Haastattelu nauhoitettu 23.4.2012.
Haastattelija Pirkko Kivimäki.
Birgerin koulut
Olen syntynyt tammikuussa 1921 Espoossa. Opettelin koulunkäyntiä jo nelivuotiaana isoveljeni kanssa Ståhlen tuvassa aloitetussa tilapäisessä lastenkoulussa. Siellä minä opettelin tuntemaan jo kirjaimia. Alakoulun aloitin sitten 7-vuotiaana Vanhankylän nuorisoseuran talolla, jonne oli perustettu oppivelvollisuuslain velvoittama alakansakoulu.
Minut on hyväksytty ja kirjoitettu sisään Träskändan ruotsinkieliseen kansakouluun 20.8.1930. Kävin Träskändassa nelivuotisen yläkansakoulun vuosina 1931 – 35 ja sain päästötodistuksen 27.5.1935. Träskändan ruotsinkielinen kansakoulu oli Bembölen ruotsinkielisen kansakoulun ohella Vanhankylän asukkaiden toinen lähikoulu, tosin useiden kilometrien etäisyydellä sekin. Suomenkieliset koulut olivat vielä kauempana, toinen Hämeenkylässä ja toinen Viherlaaksossa.
Vieläkin muistan ensimmäistä Träskandaan yksin kulkemaani pitkää matkaa syyspimeässä. Kun minä olin toisella luokalla alakoulussa, piti minun saada Hindsbergille kello kahdeksaan mennessä vietyä joku kirjelmä alakoulusta. Opettaja tiesi, että minä tunsin paikat, mutta kun minä menin sinne pimeänä syksyaamuna, minä pelkäsin. Olin kuullut, että matkan varrella olevassa joessa kummittelee. Tie kulki pimeässä metsässä, jota pitkin minä juoksin. Kerkesin ajoissa, sillä olin lähtenyt kotoa jo ennen seitsemää. Sitten oli juostava takaisin yli viisi kilometriä. Sinä päivänä ei tarvinnut mennä enää alakouluun. Henkilö, jolle minun piti kirjelmä toimittaa, oli Träskändan koulun inspehtori, ja hän asui Villnäsissä.
Birgerin lapsuuden koti
Meillä oli kotona kuusi lasta. Isä oli ruotsinkielinen ja äiti suomenkielinen. Isä oli poliisi. Jossakin vaiheessa hän oli palomiehenä Espoon palolaitoksella. Työnsä vuoksi isä oli paljon poissa kotoa. Äiti hoiti kodin. Äiti ei puhunut ruotsia, mutta hän ymmärsi kyllä. Minä puhuin isän ja naapureiden ja kavereiden kanssa sekä ruotsia että suomea. Isällä ei työnsä vuoksi ollut aikaa auttaa meitä lapsia koulutehtävissä. Ne asiat olivat äidin varassa.
Meidän perhe asui ensin Wilhelm Ståhlenkartanossa Vanhassakylässä. Kun minä olin 12-vuotias, isä rakensi meille oman talon Ståhlelta ostetulle maapalstalle Juvanmalmille, Juvankartanon taakse, Nipperintien varteen. Ståhlenkartanosta minun koulumatka oli runsaat neljä kilometriä. Kun olimme muuttaneet omaan taloon Juvanmalmille, minun koulumatkani piteni yli viiteen kilometriin.
Birgerin kouluvuosien opettajat
Minun alakoulun opettajana Vanhassakylässä oli Fanny Ståhle. Opettajalla oli asunto koululuokan yläkerrassa. Minä tykkäsln siitä, että hän opetti ensin kaikki kirjaimet ja numerot, ja sen jälkeen vasta opeteltiin tavaamaan sanoja ja harjoiteltiin laskuja.
Träskändan koulun opettajina minun kouluaikana olivat ”yliopettajana” Veera Sohlberg ja toisena opettajana Anna Grangroth. Sohlberg oli ankara opettaja. Hän suuttui välillä ja haukkui koko luokan, ja joskus siinä meni koko tunti pilalle. Muista rangaistuksista minä en osaa kertoa tarkemmin. Muistan, että joku joutui joskus seisomaan taulun takana. Toinen opettaja, Anna Grangroth, oli ystävällinen opettaja, josta kaikki yleensä pitivät.
Opettajien asunnot olivat koulurakennuksessa. Heillä oli oma kuusiaidalla erotettu piha-alue, jossa heillä oli kasvimaa. Koulun kaivo sijaitsi aidatulla alueella. Sen verran saimme käydä opettajien pihalla, että haimme koulun puolelle veden sieltä. Ja me lakaisimme myös opettajien pihakäytävän, mutta muuten emme saaneet liikkua aitauksen sisäpuolella.
Muistikuvia Träskändan kouluvuosilta
Koulussa oli neljä oppilasluokkaa ja kaksi luokkahuonetta ja kaksi opettajaa. Luokassaan oli yleensä noin kolmekymmentä oppilasta. Opettajat opettivat aina vuonperään ensimmäisen ja toisen luokan oppilaita ja kolmannen ja neljännen luokan oppilaita.
Koulu alkoi aamulla kello 8.00. Kahtena päivänä viikossa koulupäivä päättyi kolmelta, muina päivinä kahdelta. Lauantaina oli vähän lyhempi päivä.
Järjestäjien oli aamulla ennen koulun alkua lakaistava ja tuuletettava luokkahuoneet, haettava puuliiteristä puut ja sytykkeet ja laitettava ne valmiiksi uuniin. Opettaja sytytti uuniin tulen. Näin kai siksi, että oppilaille ei saanut antaa tulitikkuja. Välitunneilla järjestäjät tuulettivat luokkahuoneet. Oppilaat olivat välitunneilla ulkona, paitsi kovalla pakkasella tai vesisateella sai luvan olla sisällä. Lauantaina koulun jälkeen ennen kotiinlähtöä koulun piha oli siivottava ja haravoitava.
Koulumatkat kuljettiin jalan niin vesisateilla kuin hankikeleilläkin. Teitä ei talvella aurattu, vaan joskus oli rämmittävä lähes metrin korkuisissa nietoksissa. Viereisellä pellolla oli silloin helpompi päästä eteenpäin.
Minun koulunkäyntiä haittasi minun heikko näköni. Laskento ja uskonnonhistoria olivat minun mieleisiäni aineita, ja niistä minä sain aina hyviä numeroita. Päästötodistuksessakin uskonnossa, laskennossa, historiassa ja kotiseutuopissa numero on 9. Muissa aineissa on joko 8 tai 7. Ainoastaan oikeinkirjoituksessa on kuutonen. Oikeinkirjoitus oli ainoa heikko kohta. Se kai johtui ruotsinkielen ja suomenkielen kirjainten erilaisesta ääntämistavasta. Läksyjen lukeminen kotona pimeinä iltoina oli myös vaikeaa, koska siihen aikaan valaistus kodeissa oli puutteellinen. Meillä kotona ennen sähköjä oli yksi öljylamppu pöydällä, ja meitä oli pöydän ääressä kolme lasta lukemassa läksyjä samaan aikaan illalla. Vähän ennen kuin me muutimme omaan taloon, alueelle saatiin sähkövalot. Senkin jälkeen huoneessa meillä oli vain yksi 15 watin lamppu ylhäällä katossa keskellä huonetta. Oli noustava lampun alle tuolille seisomaan, jotta näki lukea läksyt.
Minä sain kouluaikana yhden stipendin. Olin kiltti poika ja olin tehnyt aina läksyt hyvin. Stipendin oli lahjoittanut koululle Ingnatiuksen perhe, Pitkäjärveen hukkuneen poikansa muistoksi. Lahjoittajat olivat esittäneet toivomuksen, että stipendi annettaisiin samanikäiselle pojalle, kuin heidän poikansa oli.
Heikon näön vuoksi piti olla tarkkana myös koulussa. Minä istuin aina eturivissä. Vieressäni kahden istuttavassa pulpetissa istui vanhan Ulinin kartanon tyttö, joka myös oli näkövammainen. Muistan, miten minua hävetti aina ruokatunnilla, kun piti kaivaa eväät repusta ja ryhtyä syömään. Minulla oli puolikas leipää ja maitopullo, ja joskus kun ei ollut maitoa, oli leivän päällä voita ja jotain. Talon tyttärellä oli aina eväinä hienot voileivät. Träskändan koulussa ei ollut kouluruokailua koko aikana, jolloin minä kävin kansakoulun.
Mitä koulussa opetettiin?
Kaikki koulukirjat ja tarvikkeet me oppilaat saimme ilmaiseksi. Ensimmäinen koulukirja siellä alakoulussa oli sellainen litteä pieni kirja, jossa oli värillisiä eläinten kuvia ja kirjaimia. Se oli jonkinlainen aapiskirja. Siitä opeteltiin ensin kirjaimet ja numerot. Sen jälkeen opeteltiin tavaamaan sanoja.
Kansakoulussa oli uskonnonhistoriaa josta minä pidin kovasti. Muu historia oli vaikeampaa, sillä kirjan teksti oli pientä ja sen vuoksi vaikea lukea. Laskennosta minä tykkäsin kovasti. Läpi kouluajan sain laskennosta joko yhdeksän tai kymmenen. Äidinkielessä ja erityisesti kaunokirjoituksessa oli vaikeutena kirjoittaminen. Vieläkin muistan, että vaikka jossakin sanassa oli k-kirjain, piti kirjoittaa ck. Maantieto ja ympäristöoppi oli myös ja mukavia aineita nekin olivat.
Käsitöiden opetuksessa alakoulussa sekä tytöt että pojat tekivät virkkuu- ja ristipistotöitä. Träskändan koulussa tytöt tekivät ompelutöitä ja me pojat puutöitä veistosalissa. Muistan tehneeni lintulautoja ja jakkaroita. Naisopettajat ohjasivat myös veiston opetuksen. He olivat hyvin tarkkoja työvälineiden oikein käyttämisestä. Höylän terää ei saanut satuttaa naulaan.
Puutarhaopetusta meillä ei ollut. Kasvimaan hoidon opetus korvattiin maatalouskerholla. Minä sain oman kasvimaan sen jälkeen, kun olimme muuttaneet omaan taloon. Minä kuuluin myös maatalouskerhoon, kuten siihen aikaan monet muutkin koululaiset maaseudulla. Kerhon ohjaajana meillä oli noina vuosina Eva Hagelstam. Kasvimaaharrastus oli innostavaa. Minä viljelin porkkanaa kerhon syystapahtuman yhteydessä järjestettyihin myyjäisiin. Osan myyntitulosta sain itselleni. Kerhonohjaaja Hagelstam järjesti kesäisin meille koululaisille Bodominjärvellä kesäleirejä. Korvaukseksi me leiriläiset perkasimme siellä perunamaata. Syksyllä oli aina perunankaivuuloma, joka kuului kansakoulun syksyiseen ohjelmaan.
Koululaisten lomat
Joululoma alkoi hyvissä ajoin ennen joulua ja kesti loppiaiseen saakka. Koulussa oli viimeisenä koulupäivänä ennen joululomaa joulujuhla, johon sai tulla myös vanhemmat. Joulujuhlassa oli joululauluja ja tonttuleikkejä ja joskus oli näytelmäkin.
Keväällä viimeisenä koulupäivänä oli myös juhla, johon sai tulla lasten vanhemmat. Minä olin lapsesta alkaen mukana työelämässä. Jo 11- vuotiaana olin kolme kuukautta kesärenkinä Ståhlella, ja sitä ennen jo 10-vuotiaana lehmiä paimentamassa Juvan kartanossa. Seuraavana kesänä minä olin kitkemässä turnipsipeltoa. Sitä tehtiinkin urakalla ja siinä tienasi hyvin.
Kesärenkinä ollessa piti aamulla olla jo seitsemältä Ståhlella. Siellä minulla oli nimikkohevonen, Ilona, jonka aamuruokinnan viideltä hoitivat vakinaiset rengit. Kartanossa oli 12 hevosta. Minun tehtävänä oli ajella hevosella heinäseipäitä pellolle ja maitoa kyläläisille sekä muita tarvittavia ajoja.
Kesärengin työt määräytyivät kesätöiden mukaan. Alkukesällä oli maan muokkaukset ja istutukset, keskikesällä turnipsisarkojen perkaukset ja loppukesällä viljankorjuut ja puinnit. Siihen aikaan taloissa oli pärekattoja. Kesäaikaan oli pärekattojen korjauksia. Sunnuntaisin oli pärekattotalkoita ja niihin pyydettiin myös osallistumaan. Kesärenkinä minä hankin 100 mk kuukaudessa ja 100mk tuli lisää, kun minä kuljetin ennen seitsemää navetalta maidon yhteen kylään, jolla oli maitotinki. Koko kesän tienesti oli 400 mk. Ensimmäisen puvun minä ostin omilla kesähankkeillani.
Kouluvuosien jälkeen
Träskändan koulussa olisi ollut mahdollisuus koulun päätyttyä jatkaa jatkokursseilla, mutta minä sain työpaikan kiviveistämöllä ja minä halusin aloittaa työt heti.
Minä aloitin aktiivi työelämäni ”sepänsällinä” Suomen kiviteollisuudessa Juvan kartanon luona. Minusta tuli ammattitaitoinen kivityöntekijä. Siitä on hyvänä todisteena tämän itse rakentamani omakotitalon kivijalka ja kaunis portaikko, jotka minä olen hionut itse suurista kivilohkareista.
Kävin rippikoulun 15-vuotiaana ja kävin sen työn ohella iltakouluna. Iltarippikoulu oli maksullinen, siitä veloitettiin 80 mk. Iltarippikoulua piti pastori August Westerlund Ignatiuksen pappilassa. Koulua pidettiin parina iltana viikossa. Rippikoulu meni hyvin, sillä minä muistin kouluajalta raamatunhistorian, joka oli niitä kouluaikani mieliaineita. Rippikoulun päättyessä meillä oli hyvin juhlallinen rippijuhla.
Minun nuoruusvuosinani paikkakunnalla oli muutenkin usein eri järjestöjen kesäjuhlia, joissa oli runsaasti ihmisiä mukana. Vuosien mittaan ne ovat vähitellen loppuneet.
Pirkko Kivimäki on kirjoittanut koulumuistot 23.4.2012 äänitetyn haastattelun pohjalta.