Terveydenhuolto 1970-luvulla

Esko Uotila

Kansanterveyslaki 1.4.1972 – 31.12.2022

Vuoden 1972 kansanterveyslaki lisäsi kaupungin vastuita terveyden- ja sairaanhoidon järjestämisessä sekä ennaltaehkäisevän hoidon ja avohoidon kehittämisessä. Kaupungin oli perustettava terveyskeskuksia ja järjestettävä sairaankuljetus, hammashoito ja kouluterveydenhoito alueellaan. Valtio tuki terveyskeskusten rakentamista myöntämällä valtionapua perustamis- ja käyttökustannuksiin.

Uuden lain myötä terveydenhoitolautakunta muuttui terveyslautakunnaksi vuonna 1972. Espoon paikallissairaalan johtokunnan tehtävät siirrettiin terveyslautakunnalle. Terveydenhoitotoimisto muuttui terveysvirastoksi lokakuussa 1973. Se toimi Tapiolan terveystalossa. Terveysvirasto muutti syksyllä 1979 Espoon keskuksen uuteen virastotaloon.

Kansanterveyslaki kumottiin kesäkuussa 2021 samalla, kun sote-uudistukseen liittyvät lait hyväksyttiin eduskunnassa. Päätös oikaistiin erillisellä säädöksellä siten, että kansanterveyslaki on voimassa 31.12.2022 saakka, jonka jälkeen sosiaali- ja terveyspalvelut ja pelastustoimi siirtyvät Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vastuulle.

Terveyspalvelut

Kaupunginlääkäreitä alettiin uuden lain mukaisesti kutsua terveyskeskuslääkäreiksi. Vuonna 1972 Espoossa oli 14 terveyskeskuslääkäriä Muuralan, Tapiolan, Matinkylän, Viherlaakson, Kauklahden, Leppävaaran ja Soukan terveysasemilla. Terveyskeskuslääkäreiden määrä kasvoi tasaisesti: vuonna 1973 heitä oli 17, seuraavana vuonna 25 ja vuonna 1979 terveysasemien vastaanotoilla toimi 40 lääkäriä.

Vuonna 1972 laboratorio- ja röntgentutkimuksia tehtiin Tapiolassa, Leppävaarassa, Viherlaaksossa ja Muuralassa.

Äitiys- ja lastenneuvoloiden henkilöstön määrä kasvoi nopeasti. Vuonna 1972 terveydenhoitajia oli 38, ja heistä 13 oli äitiyshuollossa ja 25 muussa neuvonta- ja kouluterveydenhuollossa. Vuonna 1977 terveysneuvonnassa oli 56 terveydenhoitajan virkaa, joista neuvoloissa oli 51, terveystarkastuksissa kaksi, ehkäisyneuvonnassa kaksi ja terveysvalistuksessa yksi virka. Toimipaikkojen lukumäärä vaihteli vuosittain 23 ja 28 välillä.

Kansanterveyslain voimaantulo lisäsi kotisairaanhoidon palvelujen kysyntää huomattavasti. Espoo oli jaettu viiteen toimintapiiriin. Henkilökunnan määrä lisääntyi, ja työssä oli neljä sairaanhoitajaa, lääkintävoimistelija ja keskimäärin 40 kotiavustajaa. Kotisairaanhoidon henkilöstömäärä pysyi vuosikymmenen lopun lähes muuttumattomana.

Vuodesta 1972 Espoolla oli kaksi sairaankuljetusautoa paloasemilla. Sopimusyrittäjillä oli neljä autoa. Autot sijaitsivat Leppävaarassa, Niittykummussa ja Kauklahdessa.

Vuonna 1972 Espoon kaupungissa oli virkoja ja kuukausipalkkaisia työsopimussuhteisia toimia yhteensä 2 864. Lisäksi oli tuntipalkkaisia työntekijöitä noin 700. Terveyden- ja sairaanhoidossa oli 224 virkaa (14% koko kaupungin viroista) ja 78 tointa (6,2% toimista). Henkilökuntaa oli yhteensä 302 eli 10,6 prosenttia koko kaupungin henkilöstöstä. Vuonna 2020 kaupungin henkilöstöä oli yhteensä 14 951, joista sosiaali- ja terveystoimessa työskenteli 3 983 henkilöä.

Espoon sairaalat

Muuralan sairaala aloitti toimintansa vuonna 1920. Vuoden 1972 uudistusten myötä Espoon paikallissairaala ja sairaalan avopoliklinikka suljettiin. Samalla sairaalan nimi muutettiin Espoon terveyskeskuksen Muuralan vuodeosastoksi. Vuoden aikana Muuralaan valmistui uusi 62 sairaansijaa käsittävä lisärakennus, ja sairaansijojen määrä nousi 133:een.

Muuralan vuodeosaston sairaansijojen määrä väheni vuosikymmenen aikana, ja vuonna 1979 osastolla oli 83 vuodepaikkaa ja 10 päiväsairaalapaikkaa.

Muuralan sairaala 1920-2017

Puolarmetsän sairaala valmistui vuonna 1977. Puolarmetsän sairaala aloitti 264-paikkaisena terveyskeskussairaalana. Lääkärit siirtyivät Muuralan sairaalasta Puolarmetsän sairaalaan, mistä käsin he hoitivat Muuralan sairaalan lääkärin tehtävät. 

Puolarmetsän ja Muuralan sairaaloiden tehtäväksi tuli yhdessä kotisairaanhoidon kanssa huolehtia perustason sairaanhoitoa vaativien potilaiden hoidosta. Espoon kotisairaanhoitotoiminta oli alkanut jo vuonna 1965, jolloin tehtävään oli valittu ensimmäinen kotisairaanhoitaja.

Erikoislääkärijohtoisia kuntainliittojen sairaaloita, joissa Espoo oli osakkaana, olivat Helsingin yliopistollinen keskussairaala, Jorvin sairaala, Lastenlinna, Meltolan sairaala, Reumasäätiön sairaala, Työterveyslaitos, Invalidisäätiön sairaala, Tammiharjun sairaala ja Pelto sekä vuoteen 1977 saakka Mehiläisen sairaalan ja Eiran sairaalan osastot.

Jorvin sairaalaa rakennettiin vuosina 1972-1976. Sairaala avattiin osittain vuonna 1976, jolloin käynnistyi ajanvaraukseen perustuva poliklinikkatoiminta. Vuonna 1977 sairaala laajensi toimintaansa niin, että Espoon käytössä oli aluksi 116,8 sairaansijaa ja vuoden lopussa 151,9 sairaansijaa. Sisätautien, kirurgian, lastentautien ja gynekologinen päivystys sekä äitiyspoliklinikka käynnistyivät vuoden aikana. Sairaalan toiminta laajeni edelleen vuonna 1978 ja vuoden lopussa Espoolla oli käytössä 188 sairaansijaa. Sairaala saatiin vuoden 1979 lopussa kokonaisuudessaan käyttöön, mikä mahdollisti entistä paremmin hoidon porrastamisen HYKSin kanssa. Sairaansijojen lukumäärä oli yhteensä 298. Vuoden aikana Jorviin saatiin muun muassa 20 psykiatrisen hoidon paikkaa.

Lähteet:

Pirkko Kivimäki – Esko Uotila: Muuralan sairaala – Espoon ensimmäinen. Espoon perinneseura  2018.

Kristiina Alppivuori: Espoon kehitys maalaiskunnasta kaupungiksi – Terveystoimen kehitys Espoossa vuosina 1929 – 1995. Espoon kaupunki 2020.