Teksti ja kuvat: Aapo Kirvesniemi

Kun Espoon maa-alueet oli jaettu kyläjärjestelmän mukaan 1400-luvulta alkaen, suurin osa nykyisestä Lippajärven tilastoalueesta oli Myllykylää. Myllykylä nimenä johtui siitä, että kylässä oli mylly. 1200-1300-luvulla eläneet ihmiset viljelivät maata. Viljasta saadut jyvät piti jauhaa jauhoksi, jotta leivän valmistaminen onnistuisi. Jyvien jauhaminen käsikivillä oli vaivalloista ja rasittavaa työtä. Tähän työhön avuksi opittiin valjastamaan veden tai tuulen voima.

Lippajärven kaupunginosa kattaa oleellisen alueen vanhasta Myllykylän kylästä.

Tarkasti ei tiedetä milloin ensimmäinen vesivoimalla käyvä mylly Espooseen rakennettiin. Mitkään Espoon joista, joita on toistakymmentä, eivät ole kovin mahtavia virtoja, mutta ainakin kevättulvien aikaan useissa pystyttiin käyttämään vesimyllyä. Pitkäjärvestä virtaava Glimsinjoki oli virtausmäärältään yleensä riittävä, koska Pitkäjärven valuma-alue oli suuri (64 km2) ja siihen vielä lisäystä antoi Lippajärvi, josta vedet virtaavat Pitkäjärveen. Ingaksen pappilan kohdalla on pieni koski ja sinne oli sopivaa rakentaa mylly.

Mylly sijaitsi 100m Ingaksen pappilasta Bemböleen päin.

Härkinmylly, puromylly ja ratasmylly – erilaisten myllyjen rakenteita

Myllyn rakentaminen ei ole mitään avaruustiedettä. Yksinkertainen härkinmylly, jota voi kutsua myös jalkamyllyksi tai puromyllyksi, syntyi puusta ja kivestä ammattinsa osaavien kirvesmiesten ja kivenhakkaajien toimesta. Seppää tarvittiin muutamien harvojen metalliosien valmistamiseen. Puromyllyn rakenne selviää oheen liitetystä piirroksesta. Vesivirta johdettiin puuränniä myöten vaakasuoran vesirattaan lapoihin toiselle puolelle. Vaakasuora vesiratas lapoineen ja ylöspäin suuntautuvine akseleineen muistutti jättiläismäistä puuronhärkintä, josta nimitys härkinmylly tuli. Akselin pyörivä liike johdettiin myllynkivien yläkiveä pyörittämään. Alakivi pysyi paikallaan. Jyvät jauhautuvat yläkiven pyöriessä kivivälissä olevassa välimitaltaan säädettävässä raossa. Kivien pinta on uritettu jauhautumisen tehostamiseksi. Myllyrakennuksen alaosa oli useimmiten kivistä rakennettu ja yläosan muodosti katettu hirsirakenne. Yläosaan tuli päästä mukavasti hevosella tuomaan jyväsäkit. Itse koneistoon kuului jyvien syöttölaitteet, joilla jyvien virtaus yläkiven reikään hoidettiin. Kivien välistä putoavan valmiin jauhon kokoamiseen ja säkkeihin siirtämiseen oli omat laitteistonsa. Raskaiden myllynkivien asennukseen tarvittiin sopivat vipu- ja väkipyörämekanismit. Myllyn käyttäjä oli kaikki konstit ja kokonaisuuden hallitseva, ammatiltaan arvostettu mylläri.

Periaatepiirros puromyllystä. Rakentaminen oli helppoa, mutta tuotto on vähäinen.

Periaatepiirros alavesi ratasmyllystä. Glimsinjoen paras mylly on ollut ylävesi ratasmylly, jolloin vesi on puurännillä johdettu rattaan yläosaan.

Puromyllyn etuina olivat helppo rakennettavuus ja vähäinen vedentarve. Pienikin puro pystyi myllyä käyttämään. Myllyn jauhatusteho sen sijaan oli kovin vaatimaton. 1700-luvulta lähtien kehittyneempi myllytyyppi, ratasmylly, alkoi syrjäyttää puromyllyjä. Vesiratas oli nyt pystyasennossa ja jos vesimäärä ja putouskorkeus riittivät, vesivirta ohjattiin rattaan yläosaan. Tällöin sekä virtaavan veden liike-energia että vesirattaan korkeuden antama potentiaalienergia saatiin käyttöön. Myllyn yläpuolella joessa oli yleensä rakennettuna pato, jotta veden määrää voitiin varastoida ja virtausta säätää. Myllyn teho vastasi henkilöauton tehoa.

Periaatepiirros alavesiratasmyllystä. Glimsinjoen paras mylly on ollut ylävesiratasmylly, jolloin vesi on puurännillä johdettu rattaan yläosaan.

Havainnepiirros myllyn kivirakenteesta laitteistoineen.

Milloin ensimmäinen, oletettavasti puromylly, on Glimsinjokeen rakennettu, ei ole tarkasti tiedossa, mutta myöhempien myllyjen tietoja on runsaasti. Valitettavasti mitään rakenteita ei ole säilynyt joessa. Ainoa myllyyn liitettävissä oleva kivirakennelma joen töyräällä on säilynyt.

Ainoa jäljellä oleva rakennelma myllystä on oletettavasti myllyyn johtaneen tien perusta.

Talon isäntä ei yksinään kyennyt myllyä rakentamaan. Rakentajia olivat useamman talon yhteisöt, aateliset alaisineen tai eräissä tapauksissa kirkon edustajat, kuten juuri Glimsinjoen viimeisimmissä myllyissä. Espoossa oli Kustaa Vaasan perustama kuninkaankartano, jonne oli ikään kuin valtion, ”kruunun” avulla rakennettu suuri vesimylly patorakennelmineen. Myllyrakennus, tietysti aikojen kuluessa uudistettuna on vielä samalla paikallaan, tosin mitään myllyrakennelmia, yhtä akselia lukuun ottamatta, ei siellä enää ole.

Jo ensimmäisten myllyjen rakentajat ja osakkaat ymmärsivät, että myllyn omistaminen on ansaintakeino. Kuninkaankartanon, siis nykyisen Espoon kartanon Ruotsin kruunua edustaneet vallanpitäjät laativat lain, joka sääti että yksittäiset talonpojat eivät saaneet rakentaa omia myllyjään, vaan viljat oli jauhettava Espoon kartanon myllyssä. Järjestelyä nimitettiin tullimyllyksi. Myöhemmin yksittäiset myllyt saivat myös jauhaa sekä omien osakkaittensa viljat, että tarjota viljanjauhatusta ulkopuolisille, mutta tästä oikeudesta oli maksettava kruunulle oma vero. Glimsinjoen mylly oli aikanaan saanut tullimyllyoikeuden. Lakia ei liene valvottu kovinkaan tarkasti, niin paljon pieniä yksittäisiä myllyjä kuitenkin tiedetään Espoon puroissa olleen.

Myllykylän myllyn jäljillä

Glimsinjoen myllynpaikka on tarkasti tiedossa. Joessa ei ole enää juuri mitään joka muistuttaisi myllyn kivirakenteita. Ainoa jäännös on penkereellä oleva kivirakennelma, joka erään historia tiedon mukaan olisi saunan kivijalka. Paremminkin se sopisi myllylle johtavan tien perustaksi. Myllyrakennuksen yläkerran lattiatason on voinut ajatella olevan juuri ympäröivän joentörmän ylätasolla jolloin tie olisi ollut vaakasuora reitti myllyyn. Myllynpaikka on selvästi merkitty vanhoihin karttoihin ja vielä nimetty kartta-sanalla ”mjölkvarn”. Kummalla puolen jokea mylly on ollut, on vaikea kartoista päätellä, joissakin se on pohjoisrannalla, eräässä keskellä jokea ja eräässä paikka voidaan tulkita olleen etelärannalla. Myllyn uusi tuleminen karttoihin ilmenee viimeisimmässä Espoon kartassa, jossa joen pohjoispuolisen uuden asuntoalueen eräs katuosuus kantaa nimeä ”tullimyllyntie”. Asiantuntijoiden nykyinen käsitys on, että kulku myllylle olisi ollut joen pohjoispuolelta.

Myllyn kultakausi lienee ollut Ingaksen kappalaisen Jacob Aveniuksen aika. Hän oli kovin innostunut myllynrakentaja. Hän joutui riitoihin muiden myllyosakkaiden kanssa, mutta onnistui lopulta rakentamaan toimivan yläratas myllyn 1754. Ingaksen myllyn toiminta hiipui vähitellen, ilmeisesti ei Pitkäjärven vesimäärä antanut riittävää varmuutta toiminnalle ja suuren Bodominjärven veteen nojautuvat Glomsin jokeen rakennetut kaksi Bembölen vesimyllyä vetivät pitemmän korren. Vuonna 1836 painettu Senaatin kartasto ei enää tunne Glimsinjoen myllyä.

Myllykylä on paikannimenä myös käytöstä hävinnyt. Oikeudellista merkitystä vanhoilla kylärajoilla on enää yhteisaluelain säännöksiä noudattavilla kalastuskunnilla.

Myllykylä oli aikoinaan oikeutettu kylän nimi. Mylly oli jokapäiväiselle elämälle tärkeä, suorastaan elintärkeä, elintarvikkeiden lisäjalostaja. Myllyllä oli myös suuri sosiaalinen merkitys. Myllymatkat ja niissä tavatut naapurit, joiden kanssa vaihdetut uutiset olivat sen ajan mediaa. Nykyisin kaupunginosan nimi Lippajärvi on jälleen hyvin oikeutettu ilmaisu korostamaan alueen luonnonläheisyyttä ja maisemallisuutta.