1990-luvun lama ja luovuus kouluissa

1990-luvun lama ja luovuus kouluissa

1990-luku alkoi dramaattisesti. Suomi syöksyi pahimpaan lamaan, mitä yksikään OECD-maa on koskaan kokenut. Suomesta tuli OECD-alueen velkaisin maa. Tuli roskapankit, leipäjonot, konkurssit ja ennätystyöttömyys.

Julkisella sektorilla lama johti rajuihin leikkauksiin. Valtio joutui tekemään vuosikymmenen aikana kaikkiaan 60 miljardin markan säästöt. Leikkaukset iskivät monin tavoin kanveesiin myös koulutuksen. Kuntien oli ryhdyttävä hyvinkin radikaaleihin säästötoimiin. Vuosina 1990–1996 opetustoimen hallintoa vähennettiin 40 %. Koulujen määrärahoja leikattiin 30 % vuoden 1993 tasosta vuoteen 1998.

Lama kuritti myös Espoota. Leikkauksia tehtiin, ja ne näkyivät ja tuntuivat. Oppilaitoksia lakkautettiin ja yhdistettiin. Opetusta vähennettiin, viikkotuntimääriä alennettiin, luokkakokoja kasvatettiin, jakotunneista luovuttiin, kerho- ja tukiopetustunteja ajettiin alas. Opettajien täydennyskoulutusta vähennettiin. Lomarahoja vaihdettiin vapaaseen, mutta myös lomautuksiin jouduttiin. Sijaisia ei otettu. Resuisia oppikirjoja kierrätettiin. Jopa käsipyyhkeitä puolitettiin. Osa säästötarpeesta täytettiin lakkauttamalla koulujen liikennepuistot ja luopumalla kesäleiritoiminnasta.

1990-luku oli lamasta huolimatta myös innostuneen kehittämistyön aikaa. Peruskoulut saivat uskomattoman vapauden suunnitella oma opetuksensa. Vuoden 1994 perusteet olivat äärimmäisen väljät.

Kouluista tehtiin eräässä mielessä itsenäisiä tulosyksiköitä, joiden piti varsin väljien perusteiden pohjalta laatia omat opetussuunnitelmansa, keksiä itse sisällöt oppiaineisiin, luoda jopa omia valinnaisaineita ja päättää arviointitapansa jne. Koulut saivat itse päättää oppituntien ja välituntien keston.

Huoltajien oikeutta valita lapselleen koulu ja oppilaiden mahdollisuuksia tehdä valintoja lisättiin. Kouluista haluttiin itsenäisiä tulosyksiköitä.

Luovuus kukki, jos sitä oli. Ensimmäiset opettajat alkoivat työskennellä pareina tai jopa tiimeinä. Innovatiiviset koulut profiloituivat ja verkostoituivat. Espoolaiskouluissa riitti vierailijoita.

Ehkä vapautta tuli kerralla liikaakin. Koulujen väliset erot opetuksen määrässä ja laadussa kasvoivat. Niinpä vuonna 1998 hihnat vedettiin taas kireämmälle.