Martti Hellström
Hotelli Korpilampi sijaitsee Espoon Lahnuksessa keskellä metsää. Se oli ensimmäinen ns. korpihotelli pääkaupunkiseudulla. Arkkitehtien Martti ja Anna-Maija Jaatinen suunnittelema hotelli valmistui vuonna 1977. Hotellissa on yhteensä 156-162 huonetta, 17 kokoustilaa, joista suurimpaan auditorioon mahtuu 300 vierasta. Lisäksi hotellissa on kylpylä, kuntosali ja tekolampi. Hotelli Korpilampi rakennettiin tarjoamaan Finnjetin tuomille ulkomaisille turistelle korpimaisia elämyksiä
pääkaupunkiseudun kyljessä.
Korpilammen pääovet. Kuva:Wikimedia.
Korpilammen auditorio
Heti saman vuonna hotelli tuli kansainvälisestikin tunnetuksi, kun pääministeri Kalevi Sorsa järjesti siellä kuuluisan Korpilampi-seminaarin, joka oli talouspoliittinen seminaari. Paikalle oli kutsuttu Suomen poliittisten puolueiden, etujärjestöjen ja elinkeinoelämän eliitti. Sorsan hallitus oli laatinut elvytyspaketin, jonka taakse oli saatava laaja yhteisymmärrys. Tuossa kokouksessa syntyikin tärkeä poliittinen konsensus Suomen tulevasta talouspolitiikasta.
Vuonna 1989 hotellin viereen avattiin pohjoismaiden suurin ympärivuotinen vesipuisto Serena, ja hotellista alettiin käyttää nimeä Serena Korpilampi.
Samoihin aihoihin valmistui vesipuiston viereen myös laskettelukeskus Serena Ski. Hotelli Korpilammen ensimmäinen omistaja HOK kyllästyi sen kannattamattomuuteen ja myi sen 40 miljoonalla markalla vuonna 1982 Lomaliitolle. Lomaliitto oli ammattiyhdistysliikkeen järjestöjen omistama, tuettua lomatoimintaa järjestävä organisaatio. Lomaliittokaan ei saanut Korpilampea kunnolla kannattavaksi, ja ajautui vuonna 2009 konkurssiin.
Hotelli oli Lomaliiton konkurssin jälkeen suljettuna 1,5 vuotta kunnes ruotsalais-norjalainen hotellikiinteistöjätti Pandox osti hotellin ja kunnosti sitä isolla rahalla. Yli 45-vuotias neljän tähden hotelli Korpilampi on edelleen suosittu kokous- ja tapahtumapaikka. Tarjolla vieraille on majoituksen ja ravintolapalveluiden lisäksi mm. viihdettä ja hemmotteluhoitoja.
Vesipuisto Serena. Kuva: Eero Laamanen 1991, Espoon kaupunginmuseo.