Martti Hellström
Espoon perinneseura ry järjesti vuonna 2016 perinteisen kevätseminaarin. Teemana oli tuolloin ”Yrittäjyys Espoossa”. Minulla oli yhdistyksen puheenjohtajana ilo avata seminaari, ja tein sen pohtimalla yrittäjyyden käsitettä jokseenkin näin.
“Elämme aikaa, jolloin yrittäjyys on käsitteenä kaikkien huulilla. Puhutaan yksinyrittäjistä, mikroyrittäjistä ja jopa pakkoyrittäjyydestä. Yrittäjä on vain pienelle joukolle riistäjäporvari. Yhä useammalle yrittäjyys on ainoa vaihtoehto maailmassa, jossa palkkatyön tarjonta vähenee.
Pääosa suomalaisista työikäisistä on edelleen palkanansaitsijoita. Yrittäjiä meillä on yli neljännesmiljoona. Heistä noin 60 % on yksinyrittäjiä.
Olen käsitteiden ystävä. Mitä yrittäjyys ja yrittäminen oikein tarkoittavat? Hapuillaan ratkaisua ensin verbin yrittää avulla.
Arkikielessä – esim. koulussa – ajatellaan, että yrittäminen on ponnistelemaan ryhtymistä. Se on arvostettavaa, vaikka aina ei onnistuisikaan. “Yritä edes!”, sanomme.
Entä mitä sanakirja sanoo tuosta sanasta? Sen synonyymejä ovat koettaa, kokea, pyrkiä, kokeilla, tavoitella. Suomen etymologisen sanakirjan mukaan yrittää verbin alkujuuria ovat tavoitella, pyrkiä, koettaa. Taustalla on itäsuomalainen murresana yrkäillä = yritellä, meinata.
Yrittäminen on siis aloittamaan ryhtymistä ja ponnistelua – mutta ei välttämättä onnistumista. Nykyään puhutaankin riskiyrittämisestä.
Veijo Meren sanakirjan mukaan taustalla on ruotsin kielen sana yrka, joka tarkoittaa: vaatia kiihkeästi, haluta, harjoittaa ja ponnistella. Meren mukaan muinaisskandinaaveilla sana yrki oli työ, ja siitä tuli sana yrke eli ammatti, elinkeino, toimi.
Suomen kirjakielessä sana yrittää on kuulema esiintynyt ensimmäisen kerran vuonna 1570 herra Martin maanlain suomennoksessa merkityksellä ”hätyyttää”.
Hmm. Löydämme siis ainakin muutaman yleisen tunnuspiirteen: on kyse aloittamisesta. On kyse työstä. On kyse ponnistelemisesta ilman varmuutta onnistumisesta.
Hapuillaan vielä vähän. Usein puhutaan erikseen sisäisestä ja ulkoisesta yrittämisestä.
Sisäinen yrittäjyys on luonteenpiirre. Se on oma-aloitteisuutta, sisukkuutta, riskinottoa. Se on halua huolehtia itse itsestään, taitoa huomata ympärillään mahdollisuuksia, asettaa tavoitteita, suunnitella kokeilla ja arvioida, keksiä ideoita ja testata niitä, ratkaista ongelmia, säädellä omaa toimintaansa. Se on myös halua kohdata ihmisiä kunnioittavasti, ratkoa luovasti ristiriitoja, vaikuttaa ja viestiä monipuolisesti sekä johtaa innostavasti.
Ulkoinen yrittäminen on näkyvää toimintaa. Tuo yrittämisen liittyy itsensä elättämiseen ja rahaan. Kyse on taloudellisesta toiminnasta. Mutta riittääkö pelkkä elättäminen kattamaan käsitteen? Ovatko kaikki, jotka yrittävät elättää itsensä yrittäjiä? Ei. Palkansaajat yrittävät elättää itsensä, mutta he eivät ole yrittäjiä.
Olisiko yrittäjyys sitä, että yrittää elättää itsensä ilman, että menee toiselle töihin? Että on itsellään töissä? Hmm. Rikollinenkin olisi tuon määritelmän perusteella yrittäjä.
Herää uusi kysymys: Onko yrittäjän oltava töissä? Mitä töissä oleminen on? Mitä on työ? Onko rikoksen tekeminen työntekoa? Toisaalta moni voi tehdä töissä rikoksen. Teenkö työtä, jos elätän itseni itsenäisesti ostamalla ja myymällä osakkeita?
Säädökset tulevat tässä apuun. Katsotaanpa, mitä virallisesti asiasta sanotaan: Tilastokeskus antaa kaksi määritelmää: Näistä jälkimmäinen on parempi:
”Yrittäjäksi luetaan henkilö, joka harjoittaa taloudellista toimintaa omaan laskuun ja omalla vastuulla. Yrittäjä voi olla työnantajayrittäjä tai yksinäisyrittäjä, kuten ammatinharjoittaja tai freelancer.” Tuo auttaa. Virallisissa teksteissä tuota kuvausta vielä täydennetään:
“Osakeyhtiössä toimiva henkilö, joka yksin tai perheensä kanssa omistaa vähintään puolet yrityksestä, luetaan yrittäjäksi. Yrittäjältä edellytetään, että hän omistaa vähintään 50 % yrityksestä, jossa hän työskentelee. Yrittäjäksi lasketaan myös sellainen henkilö, joka työskentelyn lisäksi on yrityksessä johtavassa asemassa, ja omistaa 15 %:n yrityksestä. Yrittäjäksi lasketaan myös sellainen, joka työskentelee perheyrityksessä (perheenjäsenet yhdessä omistavat vähintään 50 %). Yrittäjäksi lasketaan myös sellainen, joka työskentelyn lisäksi on perheyrityksessä johtavassa asemassa (henkilö yhdessä perheenjäsentensä kanssa omistaa vähintään 30 % yhtiöstä).”
Olemme jo pitkällä. Ollakseen ulkoinen yrittäjä pitää siis (1) omistaa ja (2) tehdä työtä – ja mielellään (3) johtaa.
Mitä yrittäjyys siis on? Yrittäjyys on – näin summaan – yrittäjälle tyypillinen tapa (ks. sisäinen yrittäjyys) toimia, niin että hän elättää itseään toimimalla omaan laskuun ja omalla vastuulla. Hän (tai hänen perheensä) on hänen työnantajansa.
Lisäksi: Yrittäjällä täytyy olla oma yritys. Yrityksellä täytyy olla nimi ja viranomaisten hyväksyntä.
Pimeä yrittäjä ei kai ole yrittäjä.