Viimeinen kansalaiskoululainen sulki koulun oven 1981

Koulutuksen kehittyminen Espoossa        Kansisivulle

Viimeinen kansalaiskoululainen sulki koulun oven 1981

Lauantaina 30.5.1981 viimeiset kansalaiskoululaiset saivat päästötodistuksen. Espoo oli siirtynyt 1.8.1977 peruskoulujärjestelmään 1.-5. luokkien osalta, ja lakkauttanut periaatteessa kolme kansalaiskouluaan: Etelä-Espoon, Länsi-Espoon ja Pohjois-Espoon kansalaiskoulut.

Espoo oli aikanaan 1960-luvulla hyödyntänyt mahdollisuuden ja lisännyt kaksivuotiseen kansalaiskouluun kolmannen luokan. Näin oppilaat, jotka kävivät syksyllä 1977 kansakoulun kuudetta luokkaa ja tai kansalaiskoulun 7.–9. luokkaa, jatkoivat opiskelua omien vanhojen opetussuunnitelmiensa – ei peruskoulun opetussuunnitelman – mukaisesti uusissa peruskouluissa: Pohjois-Tapiolan, Kivenlahden ja Leppävaaran yläasteilla. Oppikouluissa syksyllä 1977 olleet siirtyivät opiskelemaan peruskoulun opetussuunnitelman mukaan.

Kansalaiskoulun päästötodistus avasi ovet ammatillisen koulutuksen koulutasoisille linjoille, pääasiassa teknillisiin ammattikouluihin ja kauppakouluihin, mutta ei esimerkiksi lukioon. Alemmat ammattioppilaitokset kouluttivat ammattitaitoisia työntekijöitä. Ammatillinen koulutus oli tuolloin jakaantunut 650 eriasteiseen opintolinjaan.

Kaikki eivät menneet amikseen, osa meni suoraan töihin. Silloin oli töitä, joihin 15-vuotiaskin voi päästä.

Espoon kaupungilla oli syksyllä 1981 tarjolla kaksi ammattikoulua ja kauppakoulua kansalaiskoulun päättäneille. Ensimmäinen oma ammattikoulu, kaksikielinen Espoon Ammattikoulu – Esbo Yrkeskolan, oli aloittanut opetuksen vuonna 1958. Vuonna 1975 Espoon Ammattikoulu oli muuttanut nimensä Leppävaaran ammattikouluksi. Valittavana oli koulutusta mm. metalli-, sähkö- ja autonkorjaustöihin, puusepäksi, ravintolateollisuuteen sekä tekstiilialalle.

Vuonna 1961 Espoo oli perustanut toisen oman ammatillisen oppilaitoksensa, Espoon kauppakoulun ja vuonna 1974 toisen oman ammattikoulunsa. Se aloitti toimintansa Matinkylän ammattikouluna. Samana vuonna Espoo perusti myös toisen kauppaopistonsa, Espoonlahden kauppaopiston. Kauppaoppilaitoksista saattoi valmistua merkantiksi kansalaiskoulupohjalta.