Seija Rajarinne
Synnyin vuonna 1959. Harmikseni kirkonkirjojen hitauden vuoksi syntymäpaikakseni on laitettu Helsinki vaikka en ole siellä koskaan asunut. Syntymäkotini sijaitsi Mäkkylässä Sotaneuvoksentiellä. Pikkusiskoni syntyi yksitoista kuukautta myöhemmin ja hän sai syntymäpaikakseen Espoon ja ristiäiskirkokseen Leppävaaran pikkukirkon.
Espoon tullessa kauppalaksi vuonna 1963 muutimme Elfvikin kylään lähelle Ruukinrantaa aivan ihanaan huvilaan nimeltä Berttils gård (Pertin talo). Talo oli iso huvila, jossa asui useampi vuokralainen. Huoneet olivat isot ja korkeat ja niissä oli kauniit kakluunit. Tontti oli suuri ja talon molemmin puolin oli puutarhat, joissa kasvoi viinimarjoja, omena-, kirsikka- ja luumupuita. Mukavuuksia ei juuri ollut, kylmä vesi tuli sisään ja pihanperällä oli ulkohuussi, mutta sen korvasi tämä uskomaton miljöö. Varhainen muisto on, kun muutimme sinne, jouduimme kulkemaan junaradan ylitse tasoylikäytävää pitkin, koska siltaa ei oltu vielä rakennettu. Se valmistui vasta 1965. Tarvontie oli vasta valmistunut ja samoin Hagalundintie Tapiolasta Leppävaaraan. Tarvontien yli menevä silta valmistui 1962. Sen läheisyydessä oli bunkkeri, joka myöhemmin tien leventyessä siirrettiin eri paikkaan tien varteen.
Uusi kotimme oli Pertin talo Joel Rundtin tiellä, aivan Ilmolan lastentarha alapuolella. Alue oli rauhallista huvila-aluetta ja kalliot olivat täynnä juoksuhautoja. Lähellämme toimi myös kivilouhimo, mutta meiltä lapsilta se oli kielletty paikka. Alueelle oman leimansa antoivat Gallen-Kallelan museo Tarvaspäässä, joka oli avautunut vuonna 1962, Ville Vallgrenin huvila ja tietenkin Elfvikin kartano. Kartano oli tuolloin aika synkän ja pelottavan näköinen, villiviinin peittämä. Kerran pääsin sinne sisään kun neuvoin paikalle yhtä perhettä, joka oli menossa ostamaan sieltä koiranpentua. Tällöin näin neidin (Lise Standertskjöld) ainoan kerran, vaikka kävin usein kartanon alueella leikkimässä ystäväni kanssa, joka asui kartanon ”renkituvassa”.
Melko pian muutettuamme, aloitin leikkikoulun Ilmolassa. Aili Hellemaan johtama leikkikoulu oli aivan mahtava paikka, jossa me lapset viihdyimme. Muistan kun menin kansakouluun, niin koulupäivän jälkeen menin vielä Ilmolaan katsomaan kavereita, jotka olivat minua vähän nuorempia. Kansakoulun aloitin Laajalahden kansakoulussa vuonna 1966 ja opettajakseni sain Inkeri Leppäsen, joka oli Aili Hellemaan sisko ja johon olin tutustunut jo lastentarha-aikanani. Koulumatkalla oli yksi tienylitys yli Hagalundintien, mutta muuten melko turvallinen liikenteen kannalta. Koulun takana oli urheilukenttä, jossa oli urheilukilpailuja ja talvella se oli jäädytetty luistinradaksi. Ruukinrannassa ”mutiksessa” kävimme uimakoulua, kunnes sinne tuli uimakielto 1960-luvun puolivälissä. Espoon kauppala järjesti myöhemmin bussikuljetuksen Mellstenin rantaan uimakouluun. Linnunlaulussa, lähellä Gallen-Kallelan museota toimivat pyhäkoulu ja Anninkylässä Ruukinrannassa oli jonain vuonna tyttökerho. Mutta parasta paikassa oli kalliot ja juoksuhaudat, joissa päivittäin leikimme ja koskaan ei ollut tylsää.
Perheellämme oli myös vene, jonka isämme itse rakensi. Sitä pidettiin ns. Laineen rannassa, joka oli Ville Vallgrenin tien varressa ja tietysti myös Ruukinrannassa oli venelaituri. Veneilimme usein luodolle ”kivikarille” kalaan ja savustimme sitten kalat pihallamme olleessa savustuspöntössä.
Laajalahden keskustassa oli palvelut HOK, Airion kirjakauppa, Vuohelaisen vaatekauppa ja tietenkin kirjasto. Elanto sijaitsi Hagalundintien varrella Leppävaaraan päin mentäessä ja siellä oli myös puhelinkioski ja hevospuomi, jossa aina roikuimme kun äiti oli kaupassa. Frisbackan puolella oli Tikan kauppa, josta meille tilattiin ruoka kotiin kuljetuspalveluna, koska äiti oli perhepäivähoitaja eikä päässyt päivisin kauppaan. Koska meillä ei tuolloin ollut puhelinta, kuljetuspalvelu toimi niin, että kun kauppias toi tavarat, äiti antoi jo uuden tilauksen paperilla. Elfvikissä toimi 1960-luvun alkupuolelle asti ns. Punainen kioski, joka on jäänyt muistiini siitä, että siellä istui aina ”ukkoja” pilsnerillä ja Ruukinrannassa oli jäätelökioski. Tarvaspäässä toimi jo tuolloin kahvila ja Tarvon saaressa oli myös kesäisin kioski.
Vuonna 1968 aloitin kolmannen luokan Leppävaarassa, koska siellä alkoi toimia musiikkiluokka. Aloin kulkea sinne jalkaisin Hagalundintietä pitkin. Keväisin oli aivan ihanaa, kun Albergan kartanon peltoa kynnettiin ja lokit lentelivät traktorin ympärillä. Tänä päivänä on mahdotonta ajatella, mikä maalaismaisema ja idylli Lepuski vielä vuonna 1970 oli. Albergan kartano ei silloin ollut kovin kaunis, mutta minulle on jäänyt aina sen talli mieleen ja se oli mielestäni tosi hieno, vaikkakin oli jo melkoisen huonossa kunnossa.
Aloitin viidennen luokan taas Laajalahdessa ja muutimme loppuvuodesta 1970 takaisin Mäkkylään, nyt Puustellinmäelle kerrostaloon. Se oli iso muutos sisävessoineen ja lämpimine vesineen. Nyt siis kuljin koko kevään koulumatkaani vastapäivää Laajuskiin päin.
Oppikouluun menin 1971 Kauklahteen, jonne kuljin sähköjunalla, joka oli alkanut liikennöidä 60 – 70-luvun vaihteessa. Muistan aina, kun Leppävaaran aseman seutu oli aikamoinen sekasotku, oli lautatarhaa, romuttamoa, tehdasta ym. ja samaan aikaan rakennettiin Maxi-Markettia, joka valmistui loppuvuodesta. Uutena Vuotena 1972 Maxin pihalla oli valtava juhla monine esiintyjineen ja lopuksi valtava ilotulitus. Espoon kauppalasta tuli nyt kaupunki! Samana vuonna Perkkaata alettiin rakentaa ja ensimmäiset talot valmistuivat joulukuussa. Siitä alkoi varsinainen kaupungistuminen alueellamme, joka jatkuu edelleen.