Marianne Hoffman muistelee

Kouluni oli Leppävaaran kansakoulu. Aloitin kouluni kuusivuotiaana vuonna 1946. Koulussani oli alakoulu, jossa oli kaksi luokkaa ja yläkoulu, jossa oli neljä luokkaa sekä kaksivuotinen jatkokoulu. Jatkokoulussa oli kotitalous- ja liikelinjat. Koulussa oli opetusluokat ja veistosali, opetuskeittiö ja käsityöluokka, yhdistetty voimistelu- ja juhlasali sekä lainakirjasto, jota käytin ahkerasti. Alakoululuokat sijaitsivat erillisessä, vanhassa koulurakennuksessa, jossa oli yläkerrassa opettajan asunto ja pohjakerroksessa koulun käsityöluokka.

Leppävaaran kansakoulu 1948

Leppävaaran kansakoulun 3. luokka vuonna 1948. Opettaja Meriö, 28 oppilasta.

Koulumatkani oli noin 2,5 kilometriä. Kuljin sen kävellen ohi Mansikkalan leipomon ihanan leiväntuoksun. Kotimatkalla joskus poikkesimme ostamaan pumpernikkeleitä ja Pariisin leipiä. Talvisin hiihdin koulumatkani.

Koulussani, jossa oli siis kahdeksan luokkaa, oli joskus koulua aamu- ja iltavuoroissa, myös rinnakkaisluokkia oli ainakin alakoulussa. Minä kävin koulua kahdeksan luokkaa. Jatkoluokilla olin talouslinjalla. Luokallani oli vaihdellen 28 – 35 oppilasta. Laskin nämä oppilasmäärät luokkakuvista, jotka olen tallentanut.

Minun kouluaikanani opettajia kunnioitettiin. Ei heitä sinuteltu. Tunnilla kuunneltiin opetusta ja oltiin hiljaa. Hälisijä joutui nurkkaan seisomaan ja ylemmillä luokilla pois luokasta.

Pukeutuminen oli niin siistiä kuin mahdollista. Muistan laittaneeni lettinauhat kynän ympärille yöksi, jotta ne pysyisivät sileinä. Päihteistä emme olleet kuulleetkaan.

Opettajani ensimmäisellä luokalla oli erittäin ystävällinen. Koska osasin jo lukea, sain lukea opettajan paikalta muille oppilaille. Hän myös auttoi minua, joka olin vasenkätinen, musteella kirjoitettaessa, antamalla minulle erillisen imupaperin. Hän oli kaikille kovin kiltti. ”Tökkänä” oli ainoa moitesana, jota hän käytti. Erimielisyyksiä ei ollut, ja omia mielipiteitä ei esitetty kuin poikkeustapauksissa.

Ikävä muisto on eräästä opettajasta, joka väheksyi lastenkodin lapsia, eronneiden ja ei uskovaisten lapsia. Hän tavallaan ulkopuolisti heidät eikä välittänyt opettaa heitä. Kysyin kerran jotain kieliopista ja sain vastauksen: ”Sinä et tule sitä tietoa koskaan tarvitsemaan”. Hänen tiedettiin olevan ”helluntailainen ja kovasti uskovainen”.

Äitini ei ehtinyt paljoakaan olla yhteydessä kouluun, tosin yhteyttä kuitenkin oli. Kouluun menosta huolehdin itse ja läksyissä auttoi isoveljeni – joskus.

Koulun henkilökuntaa oli keittolan emäntä. Häntä tervehdin ja kiitin ruuasta. En muista muuta henkilökuntaa olleen. Varmaankin siivooja on ollut, jota ei näkynyt koulupäivän aikana.

Ystävyyssuhteet koulutovereihin olivat hyvät. Jotkut kouluaikaiset ystävyyssuhteet ovat kestäneet näihin päiviin – lähinnä samalle paikkakunnalle jääneiden kanssa.

Kouluaineet opetettiin samassa luokassa, eli meillä oli oma luokkahuone. Kotitalous-, käsityö- ja veisto- sekä voimistelutunnit olivat erillisissä luokkahuoneissa. Päivittäin koulua oli 5 tai 6 tuntia. Joskus koulua oli aamu- sekä iltavuorossa.

Kouluaineina olivat kaikki tavanomaiset lukuaineet. Lisäksi oli kotitaloutta ja käsitöitä sekä liikuntaa, jota silloin sanottiin voimisteluksi.

Ensimmäiset koulukirjat olivat aapinen, laskukirja ja katekismus. Myöhemmin maantieto, kotitalouskirja ja ruotsintehtävävihko ja kirja ja oli muitakin, joita en nyt muista. Läksyistä on jäänyt muistiini vieläkin: ”Aasian joet sekä Jaakobin pojat”. Suomen vesistöjen nimet piti myös osata ulkoa. Läksyt tein huolella. Jos jotain en osannut, jätin tekemättä.

Käsitöissä opetettiin ompelemaan ompelukoneella. Teimme esiliinan, jossa oli käsin tehty reikäommelkuvio. Kudoimme ja virkkasimme, sekä teimme kirjaillun sohvatyynynpäällisen. Tytöt saivat käydä myös veistoluokassa. Minä tein leikkuulaudan, johon kolvilla poltin koristekuvion. Leikkuulauta on vieläkin käytössä.

Voimistelusalissa oli puolapuut, köydet, voimistelutanko ja ns. hevonen. Ulkona pelattiin pesäpalloa. Talvisin hiihdettiin, joskus luisteltiin pienellä lammella.

Välitunti oli kai 15- minuuttinen, jolloin pihalla hypittiin pitkää narua tai leikittiin ”viimeinen pari uunista ulos”. Tytöt vaihtoivat kiiltokuvia ja nyppivät villavaatteista nukkaa, jota huovutettiin kirjojen väliin koristeeksi. Yläluokilla enimmäkseen juttelimme keskenämme, eli ”hengailtiin”.

Koulussa oli oma keittola. Vuoropäivinä ruokana oli mannavelliä, hernekeittoa, lihakeittoa ja makaronivelliä – lisänä tarjolla taisi olla maitoa. Syödä sai vatsansa täyteen, ja niin teki myös lastenkodin Reijo, joka pisteli aina vähintään viisi lautasellista sellaisella vauhdilla, että hiki valui otsalta.

Terveyssisar kävi koulussamme terveystarkastuksia tekemässä. Muistan, kun kerran tehtiin täitarkastus. Täitä oli monella oppilaalla. Heihin ruiskutettiin hoidoksi DDT:tä, – muistan sen kolmikulmaisen pahvipurkin – ja päät valkoisessa jauheessa he saivat olla koko loppupäivän.

Hammaslääkäri kävi koululla tarkastamassa oppilaiden hampaat silmämääräisesti. Tarvittaessa oppilas kutsuttiin hammaslääkärin vastaanotolle. Myöhemmin koulun pihassa kävi hammaslääkärin vastaanottoauto.

Kesälomalla olimme kolme kuukautta. Syysloma taisi olla viikon mittainen. Sitä sanottiin silloin perunannostolomaksi. Joulun aikaan oli joululoma.

Kouluretkellä kävimme Kansallismuseossa ja Korkeasaaressa.

Koulun juhlat pidettiin juhlasalissa. Joulujuhlassa lauloimme virsiä ja esitettiin näytelmä. Muistan muun muassa ihanan Prinsessa Ruususen. Saimme myös lahjapussin, jossa oli omena ja pipari. Syyskauden todistukset jaettiin luokissa.

Kevätjuhlat vietettiin koulun päättyessä keväällä. Kerran meidän kevätjuhlassa oli esiintymässä Elli Tompuri. Muistan sen kuin eilisen päivän. Se oli minusta niin hienoa. Lauloimme ”Siniristi lippumme, sulle käsin vannomme, sydämin” ja ”Kuullos pyhä vala, kallis Suomenmaa”… – Minulla oli uusi mekko ja polvisukat.

Muut muistot kansakouluajaltani liittyvät useimpiin opettajiin, joita ajattelen vielä lämmöllä. Yksi opettaja nostaa mieleeni ikäviä muistoja. Luokallani oli useita lastenkodin lapsia. Heitä eräs opettaja kohteli todella huonosti. Ei ollut erityisluokkia, ei luokanvalvojaa. Niskuroinnista seurasi kunnon fyysinen kuritus, ainakin pojille, erään opettajan toimesta. Minä näin kerran, kun yksi poika hakattiin sen vuoksi, että hän ei halunnut tulla yhteiseen aamurukoukseen.

Miten minä muutuin kansakouluaikanani? En osaa sanoa. Ainakin halusin oppia edelleen uusia asioita. Sittemmin aloitin englanninkielen opiskelun iltakursseina. Ruotsinkielen olin oppinut jo kotona. Jatkoin opiskelua toimistoalan opistossa ja sen jälkeen Espoon Työväenopistossa taideaineita, lähinnä keramiikkaa. Suoritin myös siihen liittyviä kesäkursseja eri puolilla Suomea. Myöhemmin opetin keramiikkaa Espoon Työväenopistossa, ja pidin kursseja Espoon nuorisotoimistolle. Siinä ohessa tulivat tutuiksi aikuiskasvatuksen kirjatkin.