Risto Nevalainen ja Antti Järvinen, Lounais-Espoon Omakotiyhdistys ry
Espoon perinneseura ry otti yhteyttä paikallisiin kotiseutuyhdistyksiin joulukuussa 2021. Tavoitteena oli kerätä muistoja ajalta 50 vuotta sitten, kun Espoosta tuli kaupunki. Myös Lounais-Espoon Omakotiyhdistys ry (myöhemmin LEOKY) lähti mukaan muistojen keruuseen. Tässä artikkelissa on muistoja kolmen syntyperäisen nöykkiöläisen elämästä tuohon aikaan. Käytämme heistä nimiä Juha, Markku ja Ari. He kaikki olivat silloin teini-iässä ja heidän elämänsä oli hyvinkin aktiivista. Julkaisemme muitakin artikkeleita tämän vuoden aikana, kattaen LEOKY:n muita toiminta-alueita.
Nöykkiö alkoi kasvaa
Iso muutos tapahtui Nöykkiössä 1960-luvun lopulla, kun Länsiväylä valmistui. Se halkaisi ison omakotialueen kahtia, Nöykkiöön moottoritien pohjoispuolella ja Hannukseen eteläpuolella. Tosin alueiden rajat eivät silloin olleet ihan samoilla kohdin kuin nykyään. Pohjoispuolesta käytettiin laajalti myös nimeä Martinmäki ja Nöykkiö oli nykyistä pienempi alue.
Saimme käyttöömme Espoon opaskartan vuodelta 1972. Nöykkiön tiestö oli isolta osin erilainen ja verkostomaisempi kuin nyt. Useimmat tiet olivat samanarvoisia, eikä niitä pätkitty umpikujiksi. Teiden nimetkin ovat muuttuneet todella monessa paikassa. Tässä artikkelissa käytetään paikoista ja teistä vuoden 1972 nimiä ja haastateltujen sen aikaisia muistoja paikoista. Vain tarpeen tullen selvennetään, mikä tie tai paikka oli kyseessä. Lukijallekin jää hieman pohdittavaa, mikähän paikka on kyseessä? No, tämän artikkelin liitteenä on Nöykkiön otos opaskartasta eli sieltä voi tarkistaa asioita.
Nöykkiö oli muuttumassa 1970-luvulla. Paljon oli vielä metsää tonttien välissä. Oli kesämökkejäkin, mutta ne kohennettiin ympärivuotiseen asumiseen tai myytiin rakennuspaikaksi. Sotaveteraaneille luovutettuja aika isoja tontteja oli paljon, ja he rakensivat talonsa rintamamiehen tyyppitalon piirustusten mukaan. Talot rakennettiin itse ja naapuriavun turvin. Talkoita oli usein; milloin kaivettiin kuoppaa, valettiin perustuksia tai tehtiin vesikattoa. Näin köyhemmätkin pääsivät toteuttamaan unelmansa, oman kodin ja puutarhan.
Arki sujui ja oli turvallista
Haastateltavat kertoivat, että lapsiperheitä oli paljon. Aina oltiin ulkona, enimmäkseen jonkun liikuntaharrastuksen parissa. Ryhmät olivat isoja, joukkueen sai helposti kasaan. Lajina oli usein jalkapallo ja talvella jääkiekko. Myös hiihtoa oli, samaten pilleripalloa. Tossulätkää pelattiin metsien keskellä olleilla soilla talvisaikaan.
Pyysimme Juhaa, Markkua ja Aria nimeämään muutaman paikan Nöykkiössä, josta heillä oli muistoja ja oli tärkeä. Saatiin seuraava lista:
- Käytiin Nöykkiön koulua. Päästiin juuri sopivasti aloittamaan eka luokka, kun koulu valmistui vuonna 1965. Sitä ennen lapset kävivät Sammalvuon koulua. Nöykkiön koululla oli urheilukenttä, joka oli tärkeä tapaamispaikka myös vapaa-aikana. Lähellä olivat myös Aksun kioski ja Erkin kioski Oxfotintien varrella (katso valokuva). Sieltä sai karkkia ja kesällä jäätelöä.
- Muitakin kioskeja oli, joissa kokoonnuttiin. Lättähattujen kioski oli Erätien ja Peltotien risteyksessä. Siinä oli myös alueen yksi puhelinkioski ja mikä tärkeintä, Purotien bussin päätepysäkki. Myymäläauto ja kirjastoautokin pysähtyivät tässä risteyksessä. Purotien kioski oli myös tärkeä kokoontumispaikka, jossa pelattiin ja sen lähellä Länsiväylän varressa oli pelikenttä jalkapalloilua varten.
- Liikuntapaikkana ylivertainen oli Haukkavuoreen itse rakennettu lentopallokenttä, jossa pelattiin jalkapalloa, lentopalloa ja talvisin oli pulkkamäkikin. Jääkiekkoa pelattiin Puujalan leipomon pohjoispuolella olleella suolla. Leipomosta saatiin sitten mahtavat piparit pelin päälle! Hiihtoa oli Topin tennishallin takana olevassa metsikössä.
- Kun tultiin mopoikään niin tuli uusiakin tärkeitä paikkoja. Haapasalon tallilla korjailtiin mopoja ja seurusteltiin. Puniksen mökille kokoonnuttiin. Haapasalon tallilla korjailtiin ja rassailtiin mopoja. Siellä nähtiin myös jenkkiautojen virittelyä ja laittoa.
Arki sujui pojilla hienosti 50 vuotta sitten. Kauppoja oli jopa enemmän kuin nykyään. Oli Seppälän kauppa Ensitiellä. Elanto oli Nöykkiöntien varressa Cajanderin kauppaa vastapäätä. Kaupasta haettiin irtomaitoa ja muuta pientä, merkiten ostokset vanhempien ja kauppiaan väliseen vastakirjaan. Seppälän kauppa toimitti myös kotiin tarvittaessa ostokset. Kananmunat voitiin ostaa suoraan tilalta nykyisen Latokasken niityn koillispuolelta.
Tuntui turvalliselta. Oltiin kuin lintukodossa, ovet voitiin pitää päivät auki. Kaupoissakaan ei tapahtunut kummempaa. Elokuvissa käytiin joko Tapiolassa tai Kauklahdessa. Keräyspaperin tuotolla saatiin ostettua kouluun televisio ja voitiin maksaa luokkaretken kuluja. Katuvalot olivat vain Purotien bussin reitillä, hiekkatiet pidettiin kunnossa pääosin omin voimin ja tiehoitokunnan avulla. Katuvalot asennettiin vasta myöhemmin 70-luvulla.
Kuten tärkeistä paikoista huomaa, urheilu oli henki ja elämä nuorille. Espoon Urheilijat oli seura, ja aktiivit vanhemmat järjestivät toimintaa. Martti Heiskanen oli keskeinen henkilö ja seuran perustaja.
Nöykkiöläisyys säilyy meissä
Juha, Markku ja Ari kertoivat haastattelussa, että yhteydet lapsuusajan ystäviin ovat säilyneet. Suurin osa on pysynyt Espoonlahdessa, vaikka onkin muuttanut sen aikaisesta Nöykkiön talosta pois. Kiinteä sählyjengikin on vielä olemassa ja siellä tavataan vanhoja tuttuja.
Nöykkiötä pidetään edelleen rauhallisena ja turvallisena paikkana. Yhteisöllisyyttä ei ole niin paljoa kuin 50 vuotta sitten, mutta on kuitenkin.
Haastattelun lopuksi mietimme, mikä on muuttunut Nöykkiössä. Toki ilmeinen seikka on suuri määrä uusia taloja ja erityisesti yhtiömuotoisen asumisen yleistyminen. Tiet on rakennettu paremmiksi ja niitä on tullut aika paljon lisää. Joka pihassa tuntuu olevan auto taikka kaksi, ilman ei tulla toimeen.
Palveluja oli aika paljon jo 50 vuotta sitten. Oli Purotien bussi, koululla oli hammaslääkärin vastaanottoja. Kauppoja oli enemmänkin kuin nykyään. Pitkän pohdinnan jälkeen vain neuvola keksittiin uudeksi palveluksi, mutta eivät haastateltavat osanneet sitä silloin kaivata ollessaan Espoon kaupungiksi tultaessa noin 15-vuotiaita!
