Etelä-Tapiolan lukio Weegee-taloon

Koulutuksen kehittyminen Espoossa        Kansisivulle

Etelä-Tapiolan lukio muutti 1.1.2000 Weegee-taloon

Professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelema, vuonna 1964 valmistunut Weilin+Göösin painotalo oli jäänyt tyhjäksi, kun painotoiminta muutti 1990 Espoosta Vantaalle ja painokoneet pysähtyivät

Espoon kaupunki päätyi lopulta ostamaan WeeGeen, hinta oli 23,4 miljoonaa euroa. Remontteihin meni toinen mokoma.

Etelä-Tapiolan lukio WeeGee-talossa

Etelä-Tapiolan lukio muutti 1.1.2000 home- ja kosteusvaurioista kärsivistä vuokratiloistaan WeeGee-rakennuksen kolmanteen osaan. ”Etis” oli ensimmäinen espoolaiskoulu, jolle tehtiin ”metamorfoosi”: sille ei rakennettu omaa uutta koulurakennusta, vaan tilat sijoitettiin muuhun tarkoitukseen suunniteltuun rakennukseen. Lukion tilat sijaitsivat painotalon rakennuksen toisessa päässä. Tilat suunnitteli arkkitehtitoimisto Kari Järvinen ja Timo Airas. Myöhemmin näitä ”metamorfooseja” on nähty useita, ennen muuta lukioiden mutta myös väistötilojen osalta.

Luokkatilat eivät olleet ”liian koulumaiset”, ja niistä oli isoikkunainen seinä tilaviin aulatiloihin. Vuonna 2015 yläkertaan saatiin uudet modernimmat tilat opiskelua varten. Liikunta- ja juhlasali oli iso ja korkea, auditorio pienehkö. Opettajille oli luonnollisesti omat tilat, samoin rehtoreilla, koulusihteerillä ja muulla henkilökunnalla. Ruokailu tapahtui aulatilojen yhteydessä. Opiskelijoiden oma tila oli nimeltään ”tyrmä”.

Myöhemmin tiloihin muutti myös näyttelykeskus WeeGee. Rakennus remontoitiin perusteellisesti. Siellä toimi vuodesta 2006 alkaen viisi eri museota: Espoon kaupunginmuseo KAMU, Espoon modernin taiteen museo EMMA, Helinä Rautavaaran etnografinen museo, Suomen lelumuseo Leikkilinna sekä Suomen kellomuseo. Museot muuttivat tiloihin sitä mukaa, kun ne saatiin valmiiksi. Lisäksi siellä olivat tuolloin Espoon taiteilijayhdistyksen galleria sekä taiteen ja tietotekniikan tutkimuskeskus Cartes.