lähellä olleesta kaivohuoneesta, jonne tultiin nauttimaan terveysvedesta. Suvelan kylän lapset tienasivat vähän … Jatka lukemista
Linja-autoliikenteen varhaisvaiheista Espoossa kertovan sarjan kolmannessa osassa kerrotaan liikennöinnin käynnistymisestä sotien jälkeen. Sota-aika tuo pulan … Jatka lukemista
Espoon perinneseura julkaisee tässä kolmannen kuulokuvavideon. Se on tehty yhteistyössä Päivänkehrän koulun opettajien ja oppilaiden kanssa. 1.41 minuuttia kestävän kuulokuvan nimi on Särvin. Se perustuu perinneseuran syksyllä 2019 julkaisemaan Tarja Rakeen teokseen ”Elämää entisajan Espoossa”, joka kuvailee erityisesti 1700- ja … Jatka lukemista
Julkaisemme sarjan Espoon automuseo 25 vuotta -kirjasta poimittuja kertomuksia linja-autoliikenteestä Espoossa. Ensimmäisenä on vuorossa Urpo Koiviston kirjoitus Kuninkaantien kulkijoita. Toisessa osassa kerrotaan linja-autoliikenteen kehityksestä pääkaupunkiseudulla: Pääkaupunkiseutu seuraa perässä … Jatka lukemista
Espoon perinneseura julkaisee nyt kaksi videota, jotka on tehty yhteistyössä Postipuun opettajien ja oppilaiden kanssa. Alle kaksi minuuttia kestävän ensimmäisen kuulokuvan nimi on Armovuosi. Sekin perustuu perinneseuran syksyllä 2019 julkaisemaan Tarja Rakeen teokseen ”Elämää entisajan Espoossa”, erityisesti 1700- ja 1800-luvuista … Jatka lukemista
Espoon perinneseura on tehnyt yhteistyössä kahden espoolaiskoulun opettajien ja oppilaiden kanssa kuulokuvasarjan entisajan elämästä Espoossa. Kuulokuvat perustuvat perinneseuran syksyllä 2019 julkaisemaan teokseen ”Elämää entisajan Espoossa”, jonka on kirjoittanut ja kuvittanut Tarja Rae. Teos koostuu pienistä tarinapätkistä pienten lasten elämästä 1700- … Jatka lukemista