Antero Krekola
Espoon kaupunki on vuonna 2022 täyttänyt 50 vuotta. Espoon pitäjän ja kunnan historia on pitkä ja hyvin kartoitettu yli 500 vuoden ajalta. Espoon kaupunkiajan lähihistoriasta ja erityisesti uusista lähiöistä eli kaupunginosista ja niistä muodostuvista kaupunkikeskuksista on vähemmän jäsenneltyä tietoa. Nopeasti kasvaneen kaupungin nimistökin on viimeisten vuosikymmenien aikana elänyt ja muuttunut. Ennen kaupungiksi muuttumista Matinkylä miellettiin nykyisten Olarin ja Matinkylän välillä olevaksi vanhaksi omakotialueeksi. Olari sijaitsi lähinnä nykyisen Niittykummun tienoilla. Nykyisestä Olarin kaupunginosasta yritettiin aluksi tehdä Ruomelaa, mutta uusille asukkaille nimi ei kelvannut.
Suur-Matinkylä (Matinkylä, Olari, Suurpelto-Henttaa) on nykyisin yksi Espoon viidestä kaupunkikeskukses-ta. Asukkaita Suur-Matinkylässä vuoden 2021 lopussa oli n. 44 000, joista Matinkylässä n.22.000, Olarissa n. 16.000 ja Suurpellossa n. 6.200. Matinkylä samoin kuin Olarikin ovat syntyneet poliittisten ja maankäytöllis-ten kompromissien tuloksena 1960 -1970 luvulla. Kaupungiksi tulon yhteydessä pidetyssä juhlakokouksessa vuonna 1972 valtuusto teki päätöksen neljästä kaupunkikeskuksesta (Espoon keskus, Leppävaara, Tapiola, Espoonlahti). Matinkylä ei vielä kuulunut joukkoon. Uusia Matinkylän ja Olarin lähiöitä pidettiin tuolloin Tapiolan läntisinä lähiöinä. Paljon keskustelua herättäneen aluerakentamisjärjestelmän myötä Matinkylän kartanon maat siirtyivät tuohon aikaan punapääomaa edustavan rakennusliike Hakan omistukseen. Kaupungin piti alun perin ostaa kartanon maat, mutta kartanon omistaja riitautui kaupungin edustajien kanssa ja myi alueen parempaa hintaa tarjonneelle Hakalle. Näin syntyi kartanon pelloille nykyinen kerrostalojen Matinkylä, jonka ulkoista ilmettä varsinkin alkuaikoina kovasti kritisoitiin.
Lähiöiden syntyyn vaikuttaneita tekijöitä
Suomessa tapahtui 1950 – 1960 luvuilla valtava elinkeinorakenteen muutos. Maa teollistui ja sadat tuhannet maaseutuelinkeinojen parissa työskennelleet joutuivat jättämään työnsä ja muuttamaan, suuri osa Ruotsiin ja loput lähinnä etelän kasvu- keskuksiin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle
Tässä tilanteessa oli pakko keksiä, miten muuttoliike saataisiin hallintaan ja ihmisille ennen kaikkea asuntoja. Syntyi aluerakentamisjärjestelmä. Samanaikaisesti talojen rakentamisessa siirryttiin käsityömäisestä työotteesta teolliseen rakentamiseen. Syntyi talotehtaita, joissa teollisesti tuotettiin valmiita elementtejä, joita sitten aluekohteissa siirreltiin kiskoja pitkin kohteesta toiseen. Myös rakennusliikkeiden maanhankinta-politiikka aktivoitui. Haettiin tietoisesti sopivia laajoja yhtenäisiä kohteita, joissa uutta aluerakentamistekniikkaa kyettiin hyödyntämään.
Nykyinen Espoon monikeskuksinen kaupunkirakenne ei ole kovin perusteellisesti ennakolta suunniteltua. Keskukset ovat useissa tapauksissa, kuten Matinkylässäkin syntyneet sinne, mistä rakentajat ovat onnistuneet saamaan riittävän suuria maa-alueita uuden, tehokkaan teollisen rakentamisen hyödyntämiseen.
Aluerakentamisen perusidea on, että kunta ja aluerakentaja sopivat rakentajan ostaman maan kaavoituksesta. Eli kaavoitettavan rakennusoikeuden määrästä, kunnallistekniikan rakentamisen kustannusten jakamisesta ja kunnalle korvauksetta siirtyvien tonttien (puistot, koulut, tiet ym.) määrästä. Keskeistä on siis, että rakentaja rakentaa ja maksaa kunnallistekniikan, jonka kustannukset siirtyvät asuntojen hintoihin. Näin kunnan talous pysyy hyvänä ja veroprosentti alhaisempana. Järjestelmän seurauksena asuntoja rakennettiin nopeasti ja tehokkaasti ja kunnan talous pysyi kunnossa. Kielteisinä seurauksina on usein mainittu, että yhtäaikainen rakentaminen jätti alueet keskeneräisiksi ja palvelut viivästyivät. Myös vanhojen alueiden kehittäminen pysähtyi, kun lähes kaikki voimavarat kohdennettiin aluerakentamiskohteisiin. Kaupunkirakenteen hajoaminen koettiin myös kielteisenä, vaikka myöhemmin alkuperäinen ongelma on käännettykin vahvuudeksi, modernin ja luonnonläheisen verkostokaupungin ideaksi. Aluerakentamisen periaatteista ja Matinkylän alkuvaiheen kaavoituksesta ks. tarkemmin Pertti Maisala: Espoo – oma lukunsa 2008 [1] sekä Matinkylän Huolto Oy:n asiakaslehti MASA 1/2019 [2].
Matinkylä osana Suur-Matinkylää
Edellä mainittu maakauppa Matinkylän kartanon maiden pääomistajan Hilding Fredrikssonin ja Asunto-osuuskunta Hakan kanssa tehtiin v.1965. Aluerakentamissopimus kaupungin kanssa solmittiin vuonna 1966, asemakaavoitus käynnistyi 1968, ensimmäiset kerrostalot (Matinraitti 7) valmistuivat 1969 poikkeusluvilla ennen kaavojen lopullista hyväksyntää. Rakentamisen vauhti ja määrä oli tuolloin Espoossa ennennäkemätöntä. Muodollinen päätöksenteko ei aina pysynyt vauhdissa mukana, mutta suuri enemmistö päätöksentekijöistä hyväksyi kehityksen tilanteessa välttämättömäksi.
Aluerakentamisjärjestelmää ja grynderismiä siihen liittyvine joskus kielteisine oheisilmiöineen myös kritisoitiin. Puhuttiin mm. järjestelmällisestä korruptiosta paikallisten puoluejärjestöjen tukemisen muodossa, yksittäisten ehdokkaiden vaalityön tukemisesta, ulkomaanmatkoista, kestitsemisestä jne. Peruslinja kuitenkin hyväksyttiin. Kielteisistä oheisilmiöistä on kirjoittanut tarkemmin Reima T.A. Luoto kirjassaan Espoo – kasvun näkijät ja tekijät. [2]
Väljästi suunnitellut lapsiystävälliset ja autoista vapaat korttelit ja puistoalueet olivat alueen alkuvaiheiden myönteiseksi koettuja asioita. Betonipinnat ja alueen harmaus sen sijaan olivat mainehaittoja. Alettiin puhua ankean harmaasta ja DDR-tyyppisestä vasemmistolaisesta betonilähiöstä. Olarin punatiilipinnoitteet nostivat alueen, siis Olarin, arvoa ja asuntohintoja, vaikka tutkimukset esim. palvelutasosta osoittivat Matinkylän paremmuutta.
Myöhemmässä vaiheessa, erityisesti 1980- ja 1990-luvulla rakentamisen painopisteen siirtyessä Matinkyläntien länsipuolelle, Matinmetsän alueelle tiiliverhoilu ja pintojen monipuolisuus yleistyivät ja betonimaine alkoi hiipumaan. SOFY projekti 1980-luvulla sekä 90 kuvun EU-rahoitteiset ympäristöprojektit monipuolistivat kaupunkikuvaa ja alueen yleisilmettä. Maineen parantumisen myötä myös asuntojen hinnoissa tapahtui arvonnousua. Matinkyläläiset ovat kiinnittyneitä alueeseensa ja muuttavat runsaasti myös alueen sisällä. Alkuvuosien nukkumalähiövaiheesta alkaen Matinkylässä on kuitenkin ollut koko ajan vilkasta asukastoimintaa. Siitä kertovat hyvin alkuvuosien sekä Matinkylä-seuran, että Matinkylän Asukasyhdistyksen tiedotuslehtiset. Mm. Matinkylä-seuran tiedotuslehtisessä marraskuulta 1974 on yksi sivu otsikolla ”Kerho ja yhdistystoiminta Matinkylässä” ja siinä 15 yhdistyksen nimet, puheenjohtajat ja yhteystiedot poliittisista paikallisjärjestöistä toimiviin urheiluseuroihin. [3]
2000-luvulla, viimeisten 20 vuoden aikana Matinkylä on oleellisesti muuttunut. Tämän muutoksen ovat aiheuttaneet vuonna 2001 rakennettu kauppakeskus Iso Omena ja sen ympärille rakentuneen uuden keskustan syntyminen ja Metron valmistuminen Matinkylään vuonna 2017.
Matinkylän loppuajoillaan hieman huonomaineinen vanha ostoskeskus on purettu ja korvaavat toiminnat löytyvät nyt Isosta Omenasta. Uuden keskuksen palvelut ja asiointilogiikka viittaavat siihen, että Matinkylä ja Olari ympäristöineen tulee muodostamaan yhä selvemmin yhden kaupunkikeskus kokonaisuuden.
Tällä hetkellä suuria huolenaiheita sekä Olarissa että Matinkylässä ovat lähipalvelujen, erityisesti päivittäistavarakauppojen häviäminen ja keskittyminen Isoon Omenaan.
Matinkylästä tehtyjä tutkimuksia ja selvityksiä
Matinkylästä kuten muistakin kaupunginosista sekä koko kaupungista on vuosien kuluessa tehty monenlaisia selvityksiä ja tutkimuksia. Kaupunki itse on ollut aktiivinen toimija. Helsingin Yli-opistossa on 2010-luvulla valmistunut ainakin kaksi Matinkylää koskevaa pro gradu tutkimusta. Toinen liittyy Espoon Nuotta-niemen läntiseen osaan liittyvään kiistaan rantaraitin toteuttamisesta. Aihe on edelleen ajankohtainen eikä kaupunki ole vieläkään ryhtynyt maan lunastustoimenpiteisiin vahvistetun kaavan mukaisesti rantaraitin toteuttamiseksi.
Kiinnostava on myös Matinkylän segregaatiota ja eriarvoisuutta selvittänyt tapaustutkimus. Helsingin Yliopiston aluetieteen laitoksella valmistunut Pro Gradu tutkimus, jossa Matinkylän viiden pienalueen erojen avulla tarkastellaan sosiaalisen sekoittumisen politiikkaa, segregaatiota ja alueiden välisiä eroja. Pienalueet ovat Matinlahti, Matinmetsä, Tiistilä, Nuottaniemi ja Matinkylän keskus. Tutkimuksen mukaan sosioekonomisesti heikoimmat väestönosat (matalampi tulo- ja koulutustaso, suurempi työttömien ja vieraskielisten osuus ym.) ovat keskittyneet Matinmetsän ja Tiistilän 1970-1980 -luvulla rakennettuihin kerrostaloihin. Poikkeuksellisen korkeatuloinen ja korkeasti koulutettu hyväosaisten keskittymä on muodostunut merenrannan tuntumaan Nuottaniemen pientaloalueelle.
Viimeisten vuosikymmenien aikana alueelliset erot ovat jonkin verran tasoittuneet ja osin kaventuneet. Tutkimuksen tekoaikoihin ongelmallisin alue oli vanhan ostoskeskuksen alue. Tämä ongelma on täysin hävinnyt vanhan ostarin purkamisen myötä vuonna 2020.
Lähteitä:
[1] Pertti Maisala: Espoo – oma lukunsa : kaupunkisuunnittelun, kaupunkirakentamisen ja kaavoitushallinnon kehitys vuoteen 2000. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2008.
[2] Matinkylän Huolto Oy:n asiakaslehti MASA 1/2019
[3] Reima T.A. Luoto: Espoo – kasvun näkijät ja tekijät. Espoon Kaupunginmuseo 2004, luku Salaisten kytkentöjen saaristossa
[4} Paikallisia asukaslehtiä 1970 – 1980 luvuilta: Matinkylä–Seura: kesäkuu 1972, marraskuu 1974 ja toukokuu 1982. Matinkylän Asukasyhdistys: Matias 2/79