Kummitustarina: Korjauspajan äänet

Jotkut ihmiset eivät koskaan koe mitään selittämättömiä/yliluonnollisia tapahtumia. Joitain henkilöitä ne jopa seuraavat vapaa-ajanviettopaikasta kotiin, mutta eipä asia heitä enää juurikaan häiritse.

Tässä seuraava kummitustarinamme:
Korjauspajan äänet

Yhteistyö Akateemisen Kirjakaupan kanssa jatkuu

Espoon perinneseura osallistui maaliskuussa Tapiolan Akateemisen Kirjakaupan avajaisiin Ainoan kauppakeskuksessa. Saimme näkyvän tilaisuuden esitellä toimintaamme ja kirjojamme. Nyt on sovittu, että kirjat jäävät toistaiseksi myymälän valikoimaan. Perinneseuralle on varattu oma hylly, jossa kirjat ovat näyttävästi esillä. 

Uusinpana kirjana tarjolla on toukokuussa julkaistu uudistettu laitos Seija Lohikosken kirjasta Kapearaiteinen hevosrautatie ja ”ryssänhakkuut” Espoossa 1915–1917.

Perinneseuran kirjat on esitelty sivulla Julkaisut.

Kirjat ovat myynnissä Tapiolan Akateemisen Kirjakaupan lisäksi Auroran kappelissa ja verkossa Perinnekaupassa. Niitä voi ostaa myös tapahtumissa, kuten syyskuisilla SyysMatin Markkinoilla.

KUTSU kesäretkelle Oittaalle su 4.6.2017

Espoon perinneseura järjestää kesäretken Oittaalle
sunnuntaina 4.6.2017 klo 16.00 teemana

Bodomin murhat

57 vuotta sitten helluntaiaattona Oittaalla murhattiin kolme nuorta ja neljäs loukkaantui vakavasti. Murhat eivät koskaan selvinneet. Ulf Johansson on kirjoittanut tapahtumasta kirjan, jossa hän paljastaa, kuka murhaaja oli.

Tervetuloa mukaan jännittävälle kävelyretkelle ja sen jälkeen kahville. Oppaanamme on kirjailija Ulf Johansson. Tapaamme Oittaan kivinavetan kahvilan terassilla klo 16.

Tilaisuudessa voi ostaa hänen teoksensa: Legenden om Bodom. 159-sivuinen kirja on omakustanne, ja se sisältää myös arkistokuvia ja uusia valokuvia. Kirja on ruotsinkielinen. Hinta on 30 €.

Ilmoittautumiset maksuttomalle retkelle sähköpostitse martti.hellstrom@iki.fi

Tervetuloa Kevätseminaariin 16.5.2017

Espoon perinneseuran Kevätseminaari järjestetään tiistaina 16.5.2017 klo 18.00 Lagstadin kotiseututalossa, Vanha Lagstadintie 4.

Ohjelma:

Ensimmäisen maailmansodan linnoitustyöt,
arkeologi John Lagerstedt

Seija Lohikosken kirjan Kapearaiteinen hevosrautatie ja ”ryssänhakkuut” Espoossa 1915–1917 uudistetun laitoksen julkistus

Keskustelua

Tervetuloa!

Kutsu Espoon perinneseura ry:n kevätkokoukseen 16.5.2017

Espoon perinneseura ry:n kevätkokous järjestetään tiistaina 16.5.2017 kevätseminaarin päätyttyä klo 18.00 Lagstadin kotiseututalossa, Vanha Lagstadintie 4, Espoo.

Kevätkokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat, kuten

  • esitetään tilinpäätös, toimintakertomus ja toiminnantarkastajan lausunto ja
  • päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle sekä muille vastuuvelvollisille.

Lämpimästi tervetuloa!

Espoon perinneseuran hallitus

Espoon perinneposti 1/2017

[gview file=”http://espoonperinneseura.net/wp-content/uploads/2017/04/Espoon-perinneseura_Perinneposti-1-2017.pdf” save=”1″]

Träskändan kartano ja Aurora Karamzin kiinnostavat

Träskändan kartanon ystävät ry on lyhyessä ajassa järjestänyt Träskändassa kaksi isoa yleisötilaisuutta. Jälkimmäisessä eli 12.3.2017 järjestetyssä Auroran nimipäivätapahtumassa oli jopa noin kolme tuhatta osanottajaa ja ohjelma oli varsin monipuolinen ja onnistunut. Kiinnostus kartanon kunnostamiseen ja kehittämiseen on varsin mittavaa (ks. www.traskandankartano.fi) .

Espoon perinneseura järjesti 22.3.2017 ryhmävierailun Helsingin Diakonissalaitoksen museolle, jossa saimme Jaana af Hällströmin asiantuntevalla opastuksella hyvin monipuolisen kuvan Diakonissalaitoksen 150-vuotisesta historiasta ja Aurora Karamzinin roolista laitoksen perustamisessa ja kehittämisessä. Kierroksella esiteltiin laitoksen merkkihenkilöitä (Amanda Cajander, Hia Björkenheim, Lina Snellman) ja varsinkin niitä lukuisia toimintamuotoja, joilla laitos on osallistunut heikommassa asemassa olevien tukemiseen ja auttamiseen. Tämän päivän Diakonissalaitos on hyvin monialainen kokonaisuus, josta on kehittynyt useita merkittäviä itsenäisiä toimijoita, kuten Diakonia-ammattikorkeakoulu sekä Diacor.

Kiitämme laitosta hyvin järjestetystä tutustumiskäynnistä ja jatkamme yhteistyötä, joka liittyy Aurora Karamzinin elämäntyön esittelyyn.

Kuluvan vuoden 2017 aikana tullaan Träskändan kartanolla järjestämään useita tapahtumia ja tilaisuuksia, jotka liittyvät osaltaan myös kartanon kunnostukseen ja tulevaan kuntalaiskäyttöön. Seuratkaa verkkosivujamme ja mediaa ja tulkaa mukaan tapahtumiin. Tervetuloa!

Kari Koivumäki
Espoon perinneseuran varapuheenjohtaja

Hyvää yhteistyötä Akateemisen Kirjakaupan kanssa

Espoon perinneseura Akateemisen Kirjakaupan avajaisissa.
Esittelypöydän takana keskustelemassa Heikki Sorvari ja Martti Hellström.

Espoon perinneseura esittäytyi ja esitteli kirjojaan Tapiolan Ainoan kauppakeskuksen avajaisissa 16.-19.3.2017. Akateeminen Kirjakauppa tarjosi paraatipaikan uudessa myymälässään. Myymäläpäällikkö Kirsi-Marja Wikmanin aloitteesta toteutunut tilaisuus oli menestyksekäs. Toimme myymälään tarjolle kaivattua espoolaista paikallishistoriaa ja kotiseututietoa. Kiinnostus perinneseuraa ja kirjoja kohtaan oli suurta ja perinneseuran edustajille tarjoutui tilaisuus vaihtaa ajatuksia Espoon suurista muutoksista viime vuosikymmeninä. Keskusteluissa tuli ilmeiseksi, että perinteen tallentamiselle on tarvetta ja sitä arvostetaan.

Akateeminen Kirjakauppa ja Espoon perinneseura olivat hyvin tyytyväisiä avajaisviikonlopun antiin ja niinpä kirjapöytä jäi esille myymälään toistaiseksi ja perinneseuran kirjoja voi ostaa Tapiolasta. Osallistumisesta vastaaviin tilaisuuksiin kirjakaupassa on jo alustavasti keskusteltu.