Hienoista kesäleireistä luovuttiin 1990-luvun alussa

Koulutuksen kehittyminen Espoossa        Kansisivulle

Hienoista kesäleireistä luovuttiin 1990-luvun alussa

Espoon koulutoimi järjesti koululaisille pitkään upeita kesäleirejä. Niitä pidettiin Kuhmoisissa, Luukissa, Nummen kunnan Sierlassa ja Suvisaaristossa.

Koululaisten kesäleiritoiminnalla oli pitkät perinteet. Niitä järjestettiin jo 1900-luvun alussa aluksi yksityisin voimin. Kunnalliset kesäleirit olivat tavallisesti kansakoulun johtokuntien järjestämiä. Valtio alkoi avustaa toimintaa 1910-luvun alussa. Itsenäisyyden ajan alussa kesäleiritoiminta oli jo vakiintunut. Leirien vaikutusta oppilaiden yleiskuntoon, terveydentilaan ja kasvatukseen pidettiin merkittävänä ja tärkeänä.

Kesäleirien toiminta-ajatuksena oli kohottaa aliravittujen lasten painoa ravitsevalla ja riittävällä ruoalla, pitää lapsia paljon ulkona ja auringossa sekä tarjota heille mahdollisuus leikkimiseen, urheiluun ja askarteluun. Oppilaat punnittiin leirille tultaessa ja sieltä lähdettäessä. Suositeltavaa oli, että paino nousi kesäsiirtolassa olon aikana.

Vuonna 1945 säädettiin asetuksella, että kansakoululaitos voi hallinnoida toimintaa. Vuoden 1957 kansakoululaissa kaupungit ja kauppalat jopa velvoitettiin järjestämään kesävirkistystä vähävaraisille oppilaille.1960-luvulta lähtien kuntien kesäleiritoiminta oli kansakoululain säätelemää ja niiden johtajat olivat opettajia. Kesäleirit oli 1970-luvulle asti suunnattu etenkin vähävaraisten perheiden lapsille.

Kansakoululakiin (4§) tehtiin muutos vuonna 1972: Oppilaille voitiin kesän aikana järjestää mm. kesäleirejä, uinnin opetusta ja muita virkistystilanteita. Enää ei siis ollut pakko.

Alkujaan kesäleirit järjestettiin yleensä ympärivuorokautisina kuuden viikon jaksoina, mutta 1970-luvulta lähtien leirien kestoaikaa ryhdyttiin vähitellen lyhentämään. Samalla alettiin järjestää myös päiväleirejä. Lyhyimpiä olivat joissakin siirtoloissa järjestetyt viikonloppuleirit. Espoon kaupungin koulutoimen johtosääntö hyväksyttiin vuonna 1991. Sen mukaan loma-aikoina oppilaille voitiin järjestää virkistystoimintaa myös kaupungin kouluissa.

Leirit työllistivät kouluviraston väkeä melko paljon. Oli hankittava leireille henkilökunta ja järjestettävä heille koulutus. Koulukuraattorit valitsivat oppilaat leireille. Sosiaaliset seikat oli otettava huomioon valintoja tehtäessä.

Kunnille vapaaehtoiseksi muuttunut kesäleiritoiminta päättyi Espoossa lamavuosien aikana. Viimeiset leirit järjestettiin kesällä 1992.