Koulutuksen kehittyminen Espoossa

Martti Hellström

1970-luku oli Suomessa koulu-uudistusten vuosikymmen. Koulutustasoa haluttiin nostaa ja koulutuksellista tasa-arvoa edistää. Elettiin voimakkaan koulutusoptimismin ja myös vahvan keskitetyn suunnittelu-uskon aikaa.

Koulutukseen panostettiin. Koulutusmenot olivat UNESCO:n tilastojen mukaan Suomessa 1970-luvun taitteessa kansantuloon verrattuna maailman korkeimpia. Uusi sukupolvi oli inhimillistä pääomaa, jota kannatti jalostaa koulutuksella.

Vuonna 1970 oli ilmestynyt peruskoulun kaksiosainen valtakunnallinen opetussuunnitelma POPS I ja II. Niissä kuvattiin, millaista hyvän oppimisen tulisi olla. Ajateltiin, että kaikilla kouluasteilla pitäisi voida opiskella toisiaan täydentäviä opetustapoja käyttäen. Erityisesti suosittiin ryhmätyötä ja itsenäistä työskentelyä. Koulutiloille laadittiin vuosikymmenen alussa uudet valtionosuussäännöt; muunneltavista tiloista ja soluratkaisuista innostuttiin. Myös teknologia teki läpimurtoa pedagogiikkaan. Tukiopetus keksittiin ja opinto-ohjaajien koulutus ja koulupsykologi- ja koulukuraattoritoiminta alkoi.

Koko ikäluokalle tarkoitettuun maksuttomaan peruskoulujärjestelmään alettiin siirtyä syksyllä 1972 pohjoisesta alkaen. Yksityisoppikoulujen sulauttaminen osaksi kunnallista koululaitosta takkuili. Etelä-Suomessa jatkui rinnakkaiskoulujärjestelmä oppi- ja kansakouluineen vielä viitisen vuotta.

Peruskoulua odoteltaessa oppivelvollisuutta suoritettiin kansa- ja kansalaiskouluissa sekä oppikoulujen keskikoululuokilla.

Oppikouluihin oltiin tuomassa Suomen Teiniliiton ajamia kouluneuvostoja. Ammatillista koulutusta uudistettiin ja laajennettiin. Elinkeinoelämän muutos jatkui kohti teollisuus- ja palveluyhteiskuntaa. Se antoi sysäyksen laajentaa myös ammatillista aikuiskoulutusta. Yliopistolaitos levisi yli koko valtakunnan. Vapaan sivistystyön alueella työväenopistot tekivät tärkeää työtä

Ja sitten 1970-luvun alun Espooseen

Espoo kasvoi 1970-luvulla koulukaupunkina. Peruskouluun siirryttäessä vuonna 1977 täällä oli jo 33 kansakoulua, puolenkymmentä kansalaiskoulua ja 11 oppikoulua.

Suomenkielisiä kansalaiskouluja oli Espoossa noihin aikoihin tiettävästi viisi: Kauklahdessa, Leppävaarassa, Olarissa, Tapiolassa (Tapiolan/Etelä-Espoon kansalaiskoulu) ja Viherlaaksossa. Arkistolähteet tuntevat lisäksi nimet Pohjois-Espoon ja Länsi-Espoon kansalaiskoulu.

Ruotsinkielisiä kansakouluja oli 1970-luvulla 11: Alberga folkskola, Bemböle folkskola, Finnå folkskola, Gröndal folkskola, Köklax folkskola, Lagstads folkskola, Mattby folkskola, Noux folkskola, Rödskogs folkskola, Smedsby folkskola ja Träskby folkskola.

Ruotsinkielisiä kansalaiskouluja Espoossa oli 1970-luvun alussa enää yksi: Lagstadin kansalaiskoulu. Kilo-Viherlaaksossa ja Matinkylässä toimineet kansalaiskoulut joutuivat 1960-luvun lopulla lopettamaan toimintansa oppilaspulan vuoksi.

Oppikoulut

Oppikouluja oli kolmenlaisia: yksityisiä, valtion ja kuntien omistamia. Espoon ensimmäinen oppikoulu, Viherlaakson yhteiskoulu, oli perustettu jo vuonna 1939. Seuraava oli Etelä-Espoon yhteiskoulu vuonna 1951. Leppävaaran yhteiskoulu aloitti toimintansa vuonna 1955 ja Tapiolan yhteiskoulu vuonna 1958. Pohjois-Tapiolan yhteiskoulu ja valtion omistama Espoon yhteislyseo (EYL) käynnistyivät vuonna 1962. Hakalehdon yhteiskoulu aloitti toimintansa vuonna 1963. Espoon ainoa kaupungin itse omistama oppikoulu, Lahnuksen yhteiskoulu, aloitti toimintansa vuonna 1966.

1960/1970-lukujen taitteessa oli perustettu vielä kolme erikoista kaupungin omistamaa, yksityistä oppikoulua. Matinkylän keskikoululla ei ollut omaa rakennusta. Koulua pidettiin muun muassa Matinkylän kansakoulussa. Osa luokista oli läheisen ruotsinkielisin koulun tiloissa, osa ammattikoulussa. Kaksi muuta olivat Vapaaniemen yhteiskoulu (1966) ja myöhemmin vuonna 1975 Karakallion keskikoulu.

Ruotsinkielistä oppikoulua ei Espoossa ollut. Lähin sellainen oli naapurikaupungissa Kauniaisissa.

Aikuisille järjestettiin oppikouluopetusta kahden koulun iltalinjoilla: Tapiolan yhteiskoulussa vuodesta 1969 ja Viherlaakson yhteiskoulussa vuodesta 1972.

Espoossa ei tunnettu muualla oppikouluväen piirissä kovin yleistä peruskoulukauhua. Vuonna 1971 oli hallinnossa alettu valmistella yksityisoppikoulujen ja niissä opiskelevien lasten vanhempien tukemista. Vuonna 1972 alettiinkin maksaa pääoma- ja lukukausimaksutukea, jotta lukukausimaksuja voitaisiin alentaa.

Ammatilliset koulut

Ammatilliselle koulutukselle oli Espoossakin kasvavaa tarvetta. Espoo päätti perustaa toisen ammattikoulun jo 1950-luvulla käynnistyneen Leppävaarassa sijainneen Espoon Ammattikoulun lisäksi. Matinkylän ammattikoulu aloitti toimintansa uusissa tiloissa vuonna 1974.

Samana vuonna Espoo perusti myös toisen kauppaopiston, Espoonlahden kauppaopiston Rehtorintielle. Vuonna 1961 perustettu Espoon kauppakoulu jatkoi toimintaansa erillisenä kauppakouluna ja kauppaopistona.

Ammatillista koulutusta Espoossa tarjosivat edelleen myös eräät muut koulutuksen järjestäjät. Näkövammaisten ammattikoulu toimi Mikkelässä. Vuonna 1958 Espooseen perustettu Valtion palokoulu vaihtoi vuonna 1970 nimensä Valtion Palo-opistoksi. Vuonna 1961 Espoon Otaniemeen siirtynyt Poliisiopisto toimi koko 1970-luvun Espoossa. Vuonna 1944 perustettu ja Espooseen 1959 siirtynyt yksityinen Kelloseppäkoulu jatkoi sekin toimintaansa Tapiolassa. Westendin Invalidien Ammattioppilaitos oli aloittanut ammattikoulutustoiminnan jo vuonna 1942. Sekin jatkoi toimintaansa.

Korkeakoulut

Korkeakouluopetusta oli tarjolla 1950-luvun alussa Otaniemeen siirtyneessä Teknillisessä korkeakoulussa. Teekkarikylä oli valmistunut vuonna 1962 ja Dipoli vuonna 1966.

Vapaan sivistystyön oppilaitokset

Vapaan sivistystyön veturina Espoossa oli vuonna 1957 perustettu oma kaksikielinen työväenopisto, joka oli Suomen toiseksi suurin. Se sai oman opistotalon kielistudioineen Leppävaaraan vuonna 1972 ja ensimmäisen päätoimisen opettajan vuonna 1974. Työväenopisto järjesti tavoitteellista opiskelua: ammatillisia kursseja muun muassa kotiavustajaksi, auskultointikursseja, jatko- ja täydennyskoulutusta peruskoulujen opettajille, esikoulun ja erityisopettajille, lukiokurssien tukiopetusta, yliopistollisia arvosanoja, ja muun muassa perehdyttämiskursseja valtuutetuille.

Espoossa jo 1800-luvun lopulla toimineen Finnsin ruotsinkielisen kansanopiston toiminta oli hiipumassa, ja kesällä 1973 se lakkautettiinkin suunnattomien taloudellisten vaikeuksien sekä vakavan oppilaspulan vuoksi – syntyäkseen samana vuonna uudelleen.

Kirjallisuutta:

Alku, K.  & ym. (toim.) 1958.  Mitä Missä Milloin 1959.  Kansalaisen vuosikirja. Helsinki: Otava.

Hellström, Martti ja Kettunen, Timo (toim.) (2015). Erkki Kangasniemi – Kovan linjan taktikko.

Hellström, Martti (2021). Omnian tarina. Matka monialaiseksi ja monimuotoiseksi koulutus- ja palveluorganisaatioksi. Espoo: Omnia.

Jauhiainen, T.A. (2002). Työväen lasten koulutie ja nuorisokasvatuksen yhteiskunnalliset merkitykset. Kansakoulun jatko-opetuskysymys 1800-luvun lopulta 1970-luvulle. Väitöskirja. Ann.Univ.Turkuensis C 187.

Kinnunen, Kari, Marjomäki, Ville, Nyback, Bror ja Tiensuu, Kyllikki. (toim.)  (1989).  Vapauden vankina.  Sata vuotta kansanopistotoimintaa Suomessa. Helsinki: Suomen kansanopistoyhdistys.

Kivimäki, Pirkko ja Uotila, Esko (2015). Espoolaisia kansakoulumuistoja. Espoon perinneseura.

Raitanen, Pirjo (2005). Kaikki elämäni koulut. Opin saunaa Espoossa ja muulla. Espoo: omakustanne.

Salmela, Olli (2009). Isä Salmela. Ihminen ja koulunuudistaja. Helsinki: Okka.

Valtasaari, A., Henttonen, A., Järvi, L. & Nurmi, V. (toim.) (1966). Kansakoulu 1866-1966. Helsinki: Otava.

Vehmas, Risto (2004 ). Matinkylän kehittyminen koulun näkökulmasta. Masa 2. Matinkylän Huolto Oy:n asiakaslehti. https://www.matinkylanhuolto.fi/media/lzkf4kbq/masa-2004-2.pdf

https://espoonperinneseura.net/perinnetietoa/espoon-kansakoulut/

http://www.koulurakennus.fi/File/3192/170307-espoon-koulut.pdf

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2014/06/espoon-oppikoulujen-kronikka.html

http://www.yksityiskoulut.fi/yksityiskoulujenmatrikkeli/