Koulutuksen kehittyminen Espoossa Kansisivulle
Espooseen 11 oppimiskeskusta
Vuonna 2007 Espoossa otettiin käyttöön uudenlainen opettajien täydennyskoulutusmalli: 11 oppimiskeskusta.
Suomessa opettajille on ollut tarjolla täydennyskoulutusta aina 1900-luvun alusta, jolloin Mikael Soininen järjesti kansakoulunopettajille mahdollisuuden osallistua kesällä yliopistolla luentoihin. Kesäyliopistot jatkavat yhä tätä perinnettä.
Tämän jälkeen täydennyskoulutuksen muodot ja mallit ovat vaihdelleet. Peruskouluun siirryttäessä käynnistettiin ns. VESO-koulutus; jokaisen opettajan tuli nyt osallistua vuosittaisiin lauantaisin pidettyihin kolmeen massakoulutustapahtumaan. Espoossa tällaisista jättivesoista on käytännössä luovuttu. Alusta alkaen Espoossa on 1-2 VESO-päivää käytetty koulutuksen sijasta lukuvuoden työn suunnitteluun.
Opettajien täydennyskoulutus ei ollut vain VESO:jen varassa. Kouluhallitus perusti vuonna 1972 oman kurssikeskuksensa Heinolaan. Valtio järjesti siellä muutaman päivän mittaisia kursseja hyvin monenlaisista teemoista. Vuonna 1998 kurssikeskuksen toiminta hiipui. Monissa kunnissa kouluttajina oli myös ns. ohjaavia opettajia.
Espoolaisessa oppimiskeskusmallissa 11 koulua otti vastuulleen kehittää omaa osaamisalaansa koko kunnassa mm. järjestämällä koulutusta, konsultaatiota, tutustumiskäyntejä sekä keräämällä tieteellistä tutkimusta alueeltaan espoolaisten koulujen käyttöön. Idean isä, opetuspäällikkö Ilpo Salonen halusi vahvistaa täydennyskoulutuksen järjestäjätahoja yksittäisistä konsultoivista opettajista kokonaisiksi kouluiksi. Yhteen koottiin kouluja, joissa tapahtui kunnan näkökulmasta mielenkiintoisia asioita, ja niiden rehtoreita koulutettiin yhdessä johtamaan tätä toimintaa.
Oppimiskeskusten toiminta-ajatuksena oli, että ne toimivat kehittämisestä innostuneina, hyvinvoivina ammatillisina yhteisöinä ja verkostoissa toisiltaan oppien. Lyhyesti ja yksinkertaistaen kyse oli siitä, että valituissa kouluissa joukko opettajia ottaa sivuhommakseen kouluttaa muiden koulujen opettajia.
Oppimiskeskusten vastuunjako oli seuraava:
- Aarnivalkean koulu (kuntouttavat luokat)
- Auroran koulu (taidekasvatus, harrastustoiminta, Turvallinen iltapäivä -kehittämishanke TIP)
- Kantokasken koulu (erityisryhmien opetus)
- Keinumäen koulu (sairaalakoulu, erityisen tuen tuki)
- Kilon koulu (oppilashuolto osaamisen tukena)
- Kirkkojärven koulu (monikulttuurisuus)
- Koulumestarin koulu (luovuutta kouluun teknologia- ja yrittäjyyskasvatuksen avulla)
- Koulumäen koulu (opetuksen yksilöllistäminen)
- Olarin koulu ja lukio (matemaattiset ja luonnontieteelliset aineet, Matikkamaa)
- Meriusvan koulu (esi- ja alkuopetus, kouluvalmiuden arviointi esiopetuksessa -kehittämishanke)
- Ymmerstan koulu (äidinkielen ja kirjallisuuden opetus, Netlibris)
Oppimiskeskuksissa rakennettiin erilaisia kehittämisprojekteja yhteisen teeman ympärille yhteistyössä muiden koulujen kanssa. Niitä toteutettiin kolmen tunnin iltapäivävesoina.
Vuonna 2009 järjestettiin Oppimiskeskusmessut, joissa noin 100 espoolaisopettajaa tutustui oppimiskeskusten toimintaan ja koulutustarjontaan kunkin oppimiskeskuksen omassa esittelypisteessä. Medialle houkuteltiin paikalle seuraavasti:
”Espoossa 14.4.2009
OPPIMISKESKUKSET TURVAAVAT OPETTAJIEN TÄYDENNYSKOULUTUKSEN TASON ESPOOSSA
Espoolaisissa alakouluissa toimivat oppimiskeskukset ovat uudenlainen ja Suomessa ainutlaatuinen tapa toteuttaa täydennyskoulutusta. Espoossa toimii 11” oppimiskeskusta, joiden tehtävänä on opetuksen laadun ja toimintakulttuurin kehittäminen ja täydennyskoulutuksen tason turvaaminen. Oppimiskeskusten toiminnassa keskeistä on verkostoituminen.
Oppimiskeskukset tarjoavat muille espoolaiskouluille laadukkaita, tasa-arvoa ja hyvinvointia edistäviä kumppanuuksia, jotka tukevat espoolaisia kouluja korkeatasoisessa oppimisessa. Oppimiskeskusten tehtäväalueet ovat kaupunkitason tavoitteita tukevia.”
Oppimiskeskustoiminta hiipui 2010-luvun puoleen väliin mennessä. Uudeksi rakenteeksi tuli valtion rahoilla toteutettu tutor-opettajatoiminta.