Espoolaiset kansalaiskoulut

Martti Hellström

Vuonna 1972 Espoossa oli enää kolme kansalaiskoulua. Kuvan Etelä-Espoon/Tapiolan kansalaiskoulu oli niistä yksi. Se toimi Sepon kansakoulun sivurakennuksessa. 

Millainen koulu kansalaiskoulu oli?

Kansakoulu syntyi virallisesti Suomeen vuonna 1866. Maalaiskunnille se oli aluksi vapaaehtoinen, kaupungeille, joita oli noihin aikoihin nelisenkymmentä, opetuksen järjestäminen oli velvoite. Alusta alkaen kansakoulunopettajien piti – tai olisi ainakin pitänyt antaa – myös kansakoulun päättäneelle nuorisolle ns. jatko-opetusta iltaisin.

Vuonna 1958 kansankouluihin tehtiin iso muutos: 1920-luvulla perustetut erilliset alakansakoulut ja yläkansakoulut yhdistettiin varsinaiseksi kansakouluksi ja siihen liitettiin aluksi kaksi- ja hieman myöhemmin kolmivuotinen kansalaiskoulu.

Mihin kansalaiskoulua tarvittiin?

Suuri osa kansasta halusi lapsilleen koulutuksen. Suomi oli muuttumassa teollisuus- ja palveluyhteiskunnaksi. Jatko-opetusta oli kehitettävä. Kansakoulun jatkokoulun asemaa oli vahvistettava: Siitä haluttiin voittopuolisesti käytännöllisammatillista ja sen olisi liityttävä joustavuuden vuoksi paikkakunnan elinkeinoelämän tarpeisiin.

Jatkokoulun nimeksi tuli kansalaiskoulu. Kansalaiskoulusta tuli ammattiopintoihin valmentava ”väliaste”, jossa ammatinvalinnanohjaukseen alettiin kiinnittää erityistä huomiota. Kansalaiskoulun isän Alfred Salmelan samoin: Kansalaiskoulu oli Homo Faberien työtätekevien ihmisten koulu.

Kansalaiskoulu oli aluksi kaksivuotinen. Se sai kuitenkin – jos olosuhteet niin vaativat – olla yksivuotinen, jolloin varsinainen kansakoulu oli seitsenvuotinen. Kolmas vuosi oli vuodesta 1962 alkaen kunnille – ja oppilaille – vapaaehtoinen.

Maaseutukunnille annettiin siirtymäaikaa uuteen järjestelmään vuoteen 1970 saakka. Siirtymäkaudella riitti kurssimuotoinen kansalaiskoulu, jossa opetusta annettiin vähintään 200 tuntia.

Kansalaiskoulu oli ilmainen toisin kuin oppikoulu. Oppilaat saivat joka päivä myös riittävän aterian. Samaan perheeseen annettiin yhdet kirjat käyttöön.

Lukuvuoteen kuului 200 työpäivää. Koulua käytiin kuusi päivää viikossa. Opetusta oli 30-36 tuntia viikossa. Tunti oli 60 minuuttia, josta opetukseen käytettiin vähintään 45 minuuttia ja välituntiin vähintään 10 minuuttia.

Kansalaiskoulussa opiskeltiin sekä yleissivistäviä että ammatillisia aineita. Vuonna 1964 ohjelmaan tuli myös vapaaehtoisina ruotsi ja vieras kieli. Paikkakuntakohtaisesti tarjolla oli erilaisia linjoja (ja yleislinja). Kansalaiskoulun opetusohjelmassa oli suuri vapaus, jotta se palvelisi ympäristöään. Erillisopetusta työtöille ja pojille oli käsityössä sekä voimistelussa ja urheilussa. Muutoin kansalaiskoulu oli yhteiskoulu.

Kansalaiskoulun menetelmiä olivat mm. ennakolta hiljainen lukeminen, jota seurasi tuntikeskustelu, harjoittelu kauppaliikkeissä, harrastustoiminta, harjoitustyöt, kotilukemistehtäviä, laulujen varasto, lähdekirjat, oppilaiden kysymykset ja työ. Ohjelmaan kuului myös paljon opintoretkeilyä ja urheilukilpailuja. Pedagogiseen keinovalikkoon kuuluivat myös kaunokirjallisuus, työharjoittelu, oppilaskunta ja kerhot.

Kansalaiskoulun uskottiin positiiviseen kuriin. Kuria ohjattiin järjestyssäännöillä. Myös oppilaille jaettiin vastuuta järjestyksenpidosta. Kansalaiskouluissa toteutettiin itsehallintojärjestelmää. Oppilailla oli luottamustehtäviä: luokissa oli järjestäjä, joka huolehti päiväkirjan kuljettamisesta aineluokasta toiseen ja tuuletti luokat. Järjestäjien esimiehinä toimivat päivystäjät, jotka huolehtivat myös ulko-ovien avaamisesta ja lukitsemisesta ja auttoivat opettajia mm. jalkojen pyyhkimisen, ikkunoiden avaamisen ja sulkemisen, vaatenaulakoiden ja äänenkäytön säätelyssä. Eräissä kansalaiskouluissa oli pihapartioita, jotka valvoivat istutusalueita ja ruohokenttiä, poistivat roskia pihalta, vastasivat urheilu- ja leikkivälineiden tuonnista paikalleen, tarkastivat pyörätelineen järjestyksen ja seurasivat leikkien vaarallisuutta.

Kansalaiskoulurakennuksiin rakennettiin monenlaisia tiloja. mm. kirjasto- ja kerhohuone, voimistelusali, kotitalouden opetustilat, tyttöjen käsityöluokka, poikien käsityöluokka, kone- ja sähköopin huoneisto, maatilatalouden opetustilat, mallimyymälä, koulun johtajalle oma huone ja oppilasasuntola. Joka luokalle ei kuitenkaan taattu omaa luokkahuonetta. Leikkikenttä (= koulupiha) tarvittiin myös.

Kalusteita tarvittiin myös: työkoneita ja välineistöä, irtotuoleja ja pöytiä- ei pulpetteja, ajan tasalla olevat AV-laitteet, opettajakirjasto ja lainauskirjasto.

Kansalaiskoulujen hiipuminen

Suurten ikäluokkien myötä kansalaiskoulun oppilasmäärät kasvoivat aluksi nopeasti, mutta oppikoulupaikkojen määrän kasvaessa ne kääntyivät laskuun. Kansalaiskoulun kehittämisen into loppui jo 10 vuodessa. Vuonna 1963 eduskunnassa hyväksyttiin ponsi, jossa puollettiin peruskoulua. Lukuvuonna 1971-72 kansalaiskouluja oli enää 351.

Mikä meni pieleen? Vanhemmat hylkäsivät kansalaiskoulun – he halusivat lapsensa oppikouluun – erityisesti Espoossa. 1960-luvun lopulla jo puolet ikäluokasta lähti oppikouluun.

Kansalaiskoulu ei ilmeisesti antanut tarpeeksi valmiuksia uuteen yhteiskuntaan. Esimerkiksi vieraita kieliä tai ruotsia opetettiin vuoteen 1964 saakka vain vapaaehtoisena aineena. Kansalaiskoulun pohjalta ei ollut myöskään tarpeeksi jatkokoulutusmahdollisuuksia. Opetuksen sitominen oman paikkakunnan elinkeinorakenteeseen aiheutti sekin muuttotilanteissa ongelmia.

Kansalaiskoulu oli koko historiansa ajan leimallisesti työväestön nuorten koulutusväylä. Se valmisti oppilaansa lähinnä alempiin yhteiskunnallisiin asemiin: ruumiilliseen työhön ja käytännön ammatteihin sekä sukupuolitettuihin ammatteihin. Näiden tehtävien määrä ja suosio vanhempien keskuudessa väheni oleellisesti.

Peruskouluun siirryttiin Etelä-Suomessa syksyllä 1977 ohjeiden mukaan niin, että luokka-asteet 1-6 loikkasivat kerralla uuteen järjestelmään. Syksyllä 1977 kansalaiskoulun 7-9-luokilla olleet suorittivat oppivelvollisuutensa kansalaiskoulussa. Viimeinen oppilas sulki kansalaiskoulun oven vuonna 1980.

Espoon kansalaiskoulut

Espoolaisista kansalaiskouluista löytyy sähköisistä lähteistä todella vähän tietoa. Ensimmäiset perustettiin jo vuonna 1958: Kauklahti, Leppävaara, Olari ja Viherlaakso. Kaikki ne fuusioitiin ennen 60-luvun loppua.

Espoossa ehti olla suomenkielisiä kansalaiskouluja 1960-/ 1970-luvuilla Kauklahdessa, Leppävaarassa, Matinkylässä, Olarissa, Tapiolassa, Pohjois-Espoossa ja Viherlaaksossa. Kun Espoosta tuli kaupunki vuonna 1972 elossa oli enää vain kolme. Etelä-Espoon/Tapiolan kansalaiskoulu, Länsi- Espoon kansalaiskoulu ja Pohjois-Espoon kansalaiskoulu.

Eräiden tietojen mukaan myös Espoonlahdessa olisi ollut kansalaiskoulu 1960-luvulla. Arkistotiedoista tällaista koulua ei kuitenkaan. löydy.

Etelä-Espoon/Tapiolan kansalaiskoulu

Etelä-Espoon/Tapiolan kansalaiskoulu perustettiin vuonna 1962. Se lakkautettiin vuonna 1977, kun Espoo siirtyi peruskouluun. Kansalaiskoulu toimi vuodesta 1964 Pohjois-Tapiolassa Matti Hakurin suunnitteleman Sepon koulun sivurakennuksessa osoitteessa Louhentie 10.

Kauklahden kansalaiskoulu

Kauklahden kansalaiskoulu aloitti toimintansa vuonna 1958. Se lakkautettiin KHO:n päätöksellä vuonna 1969. Kesällä koulun irtaimisto vietiin Leppävaaran ja Tapiolan kansalaiskouluille.

Leppävaaran kansalaiskoulu

Leppävaaran kansalaiskoulu toimi vuodet 1958-1969. Vuonna 1967 kansalaiskoulu sai käyttöönsä Vihrelaakson kansakoulun vanhat tilat. Kansalaiskoulussa oli liike-, talous- ja teknillinen linja. Kansalaiskoulun juhlasalissa järjestettiin lapsille erilaista liikuntaa. Järjestäjinä olivat paikalliset urheiluseurat.

Kaupunginvaltuusto päätti 28.6.1967, että Viherlaakson ja Leppävaaran kansalaiskoulupiiri yhdistetään uudeksi suomenkieliseksi Pohjois-Espoon kansalaiskoulupiiriksi. Koulun toiminta jatkui vuonna 1969-1977 Pohjois-Espoon kansalaiskouluna.

Länsi-Espoon kansalaiskoulu

Länsi-Espoon kansalaiskoulu jatkoi vuonna 1969 lopetetun Kauklahden kansalaiskoulun toiminta vuonna 1970. Leppävaaran ja Tapiolan kansalaiskouluille viety irtaimisto palautettiin nyt sinne.

Koulussa toimi luokat 7 ja 8 ja useat sen oppilaista siirtyivät sinne
Kauklahden kansakoulusta. Toiminnan ensimmäiset vuodet se toimi parakeissa. Peruskoulu-uudistuksen jälkeen koulun toimintaa jatkui Kivenlahden kouluna.

Matinkylän kansalaiskoulu

Mattbyn ruotsinkielisen kansakoulun rakennuksessa toimi lyhyen aikaa (1959-1964) myös suomenkielinen Matinkylän kansalaiskoulu. Koulu joutui lopettamaan toimintansa oppilaspulan vuoksi.

Olarin kansalaiskoulu

Olarin kansalaiskoulu perustettiin vuonna 1958. Se lakkautettiin vuonna 1969.

Pohjois-Espoon kansalaiskoulu

Pohjois-Espoon kansalaiskoulu jatkoi vuodesta 1969 vuoteen 1977 Leppävaaran kansalaiskoulun toimintaa.

Viherlaakson kansalaiskoulu

Arkistotietojen mukaan Vihrelaaksossa olisi toiminut kansalaiskoulu jo vuonna 1955 (olisiko sittenkin 1958?). Kansalaiskoulu toimi aluksi Viherlaakson yhteiskoululta vuokratuissa tiloissa. Liikelinjan luokka toimi Solvalla nimisessä koulurakennuksessa Viherlaaksossa.

1.9.1959 kokouksessaan johtokunta päätti valita kansa- ja kansalaiskouluihin omat johtajat. Kansalaiskoulun johtajaksi valittiin Eino Lassila 1.9.1959 lähtien. Kansalaiskoulu siirtyi Viherlaakson uuteen koulurakennukseen 1.9.1959.

Kaupunginvaltuusto päätti 28.6.1967, että Viherlaakson ja Leppävaaran kansalaiskoulupiiri yhdistetään uudeksi suomenkieliseksi Pohjois-Espoon kansalaiskoulupiiriksi. Koulun toiminta jatkui vuonna 1969 Pohjois-Espoon kansalaiskouluna.

Ruotsinkielisiä kansalaiskouluja Espoossa oli vielä 1960-luvun alkupuolella kolme: Kilo- Viherlaaksossa, Lagstadissa ja Matinkylässä. Kilo-Viherlaakson ja Matinkylän kansalaiskoulu joutuivat vuosikymmenen lopulla lopettamaan oppilaspulan vuoksi.

KIRJALLISUUTTA

Ahtokari, R. (1958). Uusi kansakoululaki. Teoksessa K. Alku & ym. (toim.). 1958, ss. 145- 147.

Alku, K. & ym. (toim.). 1958. Mitä Missä Milloin 1959. Kansalaisen vuosikirja. Helsinki: Otava.

Jauhiainen, T.A. (2002). Työväen lasten koulutie ja nuorisokasvatuksen yhteiskunnalliset merkitykset. Kansakoulun jatko-opetuskysymys 1800-luvun lopulta 1970-luvulle. Väitöskirja. Ann.Univ.Turkuensis C 187.

Kailanpää, A. (1962). Kansalaiskoulu. Porvoo-Helsinki: WSOY.

Karttunen, T.J. (1966). Ilta-jatko-opetuksesta 2- ja 3-vuotiseen kansalaiskouluun. Teoksessa A. Valtasaari ym. (toim.) 1966, ss. 48- 71

Salmela, A. (1966). Kansalaiskoululainsäädäntö oppivelvollisuuslain jälkeen. Teoksessa A. Valtasaari ym. (toim.) 1966, ss. 72-101.

Salmela, O. (2009). Isä Salmela. Ihminen ja koulunuudistaja. Helsinki: Okka.

Sarjala, J. (2008). Järki hyvä herätetty. Koulu politiikan pyörteissä. Helsinki: Kirjapaja.

Syväoja, H. ( 2002). Kansalaiskoulu 1958-81. Omakustanne.

Valtasaari, A., Henttonen, A., Järvi, L. & Nurmi, V. (toim.). (1966). Kansakoulu 1866-1966. Helsinki: Otava.