Linja-automuistelot

Olen syntynyt Helsingissä 1936 kesäkuussa. Vanhempani olivat ostaneet kesäviettopaikan Espoon Lippajärven Heiniemestä 1933. Isäni rakennutti sinne talviasuttavan omakotitalon, jonne muutimme Vappuna 1938. Perheellämme ei ollut autoa, joten kaikki isäni matkat Helsinkiin, jossa omistamassaan yrityksessä hän joka arkipäivä kävi, oli tehtävä linja-autolla. Silloin luullakseni reitti ei kulkenut Kolkekannaksen tai Lippajärventien kautta Heiniemeen, vaan ainoa linja kulki vanhaa Turuntietä Bemböleen ja sieltä Kuninkaantietä jonnekin Röylän perukoille. Heiniemestä oli siis käveltävä ensin nykyisen Pikku-Auroran kulmalle asti eli melkein kilometri.

Sitä milloin ovat omat linja-automatkani alkaneet, ei ole tietenkään päivätty. Olin siis vielä vaille kaksivuotias muuttaessamme, joten tuskin vanhempani minua ottivat kaupunkimatkoilleen mukaansa. Ehkä suunnilleen 5-vuotiaana on matkustaminen linja-autolla alkanut. Varmoja muistikuvia on muutamia jopa tätä aikaisempia.

Häkäpönttöautolla kouluun

Aloitin koulunkäynnin syksyllä 1943. Matka Bembölen ruotsalaiseen kansakouluun, jossa oli myös suomalaiset alaluokat, on lähes kolme kilometriä ja normaalisti se tehtiin kävellen ja talvella potkurilla tai suksilla. Jotenkin tuli tietoomme, että myös linja-autolla sinne voisi päästä. Jälleen oli käveltävä ensin tuo pitkä ylämäki nykyistä Träskändan puistotietä pitkin linjalle, joka menisi Bembölen kautta. Autoissa oli silloin puukaasuttimet ja koko auton peräosa oli täynnä kaikenlaisia astinlautoja, putkia, reteleitä ja koukkuja, joihin oli helppo tarttua. Näissä roikkui useinkin puolenkymmentä kouluun menijää. Bembölen koulun kohdalla hypättiin kyydistä pois. Se kävi tietysti helposti koska siellä oli myös pysäkki. Jos tällä pysäkillä ei ollut autosta poisjääviä, ei tullut ongelmaa, sillä koulun kohdalla auto joutuu tekemään lähes täyskäännösmutkan ja vauhti putosi kävelyvauhdiksi.

Autot olivat siihen aikaan aina tupaten täynnä. Muistanpa väitetyksi, että eräässä autossa olisi ollut 105 matkustajaa, kun oikeita istumapaikkoja lienee ollut korkeintaan 36. Koululaiset saivat siis kävellä tai matkustaa ilmaiseksi edellä mainitulla keinolla. Kuljettajat tietysti tämän tiesivät, mutta sitä pidettiin aivan normaalina.(Kuten näkee nykyisinkin esim. Intiassa tehtävän.) Onnettomuuksia ei ainakaan Espoossa ole tiedossani.

Kerran tuli minulle ongelma. Kun hyppäsin pois, jäivät johonkin putkeen kiinnijäätyneet vantut, villakäsineeni siihen kiinni. Yritin juosta auton kiinni, mutta se ei tietenkään onnistunut. Matkalla oli myös aina Viherlaaksoon asti matkustavia koululaisia, he olivat tajunneet tilanteeni ja seuraavana päivänä sain vanttuni takaisin.

Aapo Kirvesniemi