Esa Lahtinen
Tämän artikkelin lähdeaineisto koostuu omista muistoista ja Työväen Arkistossa olevasta Kauklahden Sos.dem. yhdistyksen arkistosta. Yhdistyksen arkistossa on myös yhdistyksen julkaisema Kauklahti-lehti, joka alkoi ilmestyä vuonna 1971 ja muutti nimensä myöhemmin Rata-Espooksi. Työväen Arkistossa on satoja kuvia Kauklahdesta. Itselläni ei ole tarkempaa tietoa muiden järjestöjen arkistoista. Tiedon kerääminen niistä olisi ollut liian työläs tehtävä suppeaan artikkelin. Lisää tietoa olisi toki saanut myös Länsiväylä-lehdestä sekä Espoon Sanomista, mutta niidenkin läpikäyminen olisi vaatinut runsaasti aikaa.
Kun tarkastelee vuoden 1972 tapahtumia, joutuu väistämättä ottamaan vauhtia edellisistä vuosista. Kauklahden Sos.dem. Yhdistys oli hankkinut omistukseensa ns. Liljebergin tontin vuonna 1959. Alue käsitti nykyisen Puikkarin alueen. Alueella oli kaksi purkukuntoista vanhaa rakennusta, joista toinen oli käytännössä asumiskelvoton. Lisäksi tontilla oli varastorakennus, joissa tietysti sijaitsi ulkohuussit. Yhdistyksen piirissa aluetta kutsuttiin leikillisesti Noskelaksi.
Yhdistyksen tarkoituksena oli alun alkaen rakennuttaa tontille kerrostaloja. Noin kymmenen vuoden päästä ostosta päästiin käytännön toimiin. Puikkariin rakennettiin aluksi kaksi aravakerrostaloa (Asunto oy Puikkarinlahti) ja myöhemmin kolme ”kovan rahan” vuokrataloa vakuutusyhtiö Ilmarisen toimesta (Asunto oy Puikkarinmäki). Rakentajana toimi rakennusyhtiö Puolimatka. Ensimmäiset talot valmistuivat vuonna 1970 ja viimeinen vuonna 1974. Rakennusoikeuksien myynnillä rahoitettiin yhdistykselle oma talo, joka sai nimekseen Puikkarin kerhotalo.
Puikkarin kerhotalo
Puikkarin kerhotalo saatiin Kauklahden Sos.dem. yhdistyksen käyttöön jo vuoden 1971 alussa. Talon valmistumisella oli erittäin suuri merkitys yhdistyksen toiminnalle ja oikeastaan koko Kauklahdelle. Talosta tuli kaksikerroksinen, mutta alakerta oli käytännössä kellarikerros, joten sen käyttö oli rajoitettua. Yläkerrassa oli juhlasali, johon mahtui runsaat 250 henkeä tanssimaan. Kokoustilana, jolloin salissa oli pöydät ja tuolit, saliin mahtui noin 150 henkeä. Sisääntuloaulan perällä oli naisten ja miesten vessat. Kahvilatila oli mahdollista jakaa kolmeen erilliseen kokoustilaan. Perimmäistä tilaa kutsuttiin johtokunnan huoneeksi. Alun perin keittiö oli hyvin pieni. Kaappien lisäksi sinne mahtui kaksi jääkaappia ja liesi sekä pieni baaritiski. Kellariin menevässä portaikossa oli pieni varasto ja siivouskomero. Yläkerrassa oli lisäksi liiketila, jota yhdistys vuokrasi ravintolakäyttöön.
Kellarikerroksessa oli sauna pukuhuoneineen, kaksi vessaa sekä kaksi pukuhuonetta. Pukuhuoneet oli ajateltu orkesterien ja muiden esiintyjien tiloiksi. Ajan mittaan ne muutettiin varastoiksi. Lisäksi alhaalla oli isohko kerhohuoneisto ja avoin tila, jossa oli mahdollista harrastaa painonnostoa. Talossa sijaitsi koko alueen talojen yhteinen lämpökeskus.
Talossa kokoontuivat Kauklahden Sos.dem. yhdistyksen lisäksi Kauklahden Nuoret Kotkat, Kauklahden Sos.dem. nuoret ja Kauklahden Sos.dem. yhdistyksen naisjaosto. Pian siellä alkoivat kokoontua myös Köklax svenska arbetarförening, Espoon Ankkurit, Kauklahden Eläkkeensaajat, Suomi-Neuvostoliitto Seuran Kauklahden osasto ja jokunen paikallinen ammattiosasto. Käytännössä kokoustiloja vuokrattiin kaikille halukkaille. Kauklahdessa oli tuolloin toki muitakin kokoontumispaikkoja, kuten VPK:n talo, Walhalla ja kolme koulua. Rannikon työväentalo alkoi 1970-luvun alussa olla niin huonossa kunnossa, ettei siellä voinut enää järjestää isompia juhla- tai kokoustilaisuuksia.
Puikkarin kerhotalon perustukset valmiina. Taustalla valmistumassa olevat aravatalot. Puikkarin alueen tontti oli alun perin sankan metsän peitossa. Kauklahden Sos.dem. Yhdistys kaatoi puut, jotta pystyi maksamaan Helsingin Työväen Säästöpankilta saamansa lainan lyhennykset ja korot. (Työväen Arkisto)
Kauklahti-lehti
Kauklahden Sos.dem. Yhdistys alkoi julkaista Kauklahti-lehteä vuoden 1971 alusta. Ensimmäinen numero ilmestyi edellisenä vuonna Yhteys-nimisenä. Kävi ilmi, että vastaavan niminen lehti oli jo olemassa ja sen vuoksi lehden nimeksi otettiin yksinkertaisesti Kauklahti. Muutaman vuoden kuluttua päätettiin lehden levikkialuetta laajentaa ja nimi muuttui Rata-Espooksi. Lehti ilmestyi jossain muodossa aina 1990-luvun alkuun asti. Lehti raportoi laajasti Kauklahden tapahtumia. Varsinkin alkuaikoina lehdessä oli aika piukkojakin aatteellisia kirjoituksia, mutta vähitellen alaa valtasivat Kauklahden alueen kunnallispoliittiset ongelmat ja tavoitteet. Tilaa annettiin myös yhdistyksen ulkopuolisille tahoille. Kauklahden Sos.dem. Yhdistys kustansi lehteä, mutta se sai kohtalaisesti mainostuloja Kauklahden yrittäjiltä. Lehteä selaamalla löytääkin mainiosti Kauklahdessa 1970-luvulla toimineet yrittäjät.
Kauklahtelaisten yritysten mainoksia Kauklahti-lehdessä. Kauklahtelaiset yritykset mainostivat lehdessä kiitettävästi, sillä levisihän lehti alueella jokaiseen talouteen. Saaduilla mainostuloilla oli luonnollisesti merkitystä lehden talouteen. Muutamat lehdessä olleet aika voimakkaasti ideologiset artikkelit eivät yrityksiä karkottaneet.
Kauklahti-seura perustetaan
Suomi on tunnetusti yhdistysten luvattu maa. Useasti on käynyt niin, että virallinen merkintä yhdistysrekisteriin on tullut huomattavasti varsinaisen perustamisen jälkeen. Näin on käynyt myös Kauklahti-seuran kohdalla. Kauklahti-seuran arkistosta ei ole minulla tarkempaa tietoa, mutta Kauklahti-lehdestä löytyy seurasta yllättävän paljon tietoa.
Ensimmäinen tieto löytyy Kauklahti-lehden numerosta 2 vuonna 1971. Pääkirjoituksessa lehden päätoimittaja Kalevi Kivistö kirjoittaa vasemmiston yhteistyöstä Kauklahdessa. Kauklahden Sos.dem. Yhdistys, Köklax svenska arbetarförening ja Suomen Kommunistisen Puolueen Kauklahden osasto olivat pitäneet muutaman yhteisen kokouksen ja yleisötilaisuuden. Yhdessä tilaisuudessa vuoden 1971 alussa nostettiin esiin ajatus paikkakuntaseuran perustamisesta.
Kauklahden Sos.dem. Yhdistyksen kokouksessa 13.4. valittiin Kauklahti-seuran valmistelevaan kokoukseen edustajiksi Kalevi Kivistö ja Olavi Hiirikoski. Tulevaan johtokuntaa ehdotettiin Olavi Hiirikoskea ja Pentti Halosta. Toukokuun alussa pidetyssä kokouksessa Olavi Hiirikoski ilmoitti, että Kauklahti-seuran perustava kokous on 25.5.1971 Espoon Yhteislyseolla.
Seuran toiminta lähti vilkkaasti liikkeelle, sillä se järjesti tanssit Puikkarissa 28. elokuuta. Seura järjesti Espoon kaupungiksi tulon kunniaksi juhla Puikkarin kerhotalossa uuden vuoden aattona 1971. Vuokraksi sovittiin 250 markkaa.
Veikko Pajunen eduskuntavaalien ääniharava vuonna 1972
Presidentti Kekkonen oli sisäpoliittisista syistä hajottanut eduskunnan lokakuussa 1971 ja uudet vaalit pidettiin heti tammikuun alussa 1972. Kauklahden äänestysalueet olivat tuolloin 38 radan pohjoispuolella ja 39 radan eteläpuolella. Äänioikeutettuja oli Kauklahdessa tuolloin noin 2 300 henkeä. Olin ensimmäistä kertaa vaalilautakunnan jäsenenä. Lautakunnan puheenjohtajana toimi Artturi Aalto. Olin tuntenut hänet jo lapsuudessani erityisesti Kauklahden Pyrinnöstä, jonka sihteerinä Artturi toimi pitkään. SDP:n puoluehajaannuksessa Artturi jäi ns. skogilaisten puolelle ja liittyi sittemmin TPSL:n jäseneksi. Artturin näki kylällä yleensä duunarin kamppeissa lantsarit jalassa ja holkkitupakka huulessa. Hyväluontoisena ihmisenä hän hoiteli ja avusti kyläläisiä monella tavalla esim. täyttämällä veroilmoituksia muiden puolesta ja auttamalla yksinkertaisissa viranomaisasioissa. Kaksipäiväisissä vaaleissa lautakunnan ruokahuollosta vastasi Artturi Aallon vaimo Maire, joka puolestaan ei pahemmin pitänyt kynttiläänsä vakan alla.
Äänten laskun alettua kävi hyvin nopeasti ilmi kenestä tulisi Kauklahden äänikuningas. Veikko Pajusen lippupino oli aivan omaa luokkaansa. Tarkkaa lukua en muista, mutta todennäköisesti hänen äänisaaliinsa oli 15 prosentin luokkaa kaikista Kauklahden äänistä. Veikko Pajunen veti aikoinaan televisiossa Liikennesolmu nimistä ohjelmaa ja oli erittäin suosittu esiintyjä. Kun ottaa huomioon, että Kauklahdessa oli poikkeuksellisen paljon autonkuljettajia (linja-autoyhtiö Auto Arvela), niin luonnollista kannatuspohjaa riitti. Hän sai neljänneksi eniten ääniä koko maassa (yli 14 000). Vain Raimo Ilaskivi (KOK), Kalevi Sorsa ja Tellervo Koivisto (SDP) saivat enemmän ääniä. Vaalien voittaja oli SDP, joka sai äänistä 25,8 %. Kokoomus sai 17,6, SKDL 17,2, Keskusta 16,4, SMP, 9,2 ja RKP 5,0 prosenttia. Äänestysvilkkaus nousi maassa yli 81 prosenttiin.
Kun tarkastelee tilannetta Kauklahdessa, niin varmaan moni tämän päivän kauklahtelainen hämmästelee vaalitulosta. Vuonna 1972 Kauklahden väestöpohja oli aivan toisenlainen. Väestö koostui pääosin työväestöstä. Kauklahtea dominoi kolme vasemmistolaista puolueosastoa nimittäin Kauklahden Sos.dem. Yhdistys, Köklax svenska arbetarförening ja SKP:n Kauklahden osasto. Ruotsalaisella kansanpuolueella oli myös erittäin vahva asema. Muiden puolueiden kannatus oli varsin vähäistä.
Kauklahden Eläkkeensaajat
Kun suomalainen eläkejärjestelmä saatiin uudistettua 1960-luvulla, niin maahan alkoi syntyä eläkeläisten järjestöjä. Aivan kuten Kauklahti-seurakin Kauklahden Eläkkeensaajat perustettiin jo vuonna 1971. Se tosin saatiin yhdistysrekisteriin vasta vuoden 1972 puolella. Perustava kokous pidettiin Puikkarissa 6.10.1971. Kokouksessa yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Haatainen. Johtokuntaan valittiin lisäksi Urho Katajala, Edit Strandström, Hilma Natunen, Viktor Hagelberg ja Reino Juntunen.
Kauklahden Eläkkeensaajien perustajajäsenistä huomattava osa oli rintamamiehiä ja Alkon entisiä työntekijöitä puolisoineen. Huomattava osa jäsenistä oli perustamisaikaan vielä selvästi alle 70-vuotiaita. Monet olivat puoluekannaltaan sosialidemokraatteja. Puikkarin kerhotalo antoi hyvät edellytykset eläkeläistoimintaan, sillä kahvilassa saattoi pitää erilaisia kerhoja ja juhlasalissa oli tilaa voimistelulle. Kerhotalon kellarin sauna annettiin eläkkeensaajien käyttöön kerran viikossa.
Kokouksia, retkiä, juhlia, tanssia ja bingoa Puikkarissa
Vietin huomattavan osan nuoruudestani Puikkarin kerhotalossa. Puikkarissa oli alkuaikoina ylettömän paljon toimintaa, elettiin poliittisen toiminnan kulta-aikaa. Erilaisia kokouksia, kerhoja ja palavereita oli lähes joka ilta. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi vuonna 1972 Pentti Halonen, sihteerinä Kalevi Kivistö ja rahastonhoitajana Olavi Hiirikoski. Yhdistyksessä oli tuolloin 107 jäsentä. Yleisiä kokouksia pidettiin 11 ja johtokunnan kokouksia 22. Pöytäkirjasivuja kertyi hieman toista sataa. Tämän päälle tulivat vielä erilaiset jaostojen ja kerhojen kokoukset. Vuoden aikana yhdistyksen kokouksissa kävivät alustamassa poliittisesta tilanteesta Kaarlo af Heurlin, Tellervo Koivisto ja Erkki Tuomioja. Yhdistys teki kaksi retkeä, joista toinen oli SDP:n puoluekokoukseen Tampereelle ja toinen maakuntajuhliin Lohjalle. Molempiin retkiin saatiin kokoon täysi bussi.
Jos en ollut Puikkarissa, niin illat kuluivat opiskelijaliikkeen kokouksissa ja opintokerhoissa. Osallistuin aktiivisti Opiskelijoiden Sos.dem. yhdistyksen historiajaoston toimintaan Helsingin yliopistolla sekä Espoossa Oteniemen sosialistiseuran ja Espoon sosialistiseuran kokouksiin ja tapahtumiin. Mielenosoituksia oli harva se viikko. Kävin töissä samaan aikaan Kauniaisten Alkossa, mutta siitä huolimatta opinnot etenivät ihan hyvin.
Viikonloppu alkoi yleensä siten, että olin perjantain töissä Alkossa. Sieltä kiiruhdin pikavauhtia Puikkariin, jossa pelattiin joka perjantai bingoa. Toimin bingossa sihteerinä joka perjantai useamman vuoden. Välillä bingoa pelattiin myös sunnuntaisin, mutta se ei osoittautunut kovin kannattavaksi toiminnaksi. Bingossa oli aluksi aika vaatimattomia palkintoja, pääasiassa kahvia, mutta vähitellen voitot kasvoivat televisioihin ja ulkomatkoihin asti. Kerran voittaja ei halunnut voittamaansa matkaa, vaan korvauksen rahassa. Lunastin matkan edullisesti ja kävin Istanbulissa.
Puikkarin juhlasaliin mahtui kerralla pelaamaan lähes 150 henkeä. Vuonna 1972 tupakointi yleisötilaisuuksissa oli yleistä. Hyvin monet polttivat pelin aikana ja vaikka salissa olikin ilmastointi, niin ilma oli kyllä sakeana savusta. Väliajalla piti sali tuulettaa kunnolla. Alkoholia ei tietenkään ollut tarjolla.
Perjantain bingon jälkeen menin lauantaiaamuna taas kahdeksalta Kauniaisten Alkoon töihin. Työpäivä oli lauantaisin lyhyempi, sillä myymälät suljettiin kahdelta. Homma oli kuitenkin opiskelijalle kannattavaa, sillä lauantaista sai täyden kahdeksan tunnin työpäivän palkan. Töistä kotiin ja saunaan ja sen jälkeen järjestysmieheksi tansseihin. Ihan joka lauantai ei sentään täytynyt mennä, koska tansseja varten oli muodostettu kolme työryhmää. Molemmissa työryhmissä oli kymmenen jäsentä, miehet järjestysmiehinä ja naiset kahvilassa. Minun tehtäväni oli organisoida, että tanssi-iltoina oli aina riittävä miehitys.
Yleensä tanssit sujuivat ilman suurempia ongelmia ja tuottokin oli varsin kohtuullinen, varsinkin alkuaikoina. Joskus järjestysmiehen homma oli kuitenkin aika rankkaa. Humalaisten jorinoita oli ajoittain raskasta kuunnella, varsinkin jos kyseessä oli tuttuja. Rauhallisena miehenä en kannattanut väkivaltaista tanssipaikalta poistamista, mutta joskus oli pakko toimia. Harvoin sentään poliisia piti kutsua paikalle. Tosin poliisit tulivat joskus piipahtamaan paikalle tsekkaamaan tilannetta ihan muuten vain. Oli kuitenkin yksi kaveri, joka herätti meissä järjestysmiehissä jopa kauhua. Homma oli ihan ok. jos Vesku tuli selvin päin, mutta humalassa hän saattoi alkaa riehua. Vesku oli aivan järkyttävän vahva. Parhaimmillaan meitä oli neljä miestä häntä pitelemässä, mutta heiluttiin kuin hanskat tuulessa, kun Vesku oikein riehaantui. Hänessä oli kuitenkin yksi heikkous, jonka Koskion Pera oivalsi. Veskulla oli ”lasileuka” ja hän putosikin kuin säkki kun sai koukun leukaansa. Järjestysmiehen tehtävä ei ollut kovin mukavaa. Monesti kesti tanssien jälkeen pari kolme tuntia ennen kuin sai unen päästä kiinni.
Normaalien kokousten, tanssien ja bingon lisäksi järjestettiin myös erilaisia juhlia. Syyskuussa vuonna 1972 järjestettiin Puikkarissa suuri Työväenjuhla. Juhla liittyi luonnollisesti syksyn kunnallisvaaleihin. Kauklahden Sos.dem. Yhdistyksen lisäksi juhlan järjestämiseen osallistui myös Köklax svenska arbetarförening. Juhla puhujina olivat suositut Veikko Pajunen ja Lars Lindeman. Veikko Pajunen tuli suosituksi televisiosta vetämästään Liikennesolmusta. Juhlan jälkeen veti Puikkarissa nuorisolle vielä aivan erikseen ”moposolmun”. Lars Lindeman oli suomenruotsalainen poliitikko, joka loi myöhemmin merkittävän diplomaattiuran Oslossa, Reykjavikissa ja Lissabonissa. Juhlassa esiintyi myös M.A. Numminen, joka muistaakseni ei pyytänyt varsinaista esiintymispalkkiota, ainoastaan matkakulut. Nuorilla Kotkilla oli Seppo Jahnssonin vetämä lauluryhmä, johon kuuluivat ainakin Arja Halonen, Arja Ström ja Pirjo Lapinsalo. Juhlassa väkeä tanssitti Alfred Nivan orkesteri solistinaan Gitta. Nivan orkesteri olikin oikeastaan vakiorkesteri Puikkarin tansseissa. Alfred Nivalainen oli itse asiassa siviilissä konduktööri.
Itse en noihin juhliin osallistunut, sillä oli tuolloin Kronoksen (Helsingin yliopiston historianopiskelijoiden järjestö) matkalla Petroskoissa. Minulla oli mahdollisuus samalla vierailla siellä sukulaisissa, sillä äitini täti oli muuttanut 1920-luvulla Venäjälle. No, niinhän siinä kävi, että mies tapettiin Stalinin puhdistuksissa, täti joutui leirille ja tyttäret lastenkotiin. Molemmat äidin serkut elivät kuitenkin kohtalaista elämää Petroskoissa, mutta Neuvostoliiton hajottua molemmat muuttivat perheineen Suomeen.
Kauklahti-seuran kannanotto
Koska Kauklahti-seura edusti kaikkia kauklahtelaisia puoluekannasta riippumatta, oli seuran lausunnolla laaja hyväksyntä asukkaiden keskuudessa. Vuosi 1972 oli kunnallisvaalivuosi ja sen vuoksi kunnallispoliittista keskustelua käytiin erittäin vilkkaasti joka puolella. Yleisesti Kauklahdessa oltiin aika nyreissään alueen kehityksen hitaudesta. Alueelle oli toki rakennettu tai oli rakenteilla Puikkarin lisäksi viisi muutakin kerrostaloa, mutta nekin kaikki radan pohjoispuolelle. Radan eteläpuolelle oli suunnitteilla teollisuusalue, mutta asuinrakentamista ei alueella ollut juuri lainkaan.
Rakennuslupaa oli vaikea saada edes poikkeusluvalla. Kauklahti teollisuusalueena oli voimakkaassa murroksessa. Lasi- ja tiiliteollisuus oli ajettu alas, Korkkitehtaan toiminta oli päättynyt. Slevin toiminta oli myyty Elektroheliokselle ja toiminta Kauklahdessa oli päättynyt vuonna 1971. Alueella toimi oikeastaan enää Kuusakoski, Sinkkivalko ja Onsa. Ohessa oleva Kauklahden Sos.dem. Yhdistyksen arkistossa oleva seuran lausunto 17.4. – 2.5.1972 esillä olleesta Kauklahden keskustan ja teollisuusalueen kaavasta:
Kauklahden Sos.dem. Yhdistyksen kunnallispoliittiset aloitteet
Yhdistys otti aktiivisti kantaa Kauklahden kehittämiseksi vuonna 1972. Yleisesti ottaen Kauklahdessa oltiin tyytymättömiä Espoossa vallinneeseen tilanteeseen. Kauklahdessa koettiin voimakkaasti, että kaupungin kehittäminen tapahtui aivan liikaa Tapiolan ja Espoon rannikkoalueiden ehdoilla. Yhdistys teki kaupunginhallitukselle kaksi aloitetta ja yhden valituksen kaavoitukseen liittyen. Myös yksittäiset kunnallisvaaliehdokkaat tekivät aloitteita Kauklahden kehittämiseksi. Yleisesti yhdistys oli samoilla linjoilla Kauklahti-seuran kanssa, mutta ohessa aloitteita, jotka herättänevät kiinnostusta myös tämän päivän kauklahtelaisissa
Vihreitä ajatuksia
Suomen Sosialidemokraattista Puoluetta on yleisesti pidetty savupiippupuolueena ja syystäkin. Muistan kuinka lapsuudessani opettajani ja Kauklahden Sos.dem. Yhdistyksen puheenjohtaja Veikko Silvennoinen totesi, että Kauklahti on Espoon Manchester. Kuitenkin jo 1970-uvun alussa puolueessa oli paljon vihreätä ajattelua, joka ei kuitenkaan lopulta saanut riittävästi vastakaikua. Osoituksena tästä pieni ote Kauklahti-lehdestä.
Kunnallisvaalit 1972
Vuosi 1972 oli varsinainen vaalivuosi, sillä lokakuussa pidettiin kunnallisvaalit. Espoon kaupungin väkiluku oli noussut yli 100 000 asukkaan, joten valtuuston koko myös kasvoi 53 valtuutettun. Myös äänioikeusikärajaa laskettiin 20 vuodesta 18 vuoteen, joten äänestäjien määrä kasvoi runsaasti. Kauklahden Sos.dem. Yhdistys ja Köklax svenska arbetarförening tekivät vahvan yhteisen vaalikampanjan. Molemmat yhdistykset olivat vuonna 1972 kovassa iskussa. Aiemmin on jo todettu kuinka Kauklahden Sos.dem. Yhdistyksen toiminta oli lujassa nosteessa. Köklax svenska arbetarförening oli 1950-luvun alusta asti omistanut Björkhagenin alueen ja pyörittänyt siellä tanssitoimintaa. Yhdistys oli historiansa aikana rakentanut ja uudistanut tanssilavansa kolme kertaa. Viimeisin uudistus tehtiin 1960-luvun alussa, joka mahdollisti todella suurien tanssien ja tapahtumien järjestämisen. Parhaimmillaan kesälauantaisin paikalle tuli yli 2000 henkeä junalla ja busseilla ympäri pääkaupunkiseutua. Tämä luonnollisesti vankisti yhdistyksen taloutta ja toimintaa. Yhdistys oli Espoon toiseksi suurin sos.dem. yhdistys noin 150 jäsenellään.
Koska Kauklahti-lehdessä käsiteltiin erittäin laajasti kunnallisvaaleja, niin on mahdotonta lyhyesti esittää eri ehdokkaiden vaaliteemoja. Kauklahden Sos.dem. Yhdistys oli jäsenpohjaltaan 50 vuotta sitten hyvin duunaripitoinen. Jäsenistössä ei ollut yhtään akateemisesti koulutettua. Toki joukossa oli pari kansakoulunopettajaa ja muutama opiskelija. Köklax svenska arbetarföreningissä oli sama tilanne. Vielä 50 vuotta sitten ehdokkaaksi pääsy kunnallisvaaleihin oli vaikeaa. Halukkaista oli ylitarjontaa. Kauklahden molemmat yhdistykset saivat asettaa neljä ehdokasta SDP:n listoille. Itse olin tuolloin historianopiskelija, mutta totta puhuen kunnallispolitiikka yleisesti ottaen ei kiinnostanut tippaakaan. Ohessa ehdokkaiden esittely muutamilla lehtileikkeillä.
Kunnallisvaalien voittaja koko maassa oli SDP, sen kannatus oli 27 %, Kokoomus sai 18 %, Kepu 18 %, SKDL 17,5 % ja RKP 5,2 %. Espoossa valtuustossa säilyi porvarienemmistö, vaikka SDP sai kaksi lisäpaikkaa. Kauklahdessa SDP oli aivan ylivoimainen kuten oheinen tilasto osoittaa:
Kauklahtelaisten vaalimenestys oli siis toisaalta hyvä ja toisaalta huono. Valtuustoon tuli valituksi Per (Pelle) Björklund, mutta hän ei enää asunut Kauklahdessa. Valtuuston varajäseniksi valittiin Anna-Liisa Ström ja Seppo Jahnsson. Käytännössä Anna-Liisa oli valtuutettu ja seuraavissa vaaleissa hän menikin läpi. Vaikka Kauklahden Sos.dem. Yhdistys siis sai kaksi varavaltuutettua, niin onnistunut vaalityö poiki runsaasti muita luottamusmiespaikkoja. Anna-Liisa Ström valittiin terveydenhoitolautakuntaan, Rauha Toiviainen työvoimalautakuntaan, Terttu Jahnsson matkailulautakuntaan, Esa Lahtinen kotiseutulautakuntaan, Seppo Jahnsson nuorisolautakuntaan, Olavi Hiirikoski Asemakaavalautakuntaan, Pentti Halonen teknilliseen lautakuntaan. Lisäksi lautakuntien varajäseniksi valittiin Aili Lahtinen irtaimen omaisuuden tarkastajaksi, Taisto Uusitalo elinkeinolautakuntaan, Pentti Ikkala vesilautakuntaan ja Pentti Jokiniemi kiinteistölautakuntaan.
Itse tulin siis valituksi kotiseutulautakuntaan, jonka yhtenä tehtävänä oli Glimsin talomuseon kehittäminen kaupunginmuseoksi. Museolla oli tuolloin vain kaksi työntekijää, kotiseutusihteeri ja museoamanuenssi. Lautakunta koostui aika sekalaisesta joukosta, mutta työ lautakunnassa oli kuitenkin mielenkiintoista. Tämän päivän näkökulmasta mielenkiintoisinta on tietysti se, että kotiseutusihteerin tointa hoiti Eeva Ahtisaari. Hän oli vielä tuolloin nuori humanististen tieteiden kandidaatti, ehkä vähän arka ja ujokin, mutta ehdottomasti pätevä ja äärimmäisen sympaattinen ihminen. Olimme molemmat sosialidemokraatteja, mutta Eeva ei kyllä tuonut puoluekantaansa millään tavalla esille.
Saariska
Kauklahti-lehdessä julkaistiin paljon muutakin kuin yhteiskunnallisia ja poliittisia juttuja. Risto Kannisto pohdiskeli lehdessä usein maailmanmenoa esittäen arkisen tuntuisia mutta varsin syvällisiä filosofisia pohdintoja. Risto oli autonasentajana Auto-Arvelalla. Vieno Pitkäsen jutuissa pohdiskeltiin usein uskonto- ja moraalikysymyksiä. Eniten vanhoissa Kauklahti-lehdissä herättää huomiota kuitenkin Saariska (Marjatta Saarinen). Monesti ekstrovertit sujuvasti esiintyvät ja sliipatut tyypit tekevät fiksun vaikutuksen, kunnes kuoren alta löytyy täydellinen typerys. Näin ei todellakaan voi sanoa Saariskasta. Saariska oli jo 50 vuotta sitten erittäin vaatimattomasti esiintyvä ja ensivaikutelmalta hieman outo ilmestys. Tuntui, että hän joskus teki itsestään jopa hieman hupsun ja turhan nöyrän ihmisen, joka tuntui elävän jossain kalevalaisessa menneisyydessä. Harvoin kuitenkin erehtyy ihmisestä enemmän kuin esimerkiksi minä Saariskasta. Saariskan sisältä löytyi terävä ja ympäristöään tarkasti seuraava ihminen, joka osasi ilmaista itseään juttujen ja runojen kautta. Kauklahti-lehti tarjosi Saariskalle foorumin purkaa tuntojaan. Myöhemmin hän julkaisi jopa pari runokirjaa. Tässä pari hänen kirjoitustaan
Ennen kaikki oli paremmin?
Lopuksi voi hieman pohtia tätä päivää ja Kauklahtea 50 vuotta sitten. Kauklahdessa ei ollut yleisesti ottaen vesijohtoa ja viemäröintiä, kunnallistekniikka oli lähes olematon. Teiden varsilla ei ollut jalkakäytäviä ja tievalot olivat aika vaatimattomia. Kauklahdessa oli viisi radan ylittävää tasoristeystä Bensulsista Mankkiin, joista kolme oli vartioimatonta. Onnettomuuksia sattui paljon. Kauklahdenväylää ei vielä ollut ja muukin tieverkosto oli erilainen. Suurin osa alueesta oli vailla asemakaavaa ja erityisesti radan eteläpuoli lähes rakennuskiellossa. Asukkaita oli noin kolmannes tämän päivän lukuihin nähden. Kauklahden väestörakenne oli hieman vinoutunut, sillä alue oli Espoon vähävaraisinta seutua.
Toisaalta meillä oli aika monipuoliset kaupalliset palvelut, kuten Kauklahti-lehden ilmoituksista voi todeta. Oli posti ja kaksi pankkia. Oli oma neuvola nykyisen Lintukodon päiväkodin kohdalla ja kunnanlääkäri nykyisen Riiantien kohdalla. Kouluolot olivat hyvät, sillä nykyisten koulujen lisäksi Kauklahdessa oli tuolloin vielä lukio. Päiväkotikin oli olemassa jo tuolloin. Varsinaista vanhuusongelmaa ei vielä ollut, sillä eläkeläisiä oli suhteellisen vähän. Urheilukenttä oli saatu jo 1950-luvun alussa. Talvella oli luistinrata ja kaukalo, mutta pienille lapsille ja tavallisille luistelijoille siellä ei ollut turvallista luistella.
Totta kai Kauklahti on tänä päivä yksi parhaimmista paikoista elää. Valittiinhan Kauklahti vuoden kaupunginosaksi vuonna 2018. Ai, niin ja minusta vuoden kauklahtelainen samana vuonna.
