Kiitos kuluneesta vuodesta!

Vuosi 2020 oli kaikille poikkeuksellinen koronapandemian vuoksi. Perinneseuran suunnitelmissa olleista tapahtumista mm. Auroran syntymäpäiväjuhlan järjestäminen elokuussa ja osallistuminen SyysMatin Markkinoille syyskuussa jouduttiin perumaan tältä vuodelta.

Kirjauutuuksia

Vuonna 2020 valmistui kaksi uutta kirjaa. Helmikuussa julkistettiin Maatilojen Espoo -kirja, joka tuotettiin yhteistyössä Espoon kaupunginmuseon kanssa. Kirjaan liittyvä valokuvanäyttely oli avoinna Talomuseo Glimsissä kesän ja syksyn ajan.

Marraskuussa valmistui Kummitustarinoita Espoosta -kirja. Kirja julkistettiin perinneseuran ensimmäisessä webinaarissa, jonka aineisto on edelleen nähtävissä perinneseuran verkkosivuilla.

Espoon perinneseura 20 vuotta

Vuoden kohokohta oli perinneseuran 20-vuotisjuhla 29.9.2020 Lagstadin kotiseututalossa koronatilanteen vaatimaa varovaisuutta noudattaen. Tilaisuudessa kuultiin yhteistyökumppaneiden tervehdyksiä, katsaus Espoon kulttuuriympäristöihin ja perinneseuran toimintaan 20 vuoden aikana. Pelimanniyhtye Leikarit esitti perinnemusiikkia.

Vuoden päätteeksi perinneseuran puheenjohtajalle Martti Hellströmille myönnettiin Espoo-mitali ansiokkaasta toiminnasta Espoon hyväksi.

Toivottavasti ensi vuonna pääsemme vähitellen normaaliin tilanteeseen, jossa myös lähitapaamiset ovat mahdollisia. Niiden ohella tulemme jatkamaan hyvin toimiviksi todettuja etätapahtumia verkossa.

Antoisaa vuotta 2021!
Tervetuloa mukaan tilaisuuksiin ja toimintaan.

Kommentti on suljettu.