Pelto-Elviksestä* kaupunkilaiseksi

Jari ”Hirkka” Hirvonen
Syntyperäinen tapiolalainen jo vuodesta 1961

*Lauttasaarelaisten nimitys tapiolalaisista 60-luvulla

Kun Espoosta leivottiin kaupunki vuonna 1972, olin 11-vuotias. Henkilökohtaista elämää tuo uudistus ei liiemmin heilauttanut, sillä tunsin olevani enemmän tapiolalainen kuin espoolainen. Tuntui kuitenkin hienommalta asua kaupungissa kuin kauppalassa.

Suomen toiseksi vanhin kauppakeskus Heikintori oli avattu 60-luvun lopussa, ja siitä oli muodostunut meille nuorille tärkeä hengaamis- ja kohtaamispaikka, jossa vietettiin runsaasti aikaa päivittäin. Juhlapäivä oli silloin, kun oli rahaa mennä Ribikseen syömään: hampurinpihvi ranskalaisilla maistui taivaalliselta. Jos jotain jäi vielä taskunpohjalle, mentiin ”Hekarin” puolelta ostamaan samettijäätelöä.

Rahaa saatiin viikkorahan muodossa vanhemmilta, mutta eihän se oikein mihinkään riittänyt. Niinpä kerättiin pulloja. Tapiolassa ja ympäristössä parveili tuohon aikaan runsaasti ”humppuja” eli spurguja, jotka aivan avoimesti juopottelivat ns. ihmisten ilmoilla ja mahdollistivat meille toisinaan jopa runsaat tienistit jättämillään pulloilla. Useimmat heistä asuivat Mankkaan kaatopaikan vieressä hökkelikylässä, mutta joukkoon mahtui myös sielunveljiä paremmistakin piireistä.

Tuolloin elettiin markettien syntymisen kulta-aikaa. Hansa Market oli avattu Pohjois-Tapiolaan radiomastojen juurelle 1970 ja Maxi-market aukesi Leppävaaraan 1971. Niissä tuli noihin aikoihin paljon luuhattua, ja matka niihin taittui useimmiten fillarilla.

Vuonna 1972 Aarnivalkean kansakoulun neljäs luokka jäi taakse ja pääsin pyrkimään oppikouluun. Ensimmäistä kertaa sinne oli mahdollista päästä suoraan jo pelkän todistuksen perusteella. Meidän luokan pojista ainoastaan minä ja paras kaverini Mikko pääsimme toivottuun Tapiolan Yhteiskouluun, muut luokan pojat ”joutuivat” suurimmaksi osaksi Pohjois-Tapiolaan. Tytöistä ei vielä tuolloin pidetty sen suurempaa lukua.

Vapaa-aikana urheiltiin paljon. Kesällä pelattiin fudista, syksyllä ja talvella taas lätkää ja pihalätkää.

Tapiolassa pyöri mittava nappulaliigasarja, jossa oli toistakymmentä jalkapallojoukkuetta Tapiolan eri asuinalueilta. Lähes kaikki pihan kaverit olivat tuossa touhussa mukana – pelitaidoista riippumatta. Kausi huipentui aina Syyslystien aikaan yhteismarssiin, jossa kaikki joukkueet marssivat pelipaidoissaan Tapiolan ympäri ja kokoontuivat päättäjäisiin keskuskentälle. Tuo nappulaliiga toimi vahvana pohjana myöhemmälle Hongan menestyksekkäälle nuorisotyölle.

Jääkiekon perustaidot hankittiin alkuun pihalätkää pelaamalla – tossut jalassa ja ilman luistimia. Samaan aikaan Tapiolan kentän tervantuoksuisesta pukukopista muodostui lähes toinen koti kaikille aloitteleville kiekkoilijoille. Totta kai tuolloin myös ihan oikeassa joukkueessa pelaaminen alkoi kiinnostaa. Jääaika seuroille oli vielä melko kortilla, sillä tekojäätä löytyi vain Matinkylästä ja Laaksolahdesta. Siksi toisinaan syksyllä käytiinkin Forssassa asti ottamassa tuntumaa jäähän, ja silloin matkaan lähdettiin jo aamuneljältä. (Joukkueet, joissa noihin aikoihin pelasin, olivat Jäähonka ja GrIFK.)

Koska Espoossa ei silloin ollut huipputason lätkäjoukkueita, käytiin pelejä katsomassa Helsingin puolella. HJK, HIFK, Jokerit ja Karhukissat tarjosivat liigatason jännitystä nälkäisille katsojille. Nouseva fanikulttuuri alkoi näkyä myös pukeutumisessa Tapiolan kouluissa, ja ainakin HIFK- ja Jokerirotsit keräsivät paljon huomiota ja kateellisia katseita ylpeiden kantajiensa riemuksi.

(Jatkuu…)