Jussi Muotiala
Espoon Automuseo ry / Checker ry

Artikkeli on julkaistu Viherlaaksolaiset ry:n kevättiedotteessa 2010.

A.J. Wikbergin korjaamo toimi Espoon Viherlaaksossa punatiilisessä rakennuksessa os. Turuntie 145. Turuntie oli oikaistu tältä kohdin 1930-luvun alussa. Albert Wikberg hankki alueelta tonttimaata rakentaakseen tien varteen tuolloin oloissamme suuren ja nykyaikaisen korjaamon. Tienpätkä korjaamolta Petakseen päin saikin kansan suussa lisänimen ”Wikbergin suora”.

Rakennus valmistui juuri ennen Talvisodan syttymistä syksyllä 1939. Korjaamon ja sen yhteydessä toimivan huoltoaseman rakentaminen tuntui tuolloin tietysti perustellulta, olihan henkilöautojen määrä lisääntynyt v. 1939 jo lähelle kolmeakymmentätuhatta. Korjaamo joutui kuitenkin sotien ja niitä seuranneen pulan ja tuontisäännöstelyn vuoksi toimimaan toistakymmentä vuotta poikkeavissa oloissa. Henkilöautojen määrä palautui nimittäin sotaa edeltäneelle tasolle vasta 1950-luvun alussa. Sotavuosina olivat tietysti valtion kalusto etusijalla ja sodan jälkeen elvyteltiin tuonnin puutteessa loppuun ajettua kalustoa. Korjaamon lattiapinta-ala oli n. 1450 m2 ja työntekijöitäkin oli ajoittain jopa 50 henkeä. Korjaamon kakkosmiehenä toimi moni puolisesta teknisestä lahjakkuudestaan tunnettu Kalle Söderström.

Albert Wikberg (s. 1892) oli ajanut ajokortin jo 1912. Hän hankki 1914 itselleen auton ja toimi mm. vuokra-autoilijana Raumalla. 1917- 1920 hän työskenteli VR:n. Pasilan konepajalla.

Vuonna 1920 Wikberg hankki vaatimattoman korjauspajan Kauniaisista, mutta siirsi sen jo seuraavana vuonna omalle tontille Viherlaaksoon. Korjaamo, jota Wikberg pyöritti veljensä kanssa, oli pikemminkin peltisepänverstas ja putkiliike, joka sivutöinään korjaili autoja. Tärkeällä sijalla oli myös maatalousmoottorien ja –työkalujen korjaus ja kasvihuoneiden rautarakennetyöt.

Voimakas kehitys lähti käyntiin v. 1937, kun Albert Wikberg osti liikkeen pelkästään omaan haltuunsa sekä hankki uudelle korjaamolle sopivan suurehkon tontin. Jo 1928 Wikberg oli tehnyt puolivuotisen opintomatkan Ruotsiin ja Tanskaan työskennellen mm. paikallisissa Ford -tehtaissa, joten kuva omasta autokorjaamosta oli alkanut hahmottua. Matkan jälkeen hän oli rakentanut silloisen puurakenteisen pajan tilalle kivirakenteisen. Vuonna 1939 valmistunut tiiliverstas toimikin sitten jo useassa kerroksessa, kuitenkin siten, että tiloihin oli rinnetontin ansiosta suora ajo yhteys ulkoa. Alimmassa kerroksessa oli levy- ja peltisepänosasto, hitsaamo, maalaamo jne. Toisessa kerroksessa oli korjaamo, koneistamo, varaosavarasto ja konttori. Vintti kerroksessa oli sähkölaitteiden korjaamo. Kun nykyään tarkastelee vaatimattomaltakin vaikuttavaa rakennusta, on syytä muistaa, että se tuolloin sijaitsi täysin maaseudulla, joskin vilkkaan Turuntien ja Kauniaisista tulevan Helsingintien risteyksessä. Nykyäänhän verstaan ohi pyyhältää parissa päivässä automäärä, joka edusti rakennusajankohtana koko maan autokantaa.

Sota-aikana Wikbergin korjaamo ryhtyi valmistamaan häkäkaasuttajia monen muun keskisuuren korjaamon tapaan Autokorjaamoiden oy:n lisenssillä ja ”tyyppipiirustuksilla”.

Viipurilaisen Kalle Widingin johdolla perustettiin 27.09.1939 Autokorjaamoiden Oy järjestämään ja valvomaan kaasugeneraattoreiden eli kansan suussa ”häkäpönttöjen” valmistusta haltuunsa hankkimiensa lisenssien nojalla. 08.09.1939 oli hankittu varsin merkittävät Imbert-patentin oikeudet ja 08.11.1939 lunastettiin A. Löfströmin Tapio -hiilikaasuttimen ja O. Mäkisen Kytö -puukaasuttimen patentit. Jo vuoden 1939 puolella Autokorjaamoiden Oy mainosti Kytö – ja Tapio -häkäkaasuttimia lehdessä. Ilmoituksessa yhtiön osoitteeksi mainitaan Viherlaakso, jossa se ilmeisesti toimi talvisodan aikana. Korjaamomiesten ripeän toiminnan ansiosta Autokorjaamoiden Oy valtasi merkeillään Kytö, Tapio ja Akmo noin neljänneksen häkäkaasutinmarkkinoista, joille nopeasti ilmestyi monenlaista yrittäjää. Eri merkkejäkin oli liki viisikymmentä ja valmistajia suurteollisuudesta pikku pajoihin. Wikbergin verstaalla Kalle Söderström kehitteli Kytö – kaasutinta edelleen. Välirauhan aikana järjestettiin ”häkäpönttöajoja” eri merkkien vertailemiseksi ja laitteiden kehittämiseksi. Kalle Söderström jopa voitti Helsingin Autoteknikkojen ajot 12.12.1940 Kytö -kaasuttimella varustetulla kuorma-autollaan (osallistujia 23). Kytö -”häkäpönttöjen” valmistus toi Wikbergin korjaamolle teollisuusluontoisen sarjatuotannon, johon palattiin sotienkin jälkeen muutamissa projekteissa. Armeijan kaluston korjausta helpotti se, että ajokelvotonta kalustoa voitiin tuo da junalla läheiselle Kauniaisten asemalle ja hinata sieltä Viherlaaksoon.

Autokorjaamoalan luottamustoimissa Albert Wikberg oli tutustunut Auto-Taito Oy:n johtajaan Olavi Mäkiseen. Mäkinenhän oli myös Kytö-puukaasuttimen keksijä. Mäkisen kanssa Wikberg ryhtyi valmistamaan koti maista Atom (Myyrä) -pientraktoria lähinnä puutarhojen ja pientilojen tarpeisiin. Kaksi pyöräinen ”ohjauskurjista” käsiteltävä traktori oli tarkoitettu lähinnä hevosen korvaajaksi sodanjälkeiseen ankaraan konepulaan. Traktorituotannon vaiheita olen käsitellyt artikkelissa ”Atom ja Myyrä, traktoriteollisuutta Espoon Viherlaaksossa” Mobilisti 3/99 s. 100- 101, joten palaan siihen vain lyhyesti. Verstaalla traktorin suunnittelusta vastasi jälleen Kalle Söderström. Atom-traktoreita on säily nyt useiden keräilijöiden kokoelmissa mm. Trollbergan ja Gårdskullan traktorimuseoissa. Onpa tällainen varastoituna Espoon Kaupunginmuseossakin.

Atomissa oli aluksi Mäkisen suunnittelema, magneettoa ja kaasutinta lukuun ottamatta kokonaan kotimainen nelitahtinen moottori. Traktorin prototyyppi esiteltiin 1947 ja tuotanto alkoi 1949. Moottorin valmistus oli kuitenkin ajan oloon Mäkisen Auto-Taidolle – etenkin kun ulkomaisten pienmoottorien tuontiin alkoi saada lisenssejä – taloudellisesti liian raskasta. Mäkinen vetäytyi hankkeesta ja Wikberg jatkoi traktorien valmistusta Viherlaaksossa yksinään nyt Myyrä II -nimellä ja saksalaisella ILO-kaksitahtimoottorilla varustettuna. Pääosa muutamasta sadasta Atom/Myyrästä oli näitä ILO- moottorilla varustettuja myöhäisempiä versioita. 1950-luvun lopulla Wikbergin verstaan teknisenä johtajana toimi hänen vävynsä DI Oiva Pietarinen (s.1927). Silloin tulivat valmistusohjelmaan myös metsätyömaiden voimakeskukset. Sittemmin Pietarinen perusti 1967 Masino Oy:n, jolle Wikbergiltä siirtyi ILO- moottoreiden edustus. Pääosassa oli kuitenkin korjaamotoiminta.

Hinausautotoimintaa harjoitettiin jo vanhalla verstaalla ja Wikbergin lopetettua 1960- luvun alussa sitä jatkoi samassa paikassa korjaamon vanha työntekijä Svante Sneitz (s.1924). Svante Sneitz aloitti itsenäisen kuljetustoiminnan v. 1964. Sneitzin käytössä oli 3,5 t nostopuomilla varustettu Scania-Vabis. Wikbergillä oli aikoinaan ajossa sotaan pakko-otetun hinausauton tilalle saatu jättimäinen armeijan Citroen kuorma-auto, josta Kalle Söderström muunteli verstaalle hinausauton.

Korjaamon kulta-aikoina mm. Eläintarhan ajojen osanottajat harjoittelivat ”Wikbergin suoralla” ja säätivät ajokkejaan korjaamon tiloissa. Korjaamolla toimi Shell-jakeluasema. Bensiinin jakelua varten rakennettiin 1952 Turuntien puolelle yksinkertainen puinen bensiininjakelukioski. 1958 se purettiin ja tilalle rakennettiin n. 40 m2 suuruinen jakeluasema, joka purettiin vasta 1990- luvun alussa. Shell -asema jatkoi pitkään puhtaana palveluasemana.

Lähiörakentamisen myötä korjaamon keskeisellä paikalla ollut tontti alkoi kiinnostaa rakentajia ja omistajat myivät tontin. Sille nousi mm. Viherlaakson ostoskeskus 1960-luvun alussa. Tarvontien valmistuttua ei liikenteen päävirta enää kulkenut korjaamon editse ja Albert Wikberg samoin kuin kumppaninsa Kalle Söderströmkin alkoivat olla iäkkäitä. Toimintaa rakennuksessa jatkoivat useat alan pikkuverstaat. Rakennuksessa toimi mm. ruosteenestoyritykset Ruostemiehet ja Uudenmaan ruosteenesto. Olipa rakennuksessa kaakeleita myyvä liikekin. Nyt ainoana vuokralaisena on Espoon Autopalvelu Oy, joka on toiminut näissä tiloissa viimeiset parikymmentä vuotta.

Espoon kaupungin omistuksessa on korjaamorakennus päässyt pahoin ränsistymään. Toisaalta koko rakennustakin odottaa ilmeisesti purkaminen sen sijaitessa osittain asemakaavan liikennealueella. Monelle nykyviherlaaksolaiselle on ehkä yllätys, kuin ka monenlaista tuotannollista toimintaa, jopa suoranaista teollisuutta Viherlaaksossa ja sen välittömässä lähiympäristössä on ai kojen saatossa harjoitettu. Tästä menneisyydestä Wikbergin verstasrakennus omalla tavallaan kertoo. Mikään rakennustaiteellisesti tyylipuhdas aikansa edustaja se ei liene, mutta funktionalismin piirteet tulevat selvästi esiin maaston hyväksikäytössä, kompaktissa massoittelussa ja rauhallisessa aukotuksessa.

Lisätietoa:
Wikbergin korjaamo | Hakutulokset | Finna.fi