Koulutuksen kehittyminen Espoossa
Espoon työväenopisto: Rahvaan valistajasta monipuoliseksi oppimiskeitaaksi
Martti Hellström
Vuonna 1972, jolloin Espoosta tuli kaupunki, Espoon työväenopisto oli toiminut 15 vuotta. Kaksikielinen työväenopisto oli perutettu Espoon maalaiskuntaan vuonna 1957. Espooseen alkoi tuolloin muuttaa yhä enemmän aktiivista, dynaamista ja koulutettua väkeä. Uskottiin, että he haluavat opiskella ja että Espoo modernisoituu koulutuksen avulla.
Maamme ensimmäinen työväenopisto oli perustettu vuonna 1899 Tampereelle Ruotsin mallin mukaan sivistämään kouluja käymätöntä rahvasta ja teollisuuskaupunkien vaaroille helposti altistuvaa työväkeä. Tarkoitus oli hyvä: Liberaali nuorsuomalainen porvaristo halusi nostaa kansan sivistystasoa niin, että se pystyisi parantamaan elinolojaan, toimimaan yhteiskunnassa ja osallistumaan jalostaviin rientoihin. Tällainen rahvas oli myös paremmin hallittavissa.
Varsin pitkään työväenopistojen tavoitteena oli vapaa kansansivistys. Opinnointi oli vapaaehtoista, itseisarvoista ja se tapahtui vapaa- aikana. Opistoissa ei ollut tarkoitus suorittaa tutkintoja tai jakaa todistuksia. Niitä ei ollut tarkoitus ”käydä loppuun.” Niissä jaettiin valoa kansalle. Kun Espoon työväenopisto aloitti toimintansa, ammatillinen koulutus ja tutkintokoulutus oli jo kuitenkin uitettu työväenopistoon.
Espoon työväenpiston ydintehtäväksi kirjattiin vuonna 1957 varttuneiden nuorten ja täysikasvuisten kansalaisten sivistystason kohottaminen kasvavassa ja koulutusmyönteisessä kaupungissa. Espoolaisille oli tarjottava vapaa-aikana mahdollisuus lisätä tietoja ja taitoja, jotka olivat tarpeellisia kansalaiselämässä, edistivät itseopiskelua ja henkistä itsensä kehittämistä.
Työväenopiston rehtoriksi saatiin Kuopion kansalaisopistosta FM Raili Kilpi. Ruotsinkielistä Arbista johti hänen rinnallaan sivutoiminen apulaisrehtori, diplomiekonomi Ola Öhman vuodesta 1959 vuoteen 1966 saakka, ja hänen jälkeensä lähes 30 vuotta apulaisrehtori, kieltenopettaja Benita Åkerlund.
Kilpi kehitti opistoa Zachris Castrénin hengessä. Castrén oli koko työväenopistoaatteen sielu. Hänelle kansansivistys tarkoitti aikuisten vapaita itsekasvatuspyrkimyksiä, siis pyrkimyksiä syventää ja laajentaa tietojaan sekä jalostaa tunne-elämäänsä ja käytöstapojaan, jotta he täydellisemmin kehittyisivät sivistyneiksi ihmisiksi ja vastuukykyisiksi yhteiskunnan jäseniksi niissä elämänoloissa ja elämäntehtävissä, jotka he tuntevat omikseen.
1950-luvun loppu
Kilven johdolla rakennettiin espoolaista identiteettiä peräti 30 vuotta. 1950-luvulla pääfokus oli auttaa juurettomia ihmisiä yhdistämään ja selviämään arjessa. Naisiasiaa edistettiin. Viro-yhteistyötä käynnistettiin.
Työväenopistossa järjestettiin luentoja ja kursseja ja tilaisuuksia liikkua. Opiskeltiin kieliä, kirjallisuutta ja harrastettiin mm. maalausta. Nuorille oli oma keskustelupiiri. Vanhemmat harrastivat pelimannimusiikkia ja kansantansseja. Kurssien aiheina olivat myös omakotitalon hoito, satelliitit ja esim. rakennuspiirustus. Opiskelu tapahtui vapaa-aikana, iltaopiskeluna.
1950-luvun lopun työväenopisto toimi vuokratiloissa Tapiolassa, Leppävaarassa ja Lagstadissa. Kanslia oli rehtorin kotona. Päätoimisia opettajanpaikkoja ei ollut, mutta opistossa järjestettiin auskultointikursseja sellaisiin haluaville. Ensimmäinen päätoiminen opettaja palkattiin vasta vuonna 1974.
1960-luvun edistystä
Vuonna 1961 työväenopistolle löytyi tilat Leppävaaran vanhan yhteiskoulun käyttöön tarkoitetuissa väliaikaisissa puuparakeissa. Päivisin siellä toimi Espoon kauppakoulu. Muutaman vuoden kuluttua saatiin käyttöön myös muita opetustiloja. Nyt Espoon työväenopisto pystyi tarjoamaan monipuolisia vapaa-ajan opiskelumahdollisuuksia eri puolilla laajaa kauppalaa.
Toiminta laajeni nopeasti. Vuonna 1967 työväenopistolla oli jo 100 luennoitsijaa. Vuonna 1968 perustettiin oma osasto myös Kauniaisiin.
Opisto järjesti perinteisiä harrastustilaisuuksia, mm. kirjallisuusiltoja. Vuonna 1963 saatiin kudonta-asema. Työväenopistoista alkoi tulla osittain vajavaisen ammattikoulutusjärjestelmän korvikkeita. Myös Espoossa alettiin tukea tutkintotavoitteista opiskelua. Mukaan ohjelmaan tuli ammatillista koulutusta, erikoisalojen kieliopintoja, rannikkolaivurikurssi, erikoisalojen kielet, valmennus teknisten koulujen pääsytutkintoihin, kesken jääneiden keskikoulukurssit, kotiavustajakurssi 1967-68 sekä liikuntaa.
Opistossa oli mahdollista paikata kesken jääneitä keskikoulukursseja ja saada valmennusta teknisten koulujen pääsytutkintoihin. Uusi toimintamuoto oli myös seikkailujumppa, johon myös lapset saivat tulla mukaan. Kouluhallitus hylkäsi liian radikaaleja kursseja, kuten vesijumpan ja joogan.
Vuonna 1966 Helsingin maalaiskunta eli Vantaa, Espoon kauppala ja Helsingin kaupunki perustivat yhdessä Helsingin seudun kesäyliopiston. Sen kautta työväenopistoon tuli tarjolle myös akateemisia opintoja.
Aivan 1970-luvun alussa pidettiin myös perhepäivähoitajakursseja.
Vuosi 1972
Kun Espoosta tuli kaupunki, työväenopiston nimeäkin tuunattiin. Nyt se oli Espoon kaupungin työväenopisto. Vuoden kohokohta oli oman opistotalon valmistuminen Leppävaaraan. Samassa rakennuksessa toimi myös Espoon pääkirjasto. Talossa oli useita tilavia luokkia, oma juhlasali, näyttämö, kuvataideluokat ja mm. kielistudio.
Uudella vuosikymmenellä työväenopiston toiminnassa korostuivat yhteiskunnalliset asiat. Opisto järjesti mm. perehdyttämiskursseja kaupunginvaltuutetuille. Tarjolla oli yhä enemmän tavoitteellista opiskelua: ammatillisia kursseja mm. kotiavustajaksi ja oppaaksi, auskultointikursseja vapaan sivistystyön opettajiksi ja rehtoreiksi aikoville, jatko- ja täydennyskoulutusta peruskoulujen ja esikoulujen opettajille sekä erityisopettajille. Lukiokurssien suorittajille oli tarjolla tukiopetusta ja akateemisista asioista kiinnostuneille yliopistollisia arvosanoja. Kilven aloitteesta Espoon työväenopisto tarjosi ensimmäisenä Suomessa yliopistotasoista opetusta: opistossa oli mahdollista suorittaa sosiaalipolitiikan approbatur. Oman talon myötä alettiin järjestää myös päiväopiskelua.
Vuosikymmen oli myös taidekasvatuksen kulta-aikaa: oli näyttelyitä, esityksiä ja liikuntatapahtumia.
Vuodesta 2015 alkaen Espoon työväenopisto on ollut osa Omniaa. Se on edelleen Suomen toiseksi suurin työväenopisto. Yhä työväenopiston tehtävä uuden vuosituhannen yhteiskunnassa on tasa-arvon edistäminen ja syrjäytymisen estäminen. Sata vuotta siten kotoutettiin maalta kaupunkeihin muuttanutta kouluttamatonta rahvasta, nyt tänne tulleita maahanmuuttajia. Toisaalta opiskelija-aines on myös muuttunut. Sata vuotta sitten opistolaisten koulutustaso oli vaatimaton, samoin varakkuus. Suurelta osin opistolaisten tilanne on nyt toisenlainen.
KIRJALLISUUTTA
Aaltonen, Rainer ja Tuomisto, Jukka. (toim.). (1991). Valistus, sivistys, kasvatus. Vapaan sivistystyön XXXII vuosikirja. Helsinki: Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen tutkimusseura.
Hellström, Martti. (2021). Omnian tarina. Matka monialaiseksi ja monimuotoiseksi koulutus- ja palveluorganisaatioksi. Espoo: Omnia.
Nyström, Samu. (2014). Oodi sivistykselle. Helsingin työväenopisto 100 vuotta. Helsinki: Minerva Kustannus oy.
Suihko, Sampo ym. (2013). Suomenkielisen aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön kehittämismahdollisuudet. Aikuislukio. Työväenopisto. Aikuisopisto. Moniste. Espoo.