Taskumatti – rakkaani

Antero Krekola

Muutimme Matinkylään hieman alle kolmekymppisinä, neljän hengen perusperheenä v. 1973. Kauppa, päiväkotipaikka, pari ruokakauppaa ja alakoulu löytyivät mukavasti. Muut palvelut harmaaseinäisessä lähiössä olivat sitten jossain muualla. Sosiaaliset tarpeet hoidettiin Akselinpolun taloyhtiössä, jossa kaikki asunnot olivat samankokoisia alle 80 m2 kokoisia ja ikä- ja sosiaalirakenne yhteneväinen. Naapurit ihan mukavaa porukkaa.

Tuon ajan tyypillinen aktiivisessa elämän vaiheessa oleva, työelämään, perheeseen ja arjen pikkupaineisiin sopeutunut perhe ei elämältä juuri muuta odottanutkaan, perustarpeet hoituivat, uusi nukkumalähiö ja hektinen elämän vaihe jotenkin sujuivat.

Kaikenlaisten palvelujen tarve ja sosiaalisen elämän vaatimukset kasvavassa lähiössä kuitenkin kasvoivat. Samaan aikaan kasvoi myös Matinkylä erityisesti Matinkyläntien länsipuolelle eli Matinmetsän alueelle. Näkyvin ja koskettavin vaihe ajoittui vuoteen 1977 jolloin Matinkylän uusi uljas ostoskeskus valmistui. Kaupallinen palvelutarjonta moninkertaistui ja monipuolistui. Lähes kaikki elämälle välttämättömät hankinnat voitiin nyt tehdä muutaman sadan metrin kävelymatkan päässä kotoa omassa lähiössä.

Ostarin vilkkain ja kukoistavin kausi ajoittuu viime vuosituhannen loppuun tai loppuvuosikymmenelle. Oli tarjolla ruokakauppaa, pankkipalveluja, kenkiä, kukkia, postipalveluja, Alko, lastenvaatteita, kauneudenhoitoa, kirpputoria ja tietenkin R-kioski ym. Parhaimmillaan ostoskeskuksesta sai käytännössä kaikki tarvittavat palvelut.

Kehitykselle alkoi tietenkin ilmaantua myös omia varjopuoliaan. Ravintolaelämä ja Alkon läsnäolo alkoivat häiritä lähinaapurustoa. Alkon poistamista vaadittiin jopa adressien voimalla. Saattoi olla samassa perheessä osapuolia, joista toinen keräsi nimiä Alkon vastustamisadressiin ja toinen vastusti palvelujen heikentämistä. Alkon myymälä häipyikin Matinkylästä varsin nopeasti.

Matinkylän ostari. Kuva: Mauritz Hellström.
Ostarin käytävän komeat graffitit edustavat Ostarin viimeistä nousua. Kuva: Mauritz Hellström.

Vanhan Ostarin varsinainen alamäki alkoi vuosituhannen vaihteessa. Uusi uljas Iso Omena valmistui muutaman sadan metrin päähän pääosin v. 2001 ja vanha Ostari alkoi käydä tarpeettomaksi. Ensimmäisinä lähtivät erikoisliikkeet. Pankit, Alko olivat jo tietenkin häipyneet. pankkisali muuttunut uudeksi kotikapakaksi. Erilaiset baarit ja kapakat olivatkin poikkeuksia, joiden määrä lisääntyi. Viimeisten vuosien aikana Ostarin välittömässä tuntumassa oli neljä ravintolaa, lähes kaikki muut kaupalliset palvelut olivat hävinneet.

Palvelurakenteen muutos alkoi näkyä ja tuntua myös Ostarin ympäristössä. Levottomuus, häiriökäyttäytyminen, turvattomuus iltaisin ja yöaikaan heijastui somessa Suomi 24 sivustoilta v. 2014 mm. seuraavasti:

”Matinkylän ostari on kyllä huima paikka joka on kuin pudonnut keskelle eteläistä Espoota jostain rinnakkaistodellisuudsesta tai mahdollisesti teleportattu siperialaisesta teollisuuskaupungista. Paikka on täynnä eri ikäisiä mutta yhtä lailla vakavasti alkoholisoituneita punanaamaisia otuksia, jotka istuvat/lojuvat kellonajasta riippumatta sekaisin saatavilla olevista päihteistä. Tule Matinkylään, et enää tarvitse tosi TV:tä.”

”Samanlaista oli jo kymmenen vuotta sitten. Ei ikävä lainkaan. Sitäpaitsi vaarallinen paikka, jopa portsareita piti varoa”.

”Sitten kun siinä (vanhassa ostarissa siis) on kolme toimivaa räkälää ja kaikissa musiikkia raiskaava karaoke sekä yksi grillikioski, niin se on pääkaupunkiseudun viihtyisin paikka? Jos rumaa, paskasta ja epäviihtyisää paikkaa etsitte niin tulkaa Matinkylän vanhalle ostarille.”

”Vanhan Ostarin sivistystason saavuttamiseksi on ehdottomasti kustava käytävään, syljettävä lattia täyteen, oksennettava mieluummin. Ihana vanha Ostari. Viipurin aseman vessa 1960–70- lukujen vaihteessa oli miellyttävämpi ja siistimpi paikka. Samanlaista oli jo kymmenen vuotta sitten.”

Kaikilla asioilla ilmiöillä tai fyysisillä paikoilla on aina merkityksiä. Jos joku paikka saa aikaan vielä vuosien jälkeenkin tällaisia tuntemuksia, se ei ole yhdentekevä vaan tärkeä kohtaamispaikka erityisesti yksinäisille henkilöille. Itse ennätin pyöriä alueella yli 40 vuotta enemmän tai vähemmän säännöllisesti – myös myöhäisinä iltoina. En tunnista noin rajuja kuvauksia. En muista koskaan kokeneeni fyysisen väkivallan uhkaa. Siitäkin paljon puhuttiin aikoinaan. Toki Taskumatin edustalla oli usein äänekästä tupakkaporukkaa, mutta ei varsinaista örveltämistä. Taskarin osaavat ja kokeneet portsarit hallitsivat tilanteet hyvin.

Ravintoloista Taskumatti toimi ostoskeskuksessa vuodesta 1977 tammikuuhun 2019. Muut kaksi, viimeisinä vuosina kolme ravintolaa, avattiin sitä mukaa kun sopivia tiloja vapautui. Tietenkin alueen luonne palvelujen yksipuolistuessa muuttui ja häiriötilanteitakin luonnollisesti syntyi.

Vanhojen matinkyläläisten kannalta Taskumatti eli Taskari oli kuitenkin oma instituutionsa. Omistajat ja henkilökunta vaihtuivat, paikka kuitenkin pysyi entisissä tiloissaan. Ravintola eli monenlaisia vaiheita. Alkuvaiheissaan hienona ruokaravintolana, jonkin aikaa myös yökerhona, välillä nuhjuisena kaljakuppilana. Viimeisinä vuosinaan Taskari ehti vielä muuttua viihtyisäksi ”kaupunkibistroksi”. Viimeisten vuosien aikana kaikki tuolloin toimivat kolme ravintolaa (Taskumatti, Vanha Ostari ja Fortuna) profiloituivat myös suosituiksi karaokepaikoiksi, mikä osaltaan vaikutti asiakaskunnan muotoutumiseen. Alueen yleisilmettä kohensivat oleellisesti loppuvuosien ammattitaitoisten taiteilijoiden seinäpinnoille tekemät graffiti työt, joista osa otettiin talteen Ostarin purun yhteydessä. Myös pienimuotoisia kulttuuritapahtumia, yhteislaulua ym. järjestettiin loppuvaiheissa pieninä toritapahtumina.

Elinkaareltaan pitkäikäisin Taskumatti merkitsi eniten ainakin vanhemman polven matinkyläläisille. Erilaisia tapaamisia, harrastusten jatkoja, kokousten jälkipuinteja ja ihan yleisiä elämän hallintaan liittyviä arvoituksia. Syntyi ystävyys- ja kaverisuhteita ja ehkä muitakin suhteita. Näitä tietenkin puitiin enemmän tai vähemmän kosteissa merkeissä. Oli polttareita, perhedraamaa, kadonnutta tai karkuun juossutta puoliskoaan etsiviä puolisoita ja tietenkin iloista menoa. Elämän koko kirjoa.

Tietenkin kaiken sosiaalisen viihtymisen perusedellytys oli asiantunteva ja aidosti myönteisen asiakaslähtöinen henkilökunta kaikissa rooleissaan. Taskumatin viimeinen asiakasprojekti lienee karaokekansan opettaminen itsepalveluun kappalevalinnoissa. Myös viimeinen aukioloilta 15.1.2019 oli tunnelmaltaan haikean hieno ja ikimuistettava.
Uskon, että henkilökunta pääsääntöisesti piti asiakaskunnastaan ja tätä kautta sai sisältöä ja mielekkyyttä tärkeään työhönsä miellyttävien puitteiden ja edellytysten luojana suomalaisen peruslähiön ihmisten sosiaalisten tarpeiden tyydyttämiselle. Siihen viittaa ainakin sosiaalisessa mediassa silmiin osunut julkinen kannanotto, jossa ”viimeiset ihanat sissit kiittävät rakkaudella kaikkia, vuosien, vuosikymmenten aikana Taskaria pystyssä pitäneitä ja henkilökunnalle tiettäväksi tehneitä, miksi tiskin
takana on tykätty olla. Ootte ihania ja rakkaita. Rakkaudella ja jälleen näkemistä odottaen neljä henkilökunnan nimeä )”.
Harvan lopettavan firman henkilökunta muistaa asiakkaitaan näin herkistävällä tavalla. Näillä tunnelmilla haluan itsekin kiittää henkilökuntaa rikkaista sosiaalisia ja yhdessäolon tarpeita tyydyttäneiden puitteiden ja tunnelman luomisesta. Itsekin herkistyen. Taskumatti – rakkaani.