Kari Forsberg
Espoon liikennöinti oli 1970-luvun alussa kokonaan yksityisten liikenteenharjoittajien varassa. Bussien väritys oli jokaisella liikennöitsijällä omansa, joten oman bussin saattoi tunnistaa jo ennen sen pysäkille tuloa. Samoin saattoi kätevästi nähdä jo matkan päästä, että oma bussi meni jo ja myöhästyi kyydistä.
Elettiin myös aikaa, jolloin monet liikenteessä alusta lähtien mukana olleet pioneerit olivat tulleet ikään, jolloin halutaan vetäytyä rauhaan ja lepoon. Monista Turuntiellä tutuiksi tulleista liikennöitsijöistä lopettivat mm. Arne Sacklén, joka vakavan sairauden vuoksi myi yhtiönsä Matkustajain Auto Oy:n Someron Linja Oy:lle vuonna 1965.
16.6.1970 pidettiin pääkaupunkiseudun yhteistyötoimikunnan perustava kokous. Tästä toimikunnasta kehkeytyi vuosien mittaan mahtava organisaatio YTV (Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta), joka alkoi huolehtia monista yhteiskunnallisista peruspalveluista pääkaupunkiseudun kuntien laajamittaisena yhteistyönä.
Leppävaaran Liikenne Oy:n toiminta päättyi liikenneluvan peruuttamiseen vuonna 1971. Tauno Kallio, joka oli jatkanut Kaarlo E. Kallion pyöränjäljissä liikennöintiä Kauniaisiin, luopui vuonna 1972 linjoistaan Espoon Auto Oy:n hyväksi.
1970-luvulla ajan henki suosi voimakkaasti kunnallista joukkoliikennettä. Kun kaupunki hankki omistukseensa Paikallislinjat Oy:n, aloitti se itse asiassa kauden, jonka jälkeen joukkoliikenteen uranuurtajat hävisivät kokonaan.
Vielä vuonna 1972 busseissa saatettiin tupakoida peräosastolla olevissa parissa takimmaisessa penkkirivissä, jotka oli erotettu muusta matkustamosta pleksilasille, joka tosin ei estänyt tupakansavun leviämistä muualle bussiin. Kuljettajan tupakointi ratin takana päätepysäkillä oli myös tavallista. Tupakkalaki lopetti tupakoinnin busseissa lopullisesti v. 1977.
Linjanumerointia ei ollut ennen vuotta 1972. Joissakin busseissa (mm. Juhanilan Linja Oy) oli edessä Helsingin linja-autoaseman lähtölaiturin numero) ja linjan pääteaseman nimi. Vuosi 1972 toi mukanaan siihenkin muutoksen ja linjanumerot otettiin käyttöön.
Espoon sisäinen liikenne, varsinkin poikittaisliikenne, oli lähes olematonta. Ei ollut aikatauluvihkosia, joista olisi voinut tarkistaa eri linjojen bussien lähtöajat puhumattakaan pysäkkikohtaista saapumisajoista. Käytännössä, jos halusi sattumalta matkustaa Espoon eri osiin, oli mentävä Helsingin linja-autoaseman kautta ja vaihtaa siellä seuraavaan bussiin ja maksaa uudestaan matkasta.
Seutulippua ei ollut, vaan Espoossa käytössä oli valtakunnallinen kilometritaksa. Siinä jokaisella liikennöitsijällä oli joko oma pahvinen sarjalippu (25 tai 50 matkaa), johon kuljettaja teki pihdeillä reiän valittua matkaa kohti tai Matkahuollon lippuvihko, josta irrotettiin lippu kuljettajalle.
1970-luvun alussa Espoossa otettiin käyttöön siirtolippu, jolla saattoi vaihtaa bussia edullisempaan hintaan kahdella eri linjalla.
Liikennöitsijöitä 1970-luvun alussa, linjat mm:
Espoon Auto Oy, Tapiola-Mankkaa-Otaniemi-Helsinki
Frisansin Linja Oy, Frisans (Friisilä)-Helsinki
Helmisen Linja Oy, Laaksolahti-Helsinki
Juhanilan Linja Oy, Lillhemt-Juhanila-Olari-Niittykumpu-Helsinki
Tauno Kallio, Kauniainen-Helsinki
Laurilan Linja Oy, Tuomarila-Suvela-Helsinki
Leppävaaran Liikenne Oy, Leppävaara-Lintuvaara-Helsinki
Linjamatka Oy, Vapaaniemi-Matinkylä-Helsinki
Lahnuksen Linja Oy, Rinnekoti-Helsinki
Paikallislinjat Oy, Viherlaakso-Helsinki
P. Tyllilä Linja Oy, Sommarö (Suvisaaristo)-Sökö (Soukka)-Iivisniemi-Helsinki
Westendin Linja Oy, Haukilahti-Westend-Helsinki
Åke Wickström, Bemböle-Muurala-Helsinki
Åbergin Linja Oy, Tuomarila-Suvela-Helsinki
Lähde:
Linja-autoliikenteen varhaisvaiheita Espoossa, Urpo Koivisto
Espoon Automuseo 35-vuotisjulkaisu (2014)
Kuva: linjuri.1g.fi