Nina Mäkelä
Espoon juna-aseman läheisyydessä sijaitsi ennen Kirstin tila, jonka maille ruvettiin 1970-luvulla rakentamaan kerrostaloja. Rakennusalueena oli Kirstinmäki, jonne nousi ensimmäisten kerrostalojen joukossa SKOPin työntekijöille korkea 6-kerroksinen vuokratalo. Vanhempani muuttivat Helsingistä maalle Espooseen heti talon valmistuttua joulukuussa 1971. Ympäristössä oli paljon puita, peltoja ja kuulemma hyvät sienimetsät, kunnes asuintaloja alkoi myöhemmin rakentumaan kuin sieniä sateella. Kun muutosta oli kulunut reilu pari viikkoa, nuoripari oli taas “kaupunkilaisia”, sillä vuoden 1972 alusta Espoon kauppalasta tuli Espoon kaupunki.
Molemmat olivat Kilossa töissä, äitini oli SKOPissa ja isäni Tietotehtaalla. Työmatkat kuljettiin junalla Espoon asemalta Keran asemalle, josta sitten käveltiin polkua pitkin metsän halki työpaikalle. Talvella kannatti jäädä jo Kauniaisten asemalla pois, niin sai kulkea aurattua oikeaa tietä pitkin töihin. Kun isäni seisoi silloin ensimmäisenä työaamuna kello 6.30 uuden kotiseutunsa juna-asemalla, ei ketään muita matkustajia näkynyt missään. Heräsi jo pelko, että kulkeeko tästä junaa ollenkaan, mutta kyllä se sieltä sitten tuli ja pari muutakin aikaista työmatkalaista oli kyydissä. Muutaman vuoden kuluttua asemalla oli aamuisin töihin menijöitä jo sitten enemmän, kun uusia taloja oli rakentunut ja asukasmäärä lisääntynyt.
1972 kauppoja tai muita palveluita ei Kirstinmäellä ollut. Ainoa lähialueen kauppa oli Varuboden Espoon aseman vieressä, josta tarvittavat ruokatarpeet oli kannettava ylämäkeen kotiin Kirstinmäelle. Talojen edustalla oli isot parkkipaikat, mutta ne olivat aluksi lähes tyhjillään, kun harvalla oli oma auto. Kaupungin vuokratalossa oli jollakin kuulemma hevonen, joka oli viety välillä sisään, mutta sitä ei kiinteistöhuolto varmasti kauaa sallinut.
Naapurustossa asui samanikäisiä ihmisiä, jotka olivat työpaikalta tuttuja. Jotkut heistä ovat vanhempieni ystäviä vieläkin. Eräs rouva, joka siihen taloon muutti silloin sen valmistuttua 50-vuotta sitten, asuu kuulemma siellä yhä.
Kun synnyin vuonna 1974, vanhempani hankkivat ensimmäisen auton, valkoisen Vauxhall Vivan. Omalla autolla oli kätevä reissata pienokainen kyydissä isovanhempien luo kyläilemään ja ruokaostoksetkin kulkivat kevyemmin takaluukussa mäkeä ylös.
Aikamoista rakennustyömaata Kirstinmäen seutu oli pitkään. Vuonna 1975 muutimme uuteen lähellä sijaitsevaan kerrostaloon Kirstinsyrjään. Muistan, että minä jäin kerran pihalla mutaan jumiin, kun nurmikon siemeniä oli kylvetty maahan. Saappaat vajosivat ja jäivät saviseen multaan kiinni. Ei auttanut muu kuin jättää saappaat siihen ja muutaman kaatuilun jälkeen kävellä kuraisena sukkasillaan sisään apua hakemaan. Kyllä oli hätä, mutta isä sai saappaat maasta turvaan. Pihan hiekkalaatikon ympärillä oli yleensä paljon leikkikavereita ja muistan, kuinka kerran äitini laski toisessa kerroksessa olevan asuntomme ikkunasta pienellä korilla jäätelöitä meille pihan lapsille.
Vuonna 1978 meidän perheeltämme vaihtuivat Kirstinmäen maisemat toiseen, kun muutimme Lähderantaan.