Espoon ”amikset” vuonna 1972

Martti Hellström

Aina 1970-luvulle saakka vain hyvin pieni osa väestöstä hankki ammattitaitonsa koulussa. Taidot opittiin työssä työtä tekemällä, jäljittelemällä, harjoittelemalla, kuuntelemalla, katsomalla ja painamalla kokeneempien neuvoja mieleen.

1950-ja 1960-luvuilla suhtautuminen kuitenkin alkoi muuttua. Suomi oli siirtymässä maatalousyhteiskunnasta ensin teollisuus- ja sitten palveluyhteiskunnaksi. Yleistyi myös ajatus, että kaikilla on oikeus ammattioppiin.

Espoo alkoi kasvaa ja kehittyä nopeasti maatalousvaltaisesta maalaiskunnasta kauppa-, palvelu- ja teollisuuskaupungiksi. Syntyi uusia työpaikkoja ja uusia ammatteja, joihin tarvittiin koulutusta. Vuonna 1957 Suomeen perustetuissa kansalaiskouluissa opastettiin kyllä konkreetisti eri ammateissa tarvittaviin taitoihin, mutta ei niissä annettu varsinaista ammattikoulutusta. Ne olivat eräänlainen ammattiopintoihin valmentava ”väliaste”.

Perinteisesti ammattikoululla tarkoitettiin kansakoulun jälkeistä teollisuuden, käsityön ja palvelualojen työntekijätason tehtäviin valmistavaa koulutusta. Nyt tarve tällaisille ammattikouluille voimistui.

Itse asiassa Espoossa oli järjestetty koulumuotoista ammattikoulutusta pitkään, jo 1940-luvulta lähtien. Ensimmäinen opetuksen järjestäjä oli Mannerheimin Lastensuojeluliito. Se perusti maalaiskuntaan vuonna 1940 kodinhoitajataropiston. Kodinhoitajat edistivät kotien hoitotasoa ja viihtyvyyttä ja opastivat perhettä lasten hoidossa. He keskittyivät tukemaan maaseudun vähävaraisia lapsiperheitä.

Tärkeä vuosi 1958

Vuonna 1958 eduskunta hyväksyi lain ammattioppilaitoksista. Laki velvoitti yli 20 000 asukkaan kunnat perustamaan yleisiä ammattikouluja tai osallistumaan ammattikoulujen ylläpitoon. Näissä ammattikouluissa tuli olla ainakin metallityö-. kone-, puutyö-, rakennus- ja ravintolaosastot.
Pienempien kaupunkien ja kauppaloiden piti varata oppilaspaikkoja keskusammattikoulusta tai muusta ammattikoulusta. Espoon kuului näiden isojen kuntien joukkoon.

Ammattiopetusta tuli antaa siinä laajuudessa, että oppilaat määrätyn ajan asianomaisessa ammatissa työskenneltyään voivat saavuttaa ammattitaitoiselta työntekijältä vaadittavan pätevyyden. Kouluissa ammatti opittiin tehokkaasti kirjoista ja opettajan valvonnassa työ- ja koulusaleissa, ei enää työssä ja oikeilla työpaikoilla.

1960-luvulla ammattikouluverkosto tiheni Suomessa voimakkaasti. Valtion, yksityisen teollisuuslaitosten ja kuntien perustamien ammattikoulujen lisäksi mukaan tuli kuntayhtymien ylläpitämiä ammattikouluja. Silti yhä vain murto-osa ammattikouluihin hakeutuneista mahtui niihin opiskelemaan.

Tuohon aikaan ammattioppilaitokset jakaantuivat alempiin ja ylempiin sen pätevyyden mukaan, minkä niistä sai. Alempiin ammattioppilaitoksiin pääsi yleensä kansakoulun käynyt, ylempiin, opistotyyppisiin vaadittiin keskikoulun kurssi. Alemmat ammattioppilaitokset kouluttivat ammattitaitoisia työntekijöitä, ylemmät taas työnjohtajia ja väliportaan johtoasemissa olevia henkilöitä.

Toinen tärkeä vuosi 1969

Ammattikoulutus oli vielä 1960-luvun lopussa pirstaleista. Se oli hajaantunut 650 eriasteiseen opintolinjaan. Vuonna 1969 pantiinkin vauhtia peruskoulun jälkeisen koulutuksen suunnitteluun. Suppeiksi opintolinjoiksi eriytynyt ammattikoulutus ei vastannut enää laajempaa ammatillista osaamista edellyttävän työelämän vaatimuksia. Jaakko Itälän johdolla toiminut vuoden 1971 koulutuskomitea halusi kehittää ammatillisesta koulutuksesta kilpailukykyisen lukion kanssa.

1970-luvulla käynnistettiinkin massiivinen keskiasteen koulutuksen uudistus, jossa pirstaleinen ammattikoulutus organisoitiin laaja-alaisiksi peruslinjoiksi.

Ammattikoulut Espoossa vuonna 1972

Vuonna 1972 Espoon kaupungissa toimi 10 ”amista”. Aakkosjärjestyksessä ne olivat:

  • Espoon ammattikoulu Leppävaarassa ja Tapiolassa
  • Espoon kauppakoulu Leppävaarassa
  • Espoon kauppaopisto Leppävaarassa
  • Kelloseppäkoulu Tapiolassa
  • Näkövammaisten ammattikoulu Mikkelässä
  • Poliisiopisto Otaniemessä
  • Valtio ammattikoulukoti Mäkkylässä
  • Valtion pelastusopistoksi muuttunut Valtion Palokoulu Otaniemessä
  • Viherlaakson kodinhoitajaopisto Viherlaaksossa
  • Westendin Invalidien Ammattioppilaitos Westendissä

Lisäksi ammatillista koulutusta annettiin myös Espoon työväenopistossa.

Espoon ammattikoulu

Espoon ammattikoulu

Oman ammattikoulun tarve oli tullut Espoossa sotien jälkeen ajankohtaiseksi. Espoon maalaiskunnan ensimmäinen oma, kaksikielinen ammattikoulu: Espoon ammattikoulu- Esbo yrkeskola sai luvan aloittaa toimintansa vuonna 1958. Monialaisen ammattikoulun ensimmäiset opetusalat olivat metalli-, sähkö- ja autokorjaustyöt. Opetustilat oli vuokrattu Otaniemen Urheilusäätiön Otahallista.

Espoon ammattikoulu laajeni nopeasti, ja jo ensimmäisenä syksynä lisätilaa vuokrattiin Espoon kunnan autoasemalta Bembölessä. Vuonna 1961 ammattikoululle valmistui uusi, oma, moderni – ja liian pieni- koulutalo Perkkaalle Upseerinkadulle.

Koulun toiminta monipuolistui niin, että lukuvuonna 1962-63 se toimi jo virallisesti ns. yleisenä ammattikouluna. Yhden koulurakennuksen tilat eivät enää riittäneet opetustiloiksi monipuolistuvalle ammatti- opetukselle ja kasvavalle opiskelijamäärälle. Lukuvuodesta 1964-65 alkaen opetuslinjoja siirrettiinkin Tapiolaan pienteollisuustaloon.

Oppilaat valmistuivat ammattikoulusta ammattitaitoisiksi työntekijöiksi tehtaisiin. Päiväkoulusta ja iltakursseilta valmistui asentajia, metalli- ja rakennustyöntekijöitä, partureita, kampaajia ja mm. keittäjiä.

Espoon kauppakoulu

Kansalaiskoulun käyneille kaivattiin lisää jatkokoulutuspaikkoja, ja ennen muuta liikealalle. Vuonna 1961 Espooseen perustettiin järjestyksessä toinen oma ammattikoulu: Espoon kauppakoulu. Kauppakoulu valmisti ammattilaisia liike- elämän palvelukseen: myyjiä ja toimistotyöntekijöitä. Tutkintonimike oli merkantti.

Kauppakoulu toimi aluksi tilapäistiloissa Leppävaaran ammattikoulun ja sen jälkeen päivisin työväenopiston tiloissa. Vuonna 1969 koululle valmistui oma talo Leppävaaraan Vanhan Maantien varteen.

Espoon kauppaopisto

Vuonna 1969 Espoo sai valtioneuvostolta luvan jakaa kauppakoulunsa erilliseksi kauppakouluksi ja opistoksi. Espoon kauppaopisto sijoittui kauppakoulun kanssa samoihin tiloihin Leppävaaraan. 1970-luvun alussa kauppaopistosta valmistuttiin merkonomeiksi ja pian myös yo-merkonomeiksi. Tänään vastaava tutkinto on tradenomi.

Espoon työväenopisto

1950-luvulla Espoossa kasvoi tarve saada työssäkäyvälle nuorisolle tarkoitettu opinahjo. Espoon työväenopisto perustettiinkin kunnan toimesta vuonna 1957. Opiston ydintehtäväksi kirjattiin varttuneiden nuorten ja täysikasvuisten kansalaisten sivistystason kohottaminen kasvavassa ja koulutusmyönteisessä kaupungissa. Työväenopisto joutui aluksi työskentelemään useassa eri kansakoulussa ilman omaa huoneistoa. Vuonna 1960 sen hallintaan annettiin sitten Leppävaaran vanha yhteiskoulutalo.

1960-luvulla myös työväenopistossamme alettiin tukea tutkintotavoitteista opiskelua. Mukaan ohjelmaan tuli ammatillista koulutusta mm. kotiavustajakurssi ja 1970-luvun alussa perhepäivä-hoitajakursseja.

Kelloseppäkoulu

Vuonna 1959 Lahdessa vuonna 1944 perustettu Kelloseppäkoulu muutti Tapiolaan. Kellosepäntaidon Edistämissäätiö hankki Tapiolasta tontin ja rakensi valtionavun turvin sille koulu- ja asuntolarakennukset. Koulu toimi vielä vuonna 1972 sisäoppilaitoksena.

Kelloseppäkoulu on tänään maailman suurin ammattikunnan itsensä ylläpitämä koulu. Yksityinen koulu on toiminut vuodesta 2007 Leppävaarassa entisen pääkirjaston tiloissa.

Näkövammaisten ammattikoulu

Valtion ammattikoulukoti lakkautettiin heinäkuussa 1972. Sen tilalle Mäkkylään muutti Näkövammaisten ammattikoulu (NAK). Perinteisimpiä koulusta valmistujien ammatteja olivat erilaiset käsityöammatit, kuten korin punoja tai harjojen ja siveltimien valmistaja. Myös hierojia koulutettiin.

Näkövammaisten ammattikoulun nimi muuttui vuonna 1990 Arlainstituutiksi, ja vuonna 2009 Keskuspuiston ammattiopistoksi (KPAO), Arlan toimipaikaksi. Vuonna 2018 uudeksi nimeksi tuli Ammattiopisto Live, Arlan toimipaikka ja keväästä 2020 Ammattiopisto Live, Leppävaaran toimipaikka.

Valtion ammattikoulukoti

Toisen maailmansodan loputtua Mäkkylään perustettiin Karjalasta evakuoitu Valtion ammattikoulukoti. Kaksivuotisessa sisäoppilaitoksessa oli kolme opintosuuntaa: metalli (viilaaja, koneistus, paja), puu (penkki- ja puuseppä), ja maatalous (maamieskoulua vastaava). Erikoistumista varten joka osastolla oli kolmas luokka. Ammattiopetusta annettiin vähävaraisille kansakoulun käyneille maaseudun 14–20- vuotiaille nuorille. Oppilaita tuli ympäri maata. Valtion ammattikoulukoti lakkautettiin 31.7.1972.

Valtion Palo-opisto

Palo-opisto

Vuonna 1958 Helsingin Palopäällystökoulu siirtyi Espooseen ja sai nimekseen Valtion palokoulu. Koulu vaihtoi vuonna 1970 nimensä Valtion Palo-opistoksi. Valtion palo-opisto huolehti päätoimisen palontorjuntahenkilöstön varsinaisesta ammattikoulutuksesta. Peruskoulutus annettiin palomiesluokalla. Lisäksi oli mahdollista jatkaa opintoja paloesimiehen, palomestarin tai paloinsinöörin tutkintoon asti.

Valtion Palo-opisto jatkoi toimintaansa täällä vuoteen 1979 saakka. Sitten nimi muuttui Pelastushallinnon koulutuskeskukseksi, joka toimi Espoon lisäksi Lohjalla viimeiset vuotensa 1992-1994 Valtion pelastusopistona. Vuonna 1995 toiminta siirrettiin Kuopioon.

Valtion Poliisiopisto

Poliisiopisto

Valtion poliisikoulu siirtyi vuonna 1961 Helsingin Suomenlinnasta Espoon Otaniemeen. Samalla nimeksi tuli Poliisiopisto. Opetus haluttiin keskittää Otaniemeen, jotta eriasteinen koulutus voitiin sovittaa entistä paremmin yhteen ja voiitiin käyttää samoja opettajia eri kursseilla. Samalla opetus muuttui armeijamaisesta enemmän siviilimäiseksi.

Kokelaskurssille vaadittiin nuhteettomuutta ja sopivuutta poliisintehtävään ja 21 vuoden ikää ja vuodesta 1964 alkaen 20 vuoden ikää. Pian alettiin vaatia myös keskikoulun suorittamista. 1960-luvun lopulla jo puolet valituista oli ylioppilaita. Minimipituus oli 175 cm.

Vuoden 1966 poliisilaissa vahvistettiin kelpoisuusvaatimukset eri toimiin. Vanhemman konstaapelin toimeen vaadittiin poliisimiehistön virka- tutkinto. Ylikonstaapelin toimeen vaadittiin poliisialipäällystön virkatutkintoa. Naiskonstaapelin toimeen puolestaan tarvittiin päästötodistus keskikoulusta ja perehtyneisyyttä sosiaalihuoltoon

Vuonna 1973 Valtion Poliisiopistosta erotettiin peruskoulutusta varten Poliisin kurssikeskus, joka siirtyi Tampereen Tammelaan.

Viherlaakson kodinhoitajaopisto

Kodinhoitajaopiston opiskelijoita

Vuonna 1940 Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) osti Kuusiniemestä suuren, kolmesta tilasta muodostuneen Grännäsin maa-alueen rakennuksineen kodinhoitajien koulutusta varten. Kodinhoitajaopiston päärakennuksena toimi Grännäsin huvila. Koulutus oli alkanut jo 1939 lyhytkursseina; Viherlaaksossa kurssit vakiintuivat vähitellen 20 kuukautta kestäviksi.

Kodinhoitajaopiston yhteydessä toimi 1948 alkaen myös lastenkoti, jossa harjoittelu tapahtui. Sitä varten rakennettiin 1957 kaksi matalaa pitkänomaista rakennusta, toinen lastenkodiksi ja toinen asuntolaksi.

Kodinhoitajaopiston käyttöön hankitulla maa-alueella oli Grännäsin huvilan lisäksi myös Turuntielle hyvin näkyvä Heikkilän talo, jota kutsutaan Valkolinnaksi. Kun Grännäsin huvila kävi ahtaaksi, MLL rakennutti 1962 ajanmukaisen keltaisen kivirakennuksen, jota kutsuttiin talousrakennukseksi. Ylimmässä kerroksessa oli oppilasasuntoja, alemmissa opetus- ja huoltotiloja. Iso ruokasali ja opetuskeittiö omine ruokasaleineen olivat toisaalla.

Kodinhoitajaopisto toimi Viherlaaksossa aina vuoteen 1972 asti. MLL rakensi tuolloin lasten lääkäriasemaa Helsinkiin ja joutui taloudellisisin vaikeuksiin. Sen oli myytävä alue rakennuksineen Espoon kaupungille ja toiminta päättyi.

Westendin Invalidien Ammattioppilaitos

Westendin Invalidien ammattioppilaitoksessa alkoi ammattikoulutustoiminta heinäkuussa 1942 Suomen siviili- ja asevelvollisuusinvalidien liitto ry:n toimesta. Ensimmäiset opiskelijat olivat sotainvalideja. Ammattioppilaitos antoi opetusta metalli-, puutyö- ja puutarha-aloilla. Westendin Invalidien Ammattioppilaitoksen toiminnot yhdistettiin vuonna 1993 Järvenpäähän. Ammattiopisto sai nimen Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus. Vuonna 2014 nimi muuttui Validia Ammattiopistoksi.

KIRJALLISUUTTA

Hakkarainen, Kaisa. (2015). Kerrostalon pihalla on herrashuvilan rantasauna – katso kuvat Espoon Lippajärven huvila-ajan jäänteistä. Helsingin Sanomat 5.8.2015. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002842526.html

Hellström, Martti (2021). Omnian tarina. Matka monialaiseksi ja monimuotoiseksi koulutus- ja palveluorganisaatioksi. Espoo: Omnia.

Jansson, Julia, Kari, Markus, Kokkonen, Ilja ja Kostiainen, Aura (2018). Muodollisesti pätevä. Poliisikoulutus itsenäisessä Suomessa. Poliisiammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/152361/Muodollisesti_pateva_poliisikoulutus_itsenaisessa_suomessa.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Kansi, Raija-Liisa, Koskela, Mirjam, Kärnä, Antti ja Siitari, Pirkko-Liisa. (1986). Espoon kauppaoppilaitos 1961–1986. Espoon kaupunki.
Kivinen, Osmo, Metsä-Tokila, Timo, Tulkki, Pasi ja Hyvönen, Erno. (1998) Työperäiseen koulutukseen. Neljän maan vertailu ja Suomen malli. Turku: Research Unit for the Sosiology+Education.

Klemelä, Kirsi. (1999). Ammattikunnista ammatillisiin oppilaitoksiin. Ammatillisen koulutuksen muotoutuminen Suomessa 1800-luvun alusta 1900-luvulle. Turun yliopisto. Väitöskirja.Koulutussosiologian tutkimuskeskuksen raportti 48. Turku: Painosalama.

Lahti, Matti J. (1975). Espoo maalaispitäjästä suurkauppalaksi. Espoo sarja. Espoon kaupunki.

Laukia, Jari. 2013. Tavoitteena sivistynyt kansalainen ja työntekijä. Ammattikoulu Suomessa 1899–1987. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Humanistinen tiedekunta, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-9411-8

Lehtonen, M. (toim.) (1979). Kodinhoitajien työn menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. 1954–1979. Kodinhoitajat ry 25 vuotta. Helsinki.

Niemelä, Anna-Liisa. (2006). Kiire ja työn muutos. Tapaustutkimus kotipalvelutyöstä Helsingin yliopisto. Väitöskirja. Kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 206. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/19764/kiirejat.pdf.txt%3Bjsessionid%3D05321FCA88C726CBB070D763875B910F%3Fsequence%3D2

Opetushallitus 2018. Verkkosivut. Ammatillinen koulutus. Tutkinnot. https://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/ammattikoulutus/tutkinnot

Pasanen, Esko. (1993). Leppävaaran ammattikoulu täyttänyt 35 vuotta. Helsingin Sanomat 23.3.1993. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000003221320.html

Rajaniemi, Anneli (toim.), 2000. Suomalaisen ammattikasvatuksen historia. Helsinki: OKKA-säätiö.

Santala, Lauri. (1970). Valtion palokoulu muuttuu Valtion palo-opistoksi. Palontorjunta 1/1970.
https://pelastustieto.fi/wp-content/uploads/2020/07/Arkisto_paloopisto_1_1970.pdf

Seppälä, Anna. (2006) Yhteiskunta, sosiaalipolitiikka ja koulutus. Katsaus sosiaalialan koulutuksen vaiheisiin. Kehittämisraportti. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Ammatillinen opettajakorkeakoulu. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/20049/TMP.objres.149.pdf?sequence=1

Välikoski, Tarmo. (2018). Oppisopimus reformin pyörteissä. Espoo: Omnia.

LINKKEJÄ

https://www.kelloseppakoulu.fi/taustatietoa.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pelastusopisto

https://pelastustieto.fi/arkistojuttu/valtion-palokoulu-muuttuu-valtion-palo-opistoksi-palontorjunta-1-1970/#0a4d37d6

https://www.sivista.fi/esittely/jasentarinat/kelloseppakoulu/