Espoon perinneseura esitteli toimintaansa ja julkaisujaan Tapiolan Akateemisessa Kirjakaupassa lauantaina 10.2. Kaikenikäistä väkeä ja etenkin perheitä oli laskiaistapahtumien takia liikkeellä runsaasti. Toisella puolella Akateemisen Kirjakaupan sisäänkäyntiä olimme me ja vastakkaisella puolella Espoon kaupunginteatteri esitteli uutta ohjelmistoaan. Kiinnostuneita riitti kummallekin. Kirjojamme voi hankkia myös Tapiolan Akateemisesta Kirjakaupasta, sillä liike on ottanut julkaisumme valikoimiinsa.
Leena Yrjölä
Tiesitkö, että presidentin puoliso Alli Paasikivi toimi nuoruudessaan
Espoon perinneseura on aloittamassa kirjahanketta espoolaisesta ruoka- ja keittiöperinteestä. Tavoitteena on koota tietoa arkeen ja juhliin liittyvästä ruokakulttuurista, esimerkiksi joulusta ja pääsiäisestä. Kyseessä ei ole ensijaisesti keittokirja.
Vuoden 2018 ensimmäisessä tapahtumassa Maija-Liisa Kaistila kertoo aiheesta Maan äidit keskiviikkona 7.2.2018 klo 16-17 Sellon kirjaston Akseli-salissa.
Kummitukset koetaan yleensä pelottavina, ihmisiä kiusaavina ja omaisuutta vahingoittavina ja jotkut jopa epäilevät niiden olemassaoloa, mutta ne voivat olla myös ihmisten turvana ja ystävänä. Sellaisesta kummituksesta kertoo seuraava tarinamme.