Lea Siivola
Otaniemi 1965–1972
Olen kotoisin maalta Porin seudulta. Opiskelin Otaniemessä, kuten miehenikin. Olimme 1970-luvun alussa molemmat teekkareita ja asuimme esikoisemme syntyessä vielä teekkarikylässä Otaniemessä. Hänen syntymäpaikakseen kirjattiin opiskelijastatuksemme ja kotipaikkamme vuoksi silloisen tavan mukaan Pori. Elämämme ja opiskelumme rajoittui Otaniemeen, kauppamme oli Otavalinta tai väliin Elanto. Tapiolassa kävimme vain harvoin, Heikintorin valmistuminen ja Ralin ruokakauppa sekä Alko kyllä houkuttelivat myös meitä. Lenkkipolkuinamme olivat Otaniemen rannat ja Teknillisen korkeakoulun nurmikot. Viihdyimme hyvin näissä ympyröissä.
Tapiola 1972–1974
Vuonna 1972, kun Espoosta tuli kaupunki, olimme espoolaisia, asuimme Tapiolassa ensimmäisessä omassa asunnossa silloisella Louhentiellä. Mieheni oli valmis DI, minä vielä opiskelin. Se aika oli niin hektistä nuorenparin elämää, että siitä Espoon kaupungiksi tulosta minulla ei ole muistoja. Rahoitimme asumistamme lainarahalla ja vuokraamalla yhtä huonetta kahdelle teekkarille. Se ei ollut mitenkään tavatonta siihen aikaan.
Lasten päivähoitoa ei silloin ollut järjestetty – kuten nykyisin. Päivähoidon järjestäminen oli perheiden oma asia. Kunnalliseen päiväkotiin ei opiskelijan ja vastavalmistuneen insinöörin lapsella ollut asiaa. Tytärtämme hoiti aluksi kotiapulainen, joka oli iltaopiskelija, ja myöhemmin tyttäremme oli päivähoidossa toisessa perheessä, jossa perheen kotiapulainen hoiti perheen lasten lisäksi tytärtämme.
Tapiolan niityt, metsät ja palvelut tulivat meille tuolloin tutuiksi ja rakkaiksi. Pohjois-Tapiolan kauppakeskus oli silloin vilkas liikepaikka, vaikka Elanto oli lähikauppamme, ja olihan meillä Tietäjäntiellä toki Hansa-market – sen ajan ”City-market”. Asuntojen sijoittelu ja puistot sekä Tapiolan yleisten alueiden hyvä hoito tekivät meistä Tapiola-faneja.
Mankkaa 1974–1985
Muutimme syksyllä 1974 Mankkaalle rintamamiestaloon, jonka onnistuimme ostamaan Tapiolan asunnon hinnan noustua inflaation vuoksi paljon. Toki tarvitsimme lisälainaa. Talo sijaitsi Siiriläntiellä, jonka nimen kaupunki muutaman vuoden päästä muutti Porttiniityntieksi – syytä en oikein käsittänyt silloin, enkä käsitä vieläkään.
Talo oli unelmamme, oli tilaa kolmessa kerroksessa sisällä ja ulkona oli iso yli 2000 m2:n piha. Talo oli kuitenkin tosi huonossa kunnossa, vaikka olikin sikäläisiin olosuhteisiin nähden rakennettu hyvin. Teimme perusteellisen korjaussuunnitelman sekä talolle että pihalle. Päätimme asua yhdessä kerroksessa ja korjata toista.
Taloon tuli kunnallinen vesi, mutta jätevesi meni omaan sakokaivoon eli kunnallista viemäriä ei ollut. Tiesimme sen. Yllätykseni oli kuitenkin suuri, kun muutettuamme pestessäni ylhäällä tyttäreni sukkahousuja käsin lavuaarissa ja ykskaks totesin, että vesi ei laskenut mihinkään. Mieheni oli ystävänsä kanssa jossain remonttihommissa alakerrassa. Hän koitti sähköjousella avata kellarista viemäriä tuloksetta – aina vain tuli uutta sontaa. Miehillä oli hauskaa, he vitsailivat Huovisen malliin, että perustavat firman nimeltä Paska Seppo & Poika. Yön saapuessa meinasi hymy hyytyä, kun homma ei loppunut. Lopulta älysimme raottaa pihassa olleen sakokaivon kantta ja sehän oli ihan täynnä kiinteää sontaa. No, tämän hoiti kuntoon seuraavana päivänä imuauto ”Paska Seppo & Poika”.
Remontti alkoi kellarin korjauksella ja talon perustuksen salaojituksella, sillä se puuttui kokonaan. Syksy oli onneksi leuto ja salaojitus saatiin nopeasti kuntoon. Kellarikerroksen vanhat rakenteet sekä olematon lattia kaivettiin ylös ja niiden tilalle tehtiin uudet kunnolliset. Kellarikerrokseen tehtiin sauna, pukuhuone ja saniteettitilat sekä yksi asuinhuone, jonne oli erillinen sisäänkäynti ulkoa. Huonetta tarvittiin lastenhoitajaa varten, sillä olin valmistunut ja kävin töissä Helsingissä. Seuraava lapsemme syntyi Mankkaalla remontin keskelle, eikä päivähoitotilanne ollut yhtään parantunut.
Eristeet talon kaikista seinistä ja katosta purettiin ja tilalle laitettiin uudet paksummat eristeet. Keskikerros oli ainut, missä seinät säilyivät entisillä paikoillaan. Talon ikkunat säilytettiin, mutta kunnostettiin. Kellarikerrokseen tehtiin uusi ikkuna ja kattoon tehtiin kattoikkuna.
Talon remontointi läpikotaisin tuskin olisi onnistunut, tai ei olisi onnistunut ainakaan niin kunnolla kuin nyt, ellemme olisi löytäneet hyvin ammattitaitoista kirvesmiestä, tai oikeastaan puuseppää. Hän asui Kirkkonummella ja kävi lähes vuoden verran päivittäin meillä töissä korjaus – rakennushommissa. Hän jaksoi korjata kaltevat pinnat, sovittaa palasia yhteen ja pohtia fiksuja ja luovia ratkaisuja eikä hermostunut, kun häärimme hänen työnsä keskellä. Hänen asennettaan kuvaa hyvin se, että kun olin talvella kotona äitiyslomalla maalaushommissa ja ihmettelin hänelle ääneen, onkohan meillä huonot eristeet katossa, kun meidän talomme katolta lumi tippuu, naapureiden ei. Hän ei sanonut mitään, vaan häipyi. Olin jo unohtanut asian, kun hän tuli takaisin ja sanoi, että teillä on jyrkempi katto. En voinut todeta kuin ”kiitos Stig”. Häneltä opimme paljon.
Mankkaa oli siihen aikaan sekoitus maaseutua ja pikku kylää, joka oli muutoksen kourissa. Opimme siksi paljon, mm. kaavoituksesta. Sinä aikana asuinalueemme kaava valmistui, mikä tarkoitti rakennusoikeuden suurta kasvua. Meidänkin tontille olisi saanut rakentaa muistaakseni neljä taloa. Kaavan tulo oli pelastus, sillä rahantarpeemme oli remontin kustannusten vuoksi suuri. Emme kuitenkaan pitäneet näin tiheästä rakentamisesta, sillä se olisi turmellut ympäristömme. Perustimme tontillemme asunto-osakeyhtiön, joka hallinnoi tonttia, taloamme ja toista rakennettavaa taloa siten, että tontti jaettiin talojen kesken tasapuolisesti. Ratkaisu osoittautui onnistuneeksi.
Mankkaan aikaan sisältyy liikuttaviakin muistoja ihmisistä. Muistan hyvin erään laitapuolen kulkijan, joka soitti silloin tällöin ovikelloa ja hänellä oli siili laatikossa. Hän sanoi, että siilillä on nälkä. Hän ja siili saivat toki aina ruokaa.
Tutustuimme naapureihin – erityisesti heihin, joilla oli samanikäisiä lapsia, olimme mukana monessa mm. päiväkotitoiminnassa. Ystävyyssuhteet ovat säilyneet, vaikka emme enää ole naapureita.
Mankkaan talo on edelleen olemassa, tosin nykyään valkoisena, ja toisen kerran omistajaa vaihtaneena.
Tapiola 1985 –
Kalevalantietä ei ollut vielä olemassa silloin, kun muutimme Tapiolasta Mankkaalle. Kalevalantien alue oli peltoa ja pöheikköä. Suurin piirtein nykyisen S-Marketin vieressä olevan muuntajan paikalla olivat radiomastot. Pohjois-Tapiolan kerros- ja rivitalojen sekä Arabikylän ja Aarnivalkean pientaloalueen välinen alue oli Asuntosäätiön omistamaa ja kaavoittamatonta. Alueen kaavoitus alkoi suurin piirtein samaan aikaan. Vanha asutus vastusti kovasti alueen kaavoitusta ja rakentamista. Näimme, että kaavoitus voi muuttua paljon alkuperäisestä suunnitelmasta. Tapiola-faneina olimme jo silloin yhteydessä Asuntosäätiöön ja ilmaisimme halumme ostaa omakotitontin, jos niitä kaavaan tulisi. Kaavasta valitettiin KHO:een asti. Se vahvistui 1983 ja siinä oli 12 omakotitonttia vanhan asutuksen pohjoispuolella.
Asuntosäätiö oli teettänyt Nyyrikintien omakotialueesta viitesuunnitelman, jonka toteuttamiseen tontinostajat sitoutuivat. Olimme onnellisten tontinostajien joukossa. Tonttien jako ostajille tapahtui arpomalla. Vuonna 1983 alkoi talon suunnittelu viitesuunnitelman mukaan. Suunnitelma oli hieno, Eric Adlercreutzin (A-konsultit) tekemä. Ainoa ongelma oli taas raha. Onneksemme sekin järjestyi. Olimme hyvin tyytyväisiä. Eric kisälleineen suunnitteli myös talomme, joka rakennettiin kirvesmiesporukalla ja aliurakoita käyttäen vuosina 1984–1985. Joulukuusta 1985 asti olemme asuneet Tapiolassa.
Tapiola on muuttunut paljon lähes 40 vuodessa. Muuttaessamme Sokos, Stockmann ja Kotihalli olivat päivittäistavaran ostospaikkojamme. Heikintorilla oli useita erikoistavaraliikkeitä, joita myös tarvitsimme.
Lapsillamme on isot ikäerot, ensimmäisen ja toisen ikäero on 5 vuotta ja toisen ja kolmannen 7 vuotta. Tyttäremme kävi Tapiolaan muuttaessamme ensin Pohjois-Tapiolan ja myöhemmin Tapiolan lukiota. Keskimmäinen lapsi kävi Aarnivalkean koulua, ja nuorinkin pääsi pian Satusopen päiväkotiin. Me vanhemmat osallistuimme kaikissa näissä vanhempaintoimintaan eli tapahtumia riitti ja lasten kautta tuttavapiirimme kasvoi hurjasti. Satusopen myötä tutustuimme heti myös asukasyhdistys Tapiolan Kilta ry:hyn, sillä Kilta oli silloin päiväkodin ylläpitäjä. Napanuora Kiltaan katkaistiin pian ja Satusopelle perustettiin oma vanhempainyhdistys.
Kävin aina töissä Helsingissä ja koin työmatkan bussilla siirtymäriitiksi kodin ja työpaikan välillä. Se oli minulle todellista omaa aikaa. Lasten muutettua kotoa vapaa-ajan käsite kuten moni muukin asia muuttui.
Erilaiset yhdistykset haukkasivat ja haukkaavat edelleen ison osan vapaa-ajastani. Tapiolan Killan toiminta yhteisöllisyyden rakentajana oli ja on niistä palkitsevin. Erityisellä lämmöllä muistan kahta YÖ TAPIOLASSA-tapahtumaa, jotka Kilta järjesti 1990-luvun taitteessa ensimmäisenä vuonna yksin ja seuraavana vuonna yhdessä kaupungin kanssa. Tapahtumien esikuva oli Helsingissä Akateemisessa kirjakaupassa järjestetty Taiteiden yö. Yön viettoon osallistuivat kaupat, koulut, järjestöt ja jopa kirkko. Ne keräsivät valtavat ihmismäärät Tapiolaan, eivätkä aiheuttanut mitään järjestyshäiriöitä.
Metron tulon myötä Tapiola on muuttunut ja muuttuu koko ajan. Koen muutoksen eli keskustan rakentamisen positiivisena, ilman sitä Tapiola olisi näivettynyt. Toki toivon, että rakentaminen jossain vaiheessa loppuisi ja johtaisi siihen, että Tapiolan keskustaan saadaan vastaavaa pöhinää, kahviloita ja pikkuliikkeitä kuin kaupunkien keskustoissa on. Sitä kaipaavat Tapiolan uudet ja vanhat asukkaat. Tiivis keskusta tarvitsee ympärilleen luontoa. Tapiolan niityt ja metsät ovat minulle ja tapiolalaisille tärkeitä virkistyskohteita eli akkujen latauspaikkoja – niiden merkitys tapiolalaisille on vastaava kuin Rantaraitin muille espoolaisille.
Espoon ja Tapiolan muutos sekä asukasmäärän kasvu on luonnollista ja ilahduttavaa. Me espoolaiset ja tapiolalaiset haluamme säilyttää seuraaville sukupolville Tapiolan erityispiirteet – metsät, niityt ja aukiot, talojen sijoittelun sekä toimivan yhdyskuntarakenteen. Niistä Espoo ja Tapiola tunnetaan. Niitä tullaan katsomaan kaukaa.
Kiitos kotikaupunkini Espoo ja onnea sekä viisautta seuraavaa 50 vuotta varten!