Esko Uotila
Otaniemen kautta espoolaiseksi
Nykyisen Otaniemen perusta rakennettiin 1950-luvun alussa, kun Helsingin vuoden 1952 olympialaisia varten rakennettiin kisakylä. Se toimi kisakylänä myös vuoden 1971 yleisurheilun EM-kisoissa. Yksi ensimmäisistä muistikuvistani Otaniemestä liittyykin näihin kisoihin. Näin Juha Väätäisen harjoittelevan Otaniemen urheilukentällä kisojen alla elokuun alkupuolella 1971 ennen hänen 10 000 metrin mestaruusjuoksuaan.
Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas perustettiin vuonna 1969. Hoasin ensimmäiset rakennuskohteet olivat Otaniemen Teekkarikylään vuosien 1971–72 aikana valmistuneet Jämeräntaival 10 ja 11. Myös asuntosäätiön keskustoimisto sijaitsi aluksi näissä rakennuksissa.
Ensimmäiset opiskeluvuodet asuin alivuokralaisena Helsingissä. Otaniemeen kuljin vihreillä Espoon Auton busseilla, joita kulki niin Lauttasaaren kuin Munkkiniemenkin kautta. Muutto Otaniemeen Hoasin asuntoon Jämeräntaipaleella lyhensi matkaa korkeakoululle ja lisäsi paikallisten palvelujen käyttöä. Aina on löytynyt tilaa ja aikaa myös lentopallolle, jota nyt on tullut harrastettua yli 55 vuotta. Talvella käytiin Otahallissa ja kesällä ulkokentällä. Pisimmillään pihapelit kestivät iltakuudesta iltakymmeneen asti.
Opiskelua Teknillisessä korkeakoulussa
Teknillisen korkeakoulu siirtyi vaiheittain 1950- ja 1960-luvuilla Hietalahdesta Otaniemeen. Alvar Aalto laati Otaniemen asemakaavan ja suunnitteli muun muassa TKK:n päärakennuksen, ostoskeskuksen ja kirjastorakennuksen.
Aalto-yliopiston arkisto.
Espoon kaupunki.
Otaniemessä on monta muuta merkittävää 1950- ja 1960-luvuilla valmistunutta rakennusta, kuten Dipoli, TF, Otahalli, Servin Mökki ja Otakappeli. Nämä tarjosivat opiskelijoille tiloja virkistäytyä, harrastaa ja rauhoittua opiskelun lomassa.
TKK:ssa opiskelu oli tuohon aikaan tiivistä lähityöskentelyä. Suuret luentosalit olivat täynnä ja harjoituksiin assistenttien johdolla osallistuttiin säntillisesti. Ensimmäisillä kursseilla matematiikasta luennoi muun muassa apulaisprofessori Harri Rikkonen. Hän johdatti opiskelijoita matematiikan perusasioiden saloihin. Hänen luennoiltaan jäi mieleen hänen pohdiskelunsa, miten arkinen imurointi kotona antaa tilaisuuden syvälliseen mietintään. Olen yrittänyt samaa, mutta en ole päätynyt mihinkään merkittäviin läpimurtoihin.
Teknillisessä korkeakoulussa toimi 1970-luvun alussa monia professoreita, jotka saavuttivat alallaan merkittäviä tuloksia. Mieleen ovat jääneet muun muassa professori, akateemikko Teuvo Kohonen, joka oli maailman tunnetuimpia neuroverkkojen tutkijoita, tietotekniikan uranuurtaja Hans Andersin, systeemiteorian ja prosessiautomaation tutkija Aarne Halme, professori, akateemikko ja VTT:n pääjohtaja Pekka Jauho, fysiikan erikoisopettaja Väinö Kelhä, teknillisen korkeakoulun rehtori Pentti Laasonen, matematiikan professori Raimo Lehti, matematiikan professori Olli Lokki, tietojenkäsittelyopin professori Reijo Sulonen ja radiotekniikan professori Martti Tiuri. Jokaisella oli omintakeinen tyylinsä opettaa ja johtaa tutkimusta. Sen ajan huipputekniikkaa edustivat tutkimuskäyttöön valmistettu Suomen ensimmäinen ydinreaktori, joka oli toiminnassa vuodesta 1962 vuoteen 2015 asti, ja akateemikko Olli Lounasmaan vuonna 1965 perustama kylmälaboratorio, jossa saavutettiin kylmyyden maailmanennätyksiä ja kehitettiin aivojen magneettikuvausta.
Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan TKY:n hallinnossa vaikutti 1970-luvun useita myöhemmin merkittäviin asemiin nousseita teekkareita, kuten Jorma Ollila, Jorma Eloranta, Christer Granskog, Lauri Ratia, Ville Komsi ja Satu Hassi. Espoolaisittain tunnettuja nimiä ylioppilaskunnan vastuutehtävissä olivat myös Jouni Särkijärvi, Martti Tieaho, Juhani Kytö ja Marja-Liisa Löyttyjärvi. Myöhemmin on ollut mielenkiintoista tunnistaa ylioppilaskunnan toimijoita julkisuudessa ja seurata heidän etenemistään urallaan.
Vanhan ylioppilastalon valtauksesta vuonna 1968 alkanut opiskelijaliike sai jalansijaa myös Otaniemessä. Opiskelijat vaativat muutoksia yliopistojen hallintoon mies ja ääni -periaatteella, opetuksen uudistamista ja parannuksia sosiaaliseen asemaansa. Myös TKK:ssa järjestettiin luentolakko, mutta sillä ei ollut merkittävää vaikutusta opiskeluun. Seurasin liikehdintää sivusta kuten useimmat muutkin teekkarit.
Työura alkoi Otaniemessä
Jo opiskeluaikoina tietotekniikka ja ohjelmointi kiinnostivat. Päädyin opiskelemaan säätötekniikkaa, ja jatkoin sen parissa ensimmäisessä työpaikassani Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa VTT:ssä, jossa tein myös diplomityöni. VTT:n sähkötekniikan laboratoriossa esimiehinäni toimivat laboratorionjohtaja Pekka Salminen ja Björn Wahlström, joka myöhemmin toimi laboratorionjohtajana. He antoivat erinomaisen mallin esimiehen roolista: auttoivat ja ohjasivat silloin, kun siihen oli tarvetta, ja antoivat jokaisen tehdä työnsä parhaaksi katsomallaan tavalla.
Tutkin diplomityössäni paperikoneen arkinmuodostuksen toimintaa hybriditietokoneen avulla. Samaa tekniikkaa käytettiin myöhemmin Loviisan turvajärjestelmien simuloinneissa. Pian digitaalisten tietokoneiden laskentateho kasvoi niin paljon, että hankala analogialaskenta voitiin jättää pois käytöstä. Työelämässä ohjelmointi vaihtui pian muihin tehtäviin, mutta ohjelmointi on säilynyt harrastuksena, jonka tuloksia ovat lukuisat verkkosivustot, karttasovellukset, kuten Järvenperän kotikaupunkipolku ja Maatiloja Espoossa, ja Excel-ratkaisut muun muassa perinneseuran ja muiden yhdistysten kirjanpitoon.
Paperikoneen toimintaan liittyvissä tutkimuksissa VTT:n kumppanina oli ruotsalainen Kalmar AB, joka myöhemmin siirtyi Partekin kautta Cargotecin omistukseen. Diplomityötä tein tiiviissä yhteistyössä ruotsalaisen kollegani kanssa. Tämän ansiota oli, että ruotsin kielen suullinen taito kehittyi huomattavasti. Ratkaiseva käänne oli, kun ajattelu näissä asioissa kääntyi ruotsin kielelle. Tästä oli myöhemminkin paljon hyötyä yhteistyössä ruotsalaisten kanssa. Luottamus ja ymmärrys kasvoi, kun pystyi diskuteeraamaan keskustelukumppaneiden kanssa töissä ja vapaa-aikana näiden omalla äidinkielellä.
VTT:llä oli tilaisuus päästä työskentelemään huipputekniikan parissa, kun mikroprosessorit tulivat käyttöön ja niitä alettiin soveltaa myös prosessitekniikassa. Ohjelmointi tehtiin assembler-kielellä laiteläheisesti. Muistia oli käytettävissä äärimmäisen vähän, ja haasteena oli joka vaiheessa toteuttaa toiminnot mahdollisimman tehokkaasti muistitilaa säästäen. Jo varhain tuli selväksi, että uusi digitaalinen aikakausi oli alkamassa. Sovellusten ohjelmointi ja käyttö tehostui, kun mikrotietokoneet saatiin käyttöön 1980-luvun alussa.
VTT:n jälkeen siirryin Nokian palvelukseen vuoden 1980 alussa. Otaniemi jäi taakse, ja alkoi uusi vaihe niin työ- kuin perhe-elämässäkin.
Paluu juurille
Otaniemessä on tullut käytyä aika ajoin myöhemminkin. Aalto-yliopiston kirjastossa tai oppimiskeskuksessa, kuten sitä nykyisin kutsutaan, on mukava pistäytyä toteamassa, kuinka kaikki näyttää samalta kuin ennen. Kirjahyllyissä monet kirjat ovatkin samoja, jotka löytyivät niiltä jo viime vuosisadalla. Tieto ja tiedonhaku on siirtynyt sähköiseen muotoon ja verkkoon.
Vuoden 2010 aikoihin palasin Otaniemeen kuvaamaan paikallisia nähtävyyksiä perinneseuran sivulle Veistoksia ja muistomerkkejä Espoossa, joka on pitkään ollut yksi suosituimmista perinneseuran sivuista. Teekkariajoista muistuttavat monet teokset, kuten Jämerän silmä, Teemu Teekkari ja lukuisat ikiteekkari Ossi Törrösen muistomerkit.
Nykyinen Otaniemi on Länsimetron ja Aalto-yliopiston myötä aivan erilainen kaupunki kuin 50 vuotta sitten. Se on säilyttänyt asemansa teknisen koulutuksen ja tutkimuksen kärkipaikkana Suomessa ja tuottaa merkittävää osaamista ja innovaatioita koko maan hyväksi.