Pääkaupunkiseutu seuraa perässä

Linja-autoliikenteen varhaisvaiheita Espoossa Osa 2

Urpo Koivisto

Vaikka helsinkiläiset eivät kiirehtineetkään avaamaan liikennettä ympäristöönsä, ympäristö halusi päästä Helsinkiin. 1920-luvulla ensimmäisiä yrittäjiä Espoossa oli porvoolainen Erik Wickström, joka aloitti liikenteen 18 hengen amerikkalaisella Pontiac-linja-autolla Espoon Muuralan ja Helsingin välillä. Päätepysäkki oli Edvin Ekroosin kauppa nykyisten Ison Maantien ja Pappilantien risteyksessä ja siitä matka suuntautui Turuntietä Bembölen, Leppävaaran ja Pitäjänmäen kautta Helsinkiin Rautatientorille. Joskus tarvittaessa ajettiin Kauppatorille saakka eikä reiteistä muutenkaan pidetty ryppyotsaisesti kiinni, matkustajia saatettiin hakea heidän haluamistaan paikoista. Varsinaista asiakaspalvelua.

Alkuun päästyään uusi liikennöintitapa saavutti nopeasti matkustavaisten suuren suosion. Vuosina 1926-29 Wickström osti yhden niin ikään amerikkalaisen Brockway-bussin vuosittain ja vuonna 1929 yhtiöllä oli omistuksessaan jo Suomen suurin linja-auto, 28 hengen Brockway. 1930-luvulle tultaessa kalustoon kuului edellisten lisäksi kaksi 26 hengen Dodgea ja sekä 1928 hankittu 24 hengen Brockway. Vuonna 1929 Lukkarinmäelle valmistui pieni varikko ja asuntola. Palkkalistoillaan hänellä oli neljä kuljettajaa: Bergman ja Ehnroth Porvoosta ja paikalliset Andersson ja Gerkman. Uudella vuosikymmenellä toiminta laajeni niin kaluston, henkilökunnan kuin reitistönkin suhteen. Uusia linjoja ajettiin mm. Helsingistä Kilon ja Suomenojan kautta Bondakseen ja Helsingistä Viherlaakson kautta Röylään. Vuosina 1930-31 ajettiin vähän aikaa Muuralasta Gumbölen kautta Nuuksioon, mutta siitä oli luovuttava huonojen teiden ja vähäisten matkustajamäärien vuoksi. Lähelle merenrantaa linjatun uuden Jorvaksentien valmistuttua 1937 ryhdyttiin ajamaan reittejä Helsinki-Matinkylä-Nokkala, Helsinki-Vapaaniemi ja Helsinki-Svinösund-Sommarö.

Wickströmin kovin amerikkalainen kalusto sai ruotsalaisväriä, kun 1932 ostettiin ensimmäinen Volvo linjalle Helsinki-Viherlaakso-Röylä. Uudelle autolle tuli uusi, Kelin-niminen kuljettaja. Seuraavana vuonna hän kuitenkin siirtyi uudelle Helsinki-Kilo-Suomenoja-Bondas-linjalle ja Bergmanille hankittiin uusi Volvo, jolla hän ryhtyi ajamaan Röylän linjaa. Bergman oli pidetty, huumorintajuinen kuljettaja. Kerran oli kaksi kyydissä ollutta vanhaa tätiä nurissut kuuluvasti hitaasta matkavauhdista epäillen päästäänkö ollenkaan perille. Bergman oli kuullut kritiikin ja huutanut matkalaisille: ”Pitäkää kiinni, akat!” Samalla hetkellä oli tultu jyrkkään Petaksenmäkeen, jota Bergman oli huristellut sen alas 85 kilometrin tuntinopeudella. Arvostelu hitaasta matkanopeudesta oli loppunut siihen. Tuo Petaksenmäki sijaitsee nykyisen Kauniaisten kaupungin alueella Vanhalla Turuntiellä noin Asematien ja Petaksentien välillä. Muistan hyvin, kuinka se vielä 1960-luvullakin oli huomattavasti jyrkempi ja ennen kaikkea kapeampi kuin nykyään ja voin hyvin kuvitella, että kyyti on tuon ajan uudessakin autossa ollut kylmää.

Vuonna 1934 hankittiin lisää Volvoja ja pitkän päivätyön tehneet amerikkalaiset saivat pikkuhiljaa väistyä ensin vara-autoiksi, sitten varaosiksi ja lopulta museoautoiksi Varikonmäelle. Uusien Volvojen joukossa oli myös yksi Volvo-Hesselman, jota erikoisen korinsa vuoksi kutsuttiin lasipalatsiksi. Siinä oli nimittäin sivuilla avattavat yläruudut. Kalusto kasvoi nopeasti liikenteen kasvun myötä. Vuosittain hankittiin jo useita uusia autoja ja niiden myötä saatettiin avata myös uusia linjoja, Helsinki-Viherlaakso-Margareteberg (Träskända), Helsinki-Bolarskog, Helsinki-Kockby ja Helsinki-Mankkaa-Etelä-Kauniainen. 1938 hankittiin ensimmäiset kotimaassa koritetut linja-autot ja uusia linjoja avattiin Laaksolahteen, Högnäsiin, Gammelgårdiin ja Finssiin.

Kuten jo todettiin, Erik Wickström oli porvoolainen ja eräässä vaiheessa koko yhtiön henkilökunta oli porvoolaista. Vaikka Wickström tuntui nopeasti kasvavalla yrityksellään valloittavan koko Espoon, alalla oli muitakin yrittäjiä. Jo vuonna 1921 aloitti liikennöinnin Martin Törnroos. Hän toimi sekä omalla nimellään että omistamassaan yhtiössä, Helsingin Ympäristön Autolinjat Oy:ssä. Hän oli osakkaana myös muissa yhtiöissä. 1930-luvulla hän alkoi liikennöidä lähilinjoja Westendin ja Haukilahden suuntaan.

Yksi Wickströmin kuljettajista, Ernst Gerkman, perusti oman yhtiön linjalle Helsinki-Hämeenkylä. Tästä yhtiöstä muodostui myöhemmin osakeyhtiö nimeltä Hämeenkylän Liikenne Oy.

Bussin matkustajat kiipeävät mäkeä ylös, koska häkäpönttöbussit eivät aina jaksaneet mäen päälle täydessä lastissa. Taustalla Sacklénin bussi.
Kuva: Espoon kaupunginmuseo

Vuonna 1933 Arne Sacklén aloitti 18-paikkaisella Chevroletilla liikenteen linjalla Helsinki-Espoo-Kauklahti-Kivenlahti-Soukka. Kaksi vuotta myöhemmin hän perusti Matkustajain Auto Oy:n ja Jorvaksentien valmistuttua linja pilkottiin useampaan osaan erikseen Kivenlahden-Soukan ja Kauklahden suunnan linjoiksi. Lisäksi espoolaisten liikennöitsijöiden joukossa esiintyivät sellaisetkin nimet kuin Nils Åberg ja Hans Eklund. Markkinoilla oli myös useampien osakkaiden yhteenliittymiä kuten vuonna 1926 perustettu Leppävaaran Liikenne Oy. Sen omistajat toimivat myös itsenäisinä liikennöitsijöinä. Nimensä mukaisesti yhtiö liikennöilähinnä Leppävaaraan, Lintuvaaraan, Mäkkylään ja Laajalahteen.

Espoon sisällä sijaitsee asutustaajama, ensin taajaväkinen yhdyskunta, sittemmin kauppala ja kaupunki, nimeltään Kauniainen. Sekin tarvitsi oman liikenteensä, joka luonnollisesti tapahtui Espoon kautta.

Vuonna 1930 aloitti Kaarlo E. Kallio liikennöinnin Kauniaisiin ja samoihin aikoihin samalle suunnalle ilmestyi toinenkin yrittäjä, Otto Nyberg. Myöhempinä vuosina sotien jälkeen Nyberg painotti linjastonsa lähinnä Kauniaisten pohjoispuolelle Viherlaaksoon ja Lipparantaan.

Jo 1930-luvulla Espoon halki kulkevalla silloisella Turun maantiellä, liikennöi espoolaisten yritysten lisäksi monia muita. Hyväkuntoisena valtaväylänä se ruokki liikennettä koko läntiselle Uusimaalle ja sitä pitkin hoidettiin myös pitkän matkan liikennettä aina Turkuun asti. Sen kestopäällysteellä aloittivat yrittäjät, joiden yhtiöt tunnetaan nykyisinkin nk. suurina liikennöitsijöinä, mm. Lohjan Liikenne Oy ja Someron Linja Oy.

Julkaistu Espoon Automuseo 25 vuotta -julkaisussa 2004

Jatkoa tulossa….

Lähteet:

Lahti, Matti J.: Espoo – maalaispitäjästä suurkauppalaksi, Pieksämäki 1975
Lehtonen, Kai R.: Tapiola kesät talvet – Tapiola Summer and Winter, Porvoo 1977.
Kutter 50, 1929-79, puoli vuosisataa suomalaista autokoriteollisuutta, Uusikaupunki 1979.
Kurkinen, Jari: Suomen autokoriteollisuuden historia, Jyväskylä 2001.
Osakeyhtiöjosta tuli kaupunki – Kauniainen 80 vuotta, [Kauniainen 1986]
Suomen Linja-autohistoriallisen Seuran jäsenlehti Hetku: numerot 2/1990, 1/1995, 2/1995, 3/1998,
4/1999, 4/2001 ja 2/2003, Kirjoittajat Kimmo Ny landerja Hannu Kivilä.
Viitaniemi, Matti – Mäkelä, Aarne: Suomen linja-autoliikenteen historia, Jyväskylä 1978.