Timo Rauhanen
Espoon kaupungin perustamisen aikaan me Nuuksio-Nupurin suuret ikäluokat olimme aikuistumassa, mutta minkäänlaisia yhteisiä nuorisotiloja ei ollut. Perinteiset tanhu– ja iltamatouhut eivät enää jaksaneet kiinnostaa, kun nuorisokulttuuri festareineen ja flower power -liikkeineen oli tullut voimakkaasti esiin. Maailman ”hullu vuosi” 1968 oli juuri käsillä.
Tuohon aikaan perheissä oli tyypillisesti 3-4 lasta. Niinpä Nupurissakin monikymmenpäinen nuorisojoukkomme näkyi ja kuului pitkin kylänraitteja. Kesällä ei tosin kaivattu kokoontumistiloja, sillä aina oltiin menossa fillarilla tai mopolla ja Nupurin Vanhatiellä eli ”suorilla” pelattiin jalkapalloa tai lentopalloa itse rakennetuilla kentillä. Viikonloppuisin harrastukset olivat hiukan toisenlaisia, mutta aika siistiä touhu enimmäkseen oli.
Talviaikaan tilanne oli paljon kehnompi. Jääkiekkoa kyllä pelattiin Karhusuon koulun (silloin Niittylän koulu) kentällä ja usein jo ennen kuin se oli jäädytetty, tehtiin oma kenttä Nupurintien varteen ns. Hellmanin lammikolle tai Nupurinjärvelle. Lentopalloa pelattiin sisätiloissa Nuuksio-seuran paidassa.
Pakkasella olisi kuitenkin ollut tarve päästä yhteisiin sisätiloihin. Sen aikaiseen Turuntien motelliin (Nupurin kartano) ei kylän pojilla ja tytöillä ollut juuri asiaa. Mutta tuohon aikaan Espoon kaupunki oli ilmeisesti paljon rikkaampi kuin tänään, sillä koko Nuuksio-Nupurin nuorison iloksi kaupunki vuokrasi vuonna 1968 paikallisen ruotsinkielisen nuorisoseuran Stenhallan seurantalon nuorison käyttöön ja jopa palkkasi sinne kerhoisännän. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan pidä unohtaa omien vanhempiemme aktiivista panosta hankkeen alkuunpanijoina ja painostusta kaupungin päättäjien suuntaan.
Tila kalustettiin toimintaan sopivaksi ja levyautomaatti sekä pingispöytä olivat ahkerassa käytössä. Itse toiminta uskottiin aluksi kokonaan meidän nuorten omiin käsiin, sillä kerhoisäntä palkattiin vasta myöhemmin. Myös omat vanhempamme olivat edelleen taustajoukoissa ja esimerkiksi meidän äitimme ompeli ja hankki pelipaitoja.
Toimintaa keksittiin itse. Muita nuorisokerhoja haastettiin lätkä– ja futismatseihin ja käytiin tutustumassa muiden kerhojen eli Tuomarilan, Lähderannan, Tapiolan ja Haukilahden Stella Mariksen touhuihin. Yhteisiä retkiä tehtiin Hankoon, Ahvenanmaalle ja Tukholmaan, ja käytiin myös katsomassa Hair-musikaalia Tampereella.
Espoon nuorisotoimen luottamus nuorison omatoimiseen tekemiseen oli muutenkin kohdallaan. Kerhotila pidettiin kunnossa ja ennen ovien avaamista piti laittaa öljykamiina päälle, jotta tila oli kylmään aikaan edes kohtuullisen lämmin.
Itse järjestetyt bileet bändeineen houkuttelivat nuorisoa laajalti Nuuksio-Nupurin ulkopuoleltakin. Pääsymaksuilla rahoitettiin edellä mainittuja matkoja. Äänekäs juhlinta herätti kuitenkin paheksuntaa joissakin lähiasukkaissa ja osaksi tästä syystä nuorisokerhon vuokrasopimus jätettiin uusimatta ja toiminta loppui 1972.
Kun nyt entisenä nuorena liikuskelen noilla 50 vuoden takaisilla paikoilla, aika vähän on maisema muuttunut. Vanhat pelikentät ovat kasvaneet umpeen eikä nuorisoa näy oikeastaan missään. Taitavat viettää aikaansa kauppakeskuksissa tai Helsingissä.
Toisin oli silloin, kun ei ollut rahaa eikä kännyköitä ja somea. Ainoa tapa saada yhteys kavereihin oli lähteä kiertämään vakiopaikkoja. Joskus saattoi kuitenkin käydä niin, että kun lähti liikkeelle hiukan myöhässä, ketään ei näkynyt. Voi sitä hätää! Jossain on varmaan kotibileet eikä minulle ole kerrottu!
Me 1950-luvulla syntyneet nupurilaiset olemme jo entisiä nuoria, mutta kaveruus on säilynyt. Tästä esimerkkinä joukkomme tapasi tänä keväänä jo toisen kerran yhteisellä kotiseudun kävelyretkellä. Parikymmentä reipasta harmaapäätä vaihtoi kuulumiset ja mukana oli sellaisiakin kavereita, joita ei oltu tavattu 50 vuoteen.