Espoon perinneseura julkaisee Mauritz Hellströmin kirjan Espoosta kajahtaa – Mestarikuorot maailmalla.
Tervetuloa kirjan esittelyyn ja tapaamaan kirjailijaa Tapiolan Akateemiseen Kirjakauppaan lauantaina 30.11.2024 klo 13 – 16! Samalla kirjan voi ostaa omaksi tai lahjaksi.
Mauritz Hellström Espoon tie sivistyskaupungiksi -tapahtumassa Sellon kirjastossa 12.11.2024.
Kirjassa Mauritz Hellström kertoo havaintojaan 1960-luvulla alkaneesta hämmästyttävästä kehityskulusta, joka muutti Espoon maalaiskunnasta sivistyskaupungiksi.
Espoon koulumaailmassa ja seurakunnissa alkanut kuoroharrastus jalostui maailmanluokan menestyviksi kuoroiksi. Tapiolan kuoro ja Candomino voittivat kansainvälisiä kilpailuja ja saivat kutsuja konsertoimaan ympäri maailmaa. Erkki Pohjola ja Tauno Satomaa käynnistivät suunnanmuutoksen koko Suomen kuoromaailmassa.
Kirjassa ääneen pääsevät entiset ja nykyiset kuoronjohtajat, kuten Pasi Hyökki ja Esko Kallio, sekä entiset kuorolaiset, jotka jakavat muistojaan. Mukana on myös artikkeli kuoropuvuista, jonka on kirjoittanut Elina Hatakka, Tapiolan kuoron entinen intendentti.
Espoolainen Mauritz Hellström on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran lehtikuvaajana Suomessa. Kirjan kuvat ovat pääosin menneiltä vuosikymmeniltä, mutta nykyaikaakin sivutaan. Kirja raottaa kuorojen kiehtovaa musiikkimaailmaa.

Perinneseura järjesti vuotuisen syystapahtumansa tiistaina 12.11.2024 Sellon kirjaston Lavalla. Aiheena oli seuran kuluvan vuoden teema
Espoon kaupunginmuseo ja Espoon perinneseura järjestävät kaupunginosa- ja kotiseutuyhdistysten edustajille ja muille kiinnostuneille kulttuuriympäristöiltapäivän maanantaina 25.11.2024 klo 15.30-17.30 WeeGee-talossa. Tilaisuudessa kerrotaan kaupunginmuseon toiminnasta sekä kulttuuriympäristökohteiden tilasta ja tulevaisuudesta. Osallistujat voivat ehdottaa kiinnostusta ja huolta herättäviä kohteita keskusteluosuuteen.
Espoon perinneseura ry:n syyskokous pidetään tiistaina 12.11.2024 klo 19.15 Sellon kirjaston Akseli-salissa.
Liisa Tommila kertoo



Espoon perinneseuran toiminnan teemana vuonna 2024 on Espoon tie sivistyskaupungiksi. Järjestämme tapahtuman, jossa esitellään vuoden teema, keskustellaan sivistyksen merkityksestä Espoossa ja kuullaan musiikkia.