Espoon perinneseura julkisti syysseminaarissaan Auroran kappelissa Tarja Rakeen kokoaman kirjan Lelutarinoita Espoosta.
Syysseminaarin avasi seuran puheenjohtaja Martti Hellström. Tervetulopuheessaan hän muistutti leikin valtavasta merkityksestä ihmisen kasvulle.
Tilaisuuden vieraaksi oli saatu espoolaisen Museo Leikin museonjohtaja Johanna Rassi. Hän kertoi vuonna 1984 syntyneen museon kiehtovasta muuttomatkasta Helsingin Linnanmäeltä ensin espoolaiseen Teatteri Hevosenkenkään, sieltä Tapiolaan WeeGee-talolle ja lopulta upouuteen museorakennukseen Emman viereen. Samassa rakennuksessa sijaitsevat myös Suomen Kello- ja korumuseo Kruunu ja museokauppa.
Seminaarissa esiteltiin perinneseuran tuorein julkaisu Lelutarinoita Espoosta. Lelumuistelukset koonnut Tarja Rae nosti esiin muutamia näytteitä Leena Yrjölän taittamista jutuista, ja paikalle tulleet muistelijat rikastivat keskustelua. Vanhimmat tarinat ajoittuvat 1920-luvulle ja tuoreimmat vuosisadan vaihteeseen. Muistot kertovat siitä, että lelu ei ole ainoastaan esine. Ne kertovat myös niihin liittyvistä tunteista. Rakasta lelua voikin kutsua tunteiden tulkiksi, Rae tiivisti.
Martti Hellströmin avauspuheenvuoron ja Tarja Rakeen esityksen voi katsoa osoitteessa youtu.be/emJW_DUKCS4
Kirja on myynnissä 15 euron hintaan perinneseuran omassa Perinnekaupassa, Tapiolan Akateemisessa Kirjakaupassa sekä Auroran kappelissa.

Espoon perinneseura ry:n sääntömääräinen syyskokous oli tiistaina 8.11.2021. Kokouksessa hyväksyttiin seuran 
Espoon perinneseura ry:n syyskokous pidetään tiistaina 8.11.2022 klo 19.30 Auroran kappelissa, Heiniemenpolku 1, Espoo.


Espoon juhlavuosi huipentuu 22.-27.8. vietettävään Espoo juhlii! ‑viikkoon, jonka päättää Espoo-päivä lauantaina 27.8.

Kaupunginmuseon aineistoon Finna-palvelussa sisältyy Maatilojen Espoo -kuvasarja, joka kertoo, millaisia viljelymaisemia ja maataloutta Espoosta vielä löytyy, vaikka monin paikoin peltoalueet on otettu rakentamisen, liikenneväylien ja kaupunkilaisten vapaa-ajan käyttöön sekä virkistysalueiksi.
Espoo 1972 ‑hankkeessa kerätyt muistot ja katsaukset kaupungin kehitykseen ovat esillä sivustolla