Ammatillisten oppilaitosten kuntainliitto

Koulutuksen kehittyminen Espoossa        Kansisivulle

Espoo, Kauniainen ja Kirkkonummi perustivat yhteisen ammatillisten oppilaitosten kuntainliiton

1980-luvun alussa Espoo oli jo merkittävä palvelukaupunki. Väki oli muuttanut maalta lähiöihin. Ammattirakenne oli muuttunut. Espoossakin tarvittiin osaavaa työvoimaa sairaaloihin, päiväkoteihin, koteihin, hotelleihin, ravintoloihin jne.

Koulupaikkoja tarvittiin. Espoo, Kauniainen ja Kirkkonummi päättivät luoda niitä yhdessä. Vuonna 1982 syntyi Espoon keskuksen ammattioppilaitoksen kuntainliitto. Ensimmäisenä vuonna siihen kuuluivat Espoo ja Kirkkonummi. Vuonna 1983 mukaan tuli myös Kauniaisten kaupunki.

Ensin käynnistettiin hallinnollinen toiminta, sitten oppilaitosten koulurakennusten suunnittelu. Kuntainliiton nimi muutettiin kuntainliiton liittovaltuuston kokouksessa 7.4.1983 muotoon Espoon keskustan ammatillisten oppilaitosten kuntainliitto, koska suunniteltuihin rakennuksiin oli tulossa useampi kuin yksi oppilaitos. Maksuosuudet sovittiin jaettaviksi asukasmäärien mukaan, koulutuspaikat eivät olleet kuitenkaan korvamerkittyjä.

Uuden kuntainliiton tehtävänä oli järjestää jäsenkuntiensa puolesta osa niiden tarvitsemasta ammatillisesta koulutuksesta, ei kuitenkaan kaikkea. Espoolla oli vielä tuolloin myös omia ammatillisia oppilaitoksia: kaksi omaa ammattikoulua ja kauppaoppilaitosta.

Ensimmäinen oma ammattikoulu, kaksikielinen Espoon Ammattikoulu – Esbo Yrkeskolan, oli aloittanut opetuksen vuonna 1958. Vuodesta 1975 alkaen se oli Leppävaaran ammattikoulu. Vuonna 1961 Espoo perusti Espoon kauppakoulun. Vuonna 1969 sen nimeksi oli tullut Espoon kauppaoppilaitos. Vuonna 1974 Espoo perusti Matinkylän ammattikoulun ja Espoonlahden kauppaopiston

Kolmen kunnan kuntainliitto perusti seuraavina vuosina neljä yksialaista ammattioppilaitosta:
– väliaikaisiin tiloihin Matinkylän vanhaan ostoskeskukseen sairaanhoito-oppilaitoksen vuonna 1985 ja hotelli- ja ravintola-alan oppilaitoksen vuonna 1986
– vuokratiloihin Karamalmille sosiaalialan oppilaitoksen vuonna 1988 sekä koti- ja laitostalousoppilaitoksen vuonna 1989.

Perustamisvaiheen jälkeen kaikki neljä oppilaitosta sijoittuivat Espoon keskuksen alueelle Lehtimäentielle ja Lakelankadulle.

Mauri Alasaari

Espoossa oltiin edelläkävijöitä: ”Espoo on ensimmäisenä Suomessa siirtymässä aikaan, jolloin lähes koko ikäluokka tulee saamaan ammatillisen koulutuksen.” (Apulaiskaupunginjohtaja Mauri Alasaari 1986)