
Vuonna 2023 Espoon perinneseuran toiminnan teemana oli Yrittävä Espoo. Toteutimme teemasivuston Yrittävä Espoo, jolla julkaistiin artikkeleita espoolaisista yrityksistä ja yrittäjistä eri vuosikymmeninä. Järjestimme marraskuussa Yrittävä Espoo -seminaarin, jossa esiteltiin hankkeen tuloksia. Pääpuhujana oli Teatteri Hevosenkengän teatterinjohtaja Kirsi Siren. Elokuisessa tilaisuudessa Seppo Saarelainen kertoi Espoon vaiheista vuosisatojen aikana otsikolla Näkökohtia Etelä-Espoon historiaan ennen aluerakentamista. Olimme perinteiseen tapaan mukana SyysMatin Markkinoilla ja osallistuimme myös Tapiolan peruskiven muurauksen 70-vuotistapahtumaan, Afton vid Esboån -tapahtumaan Lagstadissa ja Träskändan kartanon ystäviät ry:n järjestämiin Träskändan perinnepäivään elokuussa ja Träskändan joulu -tapahtumaan.
Vuonna 2024 Espoon perinneseura keskittyy teemaan Espoon tie sivistyskaupungiksi. Yhteistyötä Espoon kaupungin, kotiseutuyhdistysten, Tapiolan Akateemisen Kirjakaupan ja muiden toimijoiden kanssa jatketaan. Julkaisutoiminta ja tiedottaminen verkkosivuilla jatkuvat, samoin uutiskirjeiden lähettäminen. Tavoitteena on julkaista kaksi uutta kirjaa. Vuoden ensimmäinen tapahtuma on jäsenvierailu Museo Leikkiin tiistaina 13.2.2024 klo 15.00. Tervetuloa mukaan vuoden 2024 tilaisuuksiin ja toimintaan!
Vuoden 2024 toimintasuunnitelma


Kummitustarinat kiinnostavat. Kari Forsbergin kokoamasta Kummitustarinoita Espoosta ‑kirjasta on nyt otettu 2. painos, joten kirjaa on taas saatavissa. Hinta on
Träskändan kartanon ystävät ry järjestää taas tänä vuonna yhteisöllisen Träskändan joulu ‑tapahtuman Träskändan kartanopuistossa sunnuntaina 26.11.2023 klo 10-17.
Espoon perinneseura järjestää Yrittävä Espoo ‑seminaarin, jossa esitellään kuluvan vuoden teeman mukaisesti espoolaisia yrityksiä, yrittäjiä ja yrittäjyyttä.
Teatterinjohtaja, teatteritaiteen maisteri Kirsi Siren kertoo Teatteri Hevosenkengän tarinasta.
Espoon perinneseura ry:n syyskokous pidetään tiistaina 14.11.2023 klo 19.15 Auroran kappelissa, Heiniemenpolku 1, Espoo.
Perinneseuran esittely- ja myyntipiste on jälleen SyysMatin Markkinoilla 16.-17.9.2023 perinteisellä paikalla kellotapulin tuntumassa. Tarjolla on kirjojamme molempina päivinä klo 10 – 16.