Lillhemt vuonna 1972​

Kuva Lillhemtin kaupasta, Väli-Henttaan tie 9. Rakennus on sittemmin purettu. Kuva: Rafael Corander.

Lillhemt on nykyisin Henttaan kaupunginosaan kuuluva aktiivinen pientaloalue Espoon keskuspuiston ja Suurpellon kasvavan kerrostalolähiön välissä. Vuonna 1972 Lillhemt oli kuin vireä maalaiskylä keskellä kaupunkia, Henttaan vuosisataisten peltoaukeiden reunalla. Asukasmäärä oli noin 240 henkilöä. Muutamaa vuotta aikaisemmin perustetun omakotiyhdistyksen (Lillhemtin omakotiyhdistys ry – Egnahemsföreningen Lillhemt rf) johdolla kylä pyrki puolustamaan olemassaoloaan, kehittämään palveluita ja parantamaan asukkaiden elinoloja.

Lillhemtin asutus juontaa juurensa 1700-luvun lopulle, jolloin toimitetun isojaon perusteella Hemtansin kylän taloista toinen, Lillhemtans, siirrettiin nykyisen Punaisen tuvan paikalle. Talonväen ja alustalaisten lisäksi kylän väkiluku alkoi kasvaa erityisesti 1930-luvulla, kun tiloja lohkottiin ensin kesämökkipalstoiksi ja myöhemmin pysyvääkin asutusta varten. 1960-luvulla kylän tulevaisuus koettiin epävarmaksi, kun jotkut Espoon kauppalan virkamiehet esittivät lausuntoja, joissa kylää ehdotettiin purettavaksi ja aluetta liitettäväksi suunniteltuun keskuspuistoon. Tämä uhka toimi yhtenä pontimena omakotiyhdistyksen perustamiselle. Uhka saatiin torjuttua avoimella keskustelulla. Yhdistys koordinoi myös kyläläisten jo pitkään jatkunutta yhteistoimintaa, jonka tuloksena oli aiemmin syntynyt muun muassa talkoovoimin rakennettu ja ylläpidetty autotie Lillhemtistä Kokinkylään. Omakotiyhdistys joutui puolustamaan kyläläisten etuja ja torjumaan asumisviihtyvyyttä uhkaavia suunnitelmia 1970-luvullakin. Olarin rakentaminen vaati paljon kiviainesta, ja jossakin vaiheessa suunniteltiin kivimurskaamoa kylän kylkeen. Seuraava uhka oli Espoon Sähkön suurjännitelinja, jonka varhaisen linjauksen alta olisi jouduttu purkamaan joitakin taloja. Yhdistyksen ja kylän asukkaiden yhteisten ponnistusten avulla nämäkin uhat saatiin torjuttua.

Paradoksaalista kylläkin mutta vuonna 1972 Lillhemtissä oli joitakin lähipalveluita, joita nykyisin ei ole. Juhanilan Linjan bussi numero 122 vei matkustajat suoraan Helsingin Kamppiin, ja kylässä oli oma kauppa, Väli-Henttaan tie 9:ssä. Vahva kyläidentiteetti, yhteishenki ja luonnonläheisyys ovat kuitenkin säilyneet asukasmäärän voimakkaasta kasvusta ja tiivistyvästä rakennuskannasta huolimatta.

Tapani Hovi

Lähde:
Lillhemt – kylä keskellä kaupunkia. Lillhemtin omakotiyhdistyksen 50-vuotishistoriikki (2018)