SyysMatin Markkinat 2018

SyysMatin Markkinoita vietettiin 11. kerran Espoon tuomiokirkonmäellä viikonloppuna 15.-16.9.2018. Vaikka lauantaina markkinapäivä olikin sateinen, sunnuntaina oli sitäkin kesäisempi syyssää.Markkinoilla vallitsi edellisten vuosien tapaan leppoisa ja kiireetön tunnelma. Perinneseura oli tuonut jo aiemmin julkaistujen kirjojensa lisäksi teltalleen kaksi juuri painosta tullutta julkaisua: kirjan Muuralan sairaala – Espoon ensimmäinen (tekijät Pirkko Kivimäki ja Esko Uotila) sekä Esa Lahtisen kirjan Punaisin silmin – Espoon Kauklahti 1917-1918.

Liekö tieto uusista kirjoista saanut markkinaväen liikkeelle, sillä ajoittain teltan edustalla oli kiinnostuneita ruuhkaksi asti.

Jos et saanut omaasi hankittua markkinoilta, niin Perinneseuran kirjoja voi ostaa kätevästi netitse Perinnekaupasta sekä Tapiolan Akateemisesta Kirjakaupasta ja Auroran kappelista.

Nähdään taas ensi vuonna Syysmatin Markkinoilla!



Kommentti on suljettu.